In the end we had the pieces of the puzzle, but no matter how we put them together, gaps remained, oddly shaped emptinesses mapped by what surrounded them, like countries we couldn't name.

Kuuntelin aamulla Au Revoir Simonea, ja kuuntelen yhä. Muistan kun näin ne joskus vuosia sitten  Tavastialla livenä. Jotenkin niistä huokui joku tosielämän Virgin Suicides. Virgin Suicides (jonka suomenkielinen nimi on muuten Kauniina kuolleet ?!) on yksi 90-luvun parhaista elokuvista...ehkä paras, en osaa päättää. Ja tänään Au Revoir Simonen We Are Here sai mut itkemään.

 

 

 

 

It's been years and years and years I've been playing the drums, and they're still a challenge. I still enjoy using drumsticks and a snare drum.

Yksi ihan lempparikuvista, joita olen nähnyt Rollareista (tämän kuvan lupasin joskus julkaista, tässä se nyt tulee).

Kuvan ihanuus kiteytyy tietysti Charlie Wattsiin.

"Mä tässä vaan seisoskelen näin vähän sivummalla. Ei mun oikeastaan tekis mieli kietoutua tohon Englannin lippuun tai laittaa päähäni tota majavahattua. Tai etenkään tollaista avonaista seeprapuseroa. Mä oikeastaan tykkään vaan soittaa rumpuja. Ja sitten mulla on vaan tällanen beige takki ja farkut ja maailman söpöimmät kengät."

Charlie, oot paras!

Ihanaa perjantaita, rakkaat!

New music (love): Jan Felipe - Abril

Last.fm on hauska paikka. Olen koukussa muiden käyttäjien profiilien selailuun ja ennenkuulemattoman musiikin etsimiseen (tai paremminkin sattumalta löytämiseen). Joskus Last.fm:stä löytyy jotain tosi hyvää. Ja mun mielestä muiden suositukset musiikin suhteen on oikeastaan paras tapa löytää uutta, koska itse ainakin olen suht laiska surffailemaan esim. Allmusic.comissa etsimässä potentiaalisia suosikkeja. Tunsin joskus erään, joka teki sitä maanisesti. Mutta sillä olikin sitten aikamoinen levykokoelma ja se tiesi kaikesta musiikista kaiken. En vaan jaksais vaivautua.

Tästä päästään siihen, että löysin kesällä Last.fm:stä helmen, enkä tajua miten en ole vieläkään kertonut asiasta täällä. 

Tykkään paljon brasilialaisesta musiikista, sambasta, bossa novasta, chorinhosta, forrasta ja tietysti lambadasta! Tutkiskellessani Last.fm:ssä brasilialaisten käyttäjien profiileja löytääkseni lisää brasilialaista musiikkia, törmäsin Jan Felipe -nimisen tyypin sivuun. Jan Felipellä oli hyvä musiikkimaku, joten kirjoitin hänelle viestin kysellen suosituksia hyvistä brasilialaisista bändeistä. Jan Felipe vastasi ja kävi ilmi, että hän oli itsekin muusikko (suositteli siis muiden ohessa myös itse tuottamaansa levyään mulle). Ja parin kuuntelukerran jälkeen olin rakastunut. Jan Felipen musiikki on "folk-bossaa", kepeää, kaunista, hyvin soitettua, laulettua ja sävellettyä, siitä puuttuu kaikki liika yrittäminen ja pyrkimys johonkin muottiin. Jan Felipe lausuu portugalin kieltä Rio de Janeiron aksentilla ihanan pehmeästi. Musiikin kuunteleminen vie mut ajatuksissa Brasiliaan ja saa kaipaamaan sinne.

Jos pidät brasilialaisesta musiikista, pidät todennäköisesti myös tästä. Jan Felipen Abril-levyn voi ladata ilmaiseksi sen nettisivuilta ja kuunnella Myspacessa. Levyltä löytyy myös yks englanninkielinen kappale, Quiet People, joka on ihana. Muita suosikkeja on ainakin Assim Como ja Abril. Tai oikeastaan kaikki levyllä.

Ai niin, myös mun ja Jan Felipen tarina jatkuu. Meilaillaan yhä toisinaan lähetellen toisillemme löytämäämme musiikkia ja kertoen kuulumisia. Keväällä Jan Felipe muuttaa Riosta Pariisiin tekemään musiikkia, ja haluaisi löytää sieltä ihmisiä joiden kanssa musisoida. Jos siis Pariisin musapiirit on tuttuja, vinkkejä otetaan varmasti vastaan ilolla. Ai niin, ja Jan Felipeä voi tietty tykätä myös Facebookissa (tulipas tästä nyt mainosteksti).

Jan Felipe on vaan mun mielestä parasta brasilialaista (ja omakustanteista, en tajua) musiikkia tällä hetkellä.

Rainy nights on Hausmann Boulevard, Parisian music drifting from the bars

Tänä iltana sain taas järkyttävän kipinän päästä opettelemaan argentiinalaista tangoa! Surffailin blogeissa, Bloggerissa kun on se "seuraava blogi" -linkki sivun vasemmassa ylälaidassa, ja eksyin argentiinalaista tangoa tanssivan pariskunnan blogiin. I want I want!

Oon halunnut lähteä tanssimaan tangoa jo vuosikaudet. Sopivan rohkeaa paria ei ole vielä tähänkään mennessä löytynyt, argentiinalainen tango kun käsittääkseni vaatii mieheltä suht paljon: hyvää rytmitajua, vahvuutta pidellä naista ja tietysti tosi vahvaa tunnetta juurikin tätä tanssia kohtaan, koska suuri osa tangosta on intohimon, mustasukkaisuuden jne. kuumien tunteiden ilmentämistä miehen ja naisen välillä. Eikä se tietysti helppoa ole naisellekaan, mutta uskoisin olevani kehityskelpoinen.

Muistaakseni vuonna 2006 onnistuin melkein, kun nuorena kilpatanssia harrastanut ystäväni Tapsa pitkällisen (kuukausia, vuosia) suostuttelun, itkun ja anelun jälkeen melkein suostui! Mutta lopulta se sit vaan totesikin, että "tulin siihen tulokseen, että voisin lähteä jos olisin TOSI rakastunut". Ei ollut minuun, eli se siitä melkein onnistumisesta.

Elän vielä toivossa, että pääsisin joskus vielä harjoittelemaan. Tarjouksia otetaan vastaan. Tässä vähän fiiliksiä., yksi mun ehdottomista suosikkitangoista ikinä (josta muuten Grace Joneskin on tehnyt oman samannimisen versionsa). Suosittelen muuten hankkimaan Astor Piazzollan live-DVD:n jos tango kiinnostaa. Mulla on myös Gotan Projectin vastaava, ja vaikkei se ihan perinteistä tangoa olekaan, niin se on silti vaan niin älyttömän hyvä.

Ain't it good to be alive?

Mulla on maailman ihanimmat vanhemmat. Tajusin sen taas kerran, kun kävin niiden luona mun lapsuudenkodissa tänään töiden jälkeen hengaamassa. Äiti ja isä lähtee huomenna reiluksi viikoksi Hong Kongiin, joten kävin vielä viettämässä aikaa niiden kanssa ennen sitä, ja pesemässä taas vähän pyykkiä, sillä mullahan ei ole pesukonetta. Juotiin kahvia, syötiin iltapalaa, lueskeltiin Hong Kong -kirjoja ja lehtileikkeitä, katsottiin Muodin huipulle ja päiviteltiin äidin kanssa, kuinka väärä henkilö putosi! Tuomaksen olis ihan ehdottomasti pitänyt lentää sieltä kuin leppäkeihäs, se sen asu oli ihan karmiva. Anne-Marin luomus oli mun mielestä illan paras yhdessä Suvin kanssa. Oivoi.

Nyt on ihan sellainen olo, että tulee tosi kova ikävä äitiä ja isää, vaikka eihän ne oo poissa kuin hetken vaan. Mun suhde niihin ei oo ollut näin hyvä aikoihin. Näin rento ja hassutteleva ja iloinen. On ihanaa olla niiden kanssa. Silloin, kun vielä asuin siellä väliaikaisesti, olin jatkuvasti hermo kireällä enkä osannut arvostaa ja nauttia niiden seurasta tai edes siitä efortista, että ylipäänsä antoivat mun asua siellä, ja vielä ruokkivatkin. Olen kiitollinen ja onnellinen, mulla on mahtava perhe. Tiedän, että osaan arvostaa sitä entistäkin enemmän.

Hei, muihin aiheisiin. Tänään olin Rolling Stones -pilvessä koko päivän! Siis mun sydän pakahtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että Angie on yksi maailman parhaista kappaleista (eikä tietty ainoa Stones helmi). Joten, tässä se kaikille teille hyvän yön kappaleeksi. Samalla muistin, että olen jemmannut yhtä mieletöntä Rollari-kuvaa arkistoissani, ehkäpä senkin aika tulisi tässä joku päivä.

Rakkautta!

Angie, Angie

when will those clouds all disappear?
Angie, Angie

where will it lead us from here?
 

With no loving in our souls 

and no money in our coats
You can't say we're satisfied
But Angie, Angie

you can't say we never tried
 

Angie, you're beautiful

but ain't it time we said good-bye?
Angie, I still love you

remember all those nights we cried?
 

All the dreams we held so close

seemed to all go up in smoke
Let me whisper in your ear:
Angie, Angie, where will it lead us from here?

Oh, Angie, don't you weep

all your kisses still taste sweet
I hate that sadness in your eyes
But Angie, Angie

ain't it time we said good-bye?
 

With no loving in our souls

and no money in our coats
You can't say we're satisfied
 

But Angie, I still love you, baby
Ev'rywhere I look I see your eyes
There ain't a woman that comes close to you
Come on Baby, dry your eyes
But Angie, Angie

ain't it good to be alive?
Angie, Angie

they can't say we never tried

Freak out in a moonage daydream oh yeah!

Tää päivä oli hyvä päivä! Monia hyviä juttuja tapahtui. Pieniä, mutta merkityksellisiä.

Koin tänään ensimmäiset riemun ja onnen tunteet töissä sitten tammikuun, kun aloitin. Se sai muistamaan, miksi nautin niin paljon tästä työstä, kun tein sitä muutama vuosi sitten. Olo oli niin hyvä, että harmitti kun en voinut jakaa sitä kenenkään kanssa. Olisi tehnyt mieli soittaa jollekin kaverille, mutten sitten koskaan soittanut. En tiedä miksi. Mulle tarjottiin tänään myös töitä, syksyksi. Se oli hienoa! Harmi, että syksyn suunnitelmat on edelleen levällään, enkä siis osannut antaa vastausta suorilta. Päivän kruunasi vielä bussikuski, nuori poika joka ehkä halusi vaan eloa tylsään duuniinsa. Kuski jutteli matkustajille mikrofonin välityksellä koko matkan, selosti reitillä etenemistä, säätilaa, tapahtumia matkan varrelta sekä vielä päätepysäkille saavuttaessa lentokonehenkisen perilletulotoivotuksen. Ihmiset oli ihan jäässä eikä kukaan oikein osannut sanoa mitään. Mä olin entistäkin iloisempi!

Vieläkin tärkeämmiksi päivän pienet jutut muodostuivat, koska oon ollut aika allapäin tällä viikolla ja viime viikon lopullakin. Mulla on ollut niin huono olo, johtuen todennäköisesti jostain v-mäisesta vatsapöpöstä. Olin saikulla maanantain ja tiistain, ja vaikka nyt olen palannut tosiaan jo töihin, on olo edelleen huono. Ärsyttävää! Tänään kokeilin body pumppia, virhe. Kärsin ja tärisin koko tunnin.

Kaiken huippu oli, että onnistuttiin eilen kehittämään S:n kanssa ihan hirveä tappelu ihan merkityksettömästä asiasta. Asiasta, joka ei millään tavalla vaikuta meidän suhteeseen eikä ole riippuvainen mistään, mitä kumpikaan meistä tekee = täysin turhasta. Koko homma kärjistyi lopulta siihen, että huusin ja paruin silmät punaisena puhelimeen. Ja miten reagoin S? Pysyi tyynen rauhallisena, rauhoitti mut ja sen jälkeen asia saatiin keskusteltua halki ilman draamaa tai äänen korottamista. Koen olevani onnekas, että ansaitsen kaiken sen pyyteettömän ja kärsivällisen rakkauden, jonka S mulle antaa. Mulla sen sijaan on vielä paljon opeteltavaa siinä, miten hallita omaa draamantajuani ja räjähdysalttiutta. Ja ennen kaikkea, miten lopettaa täysin mitättömien asioiden vatvominen ja niistä ongelmien tahallinen leipominen.

Tänään löysin Guardiankin sivuilta ihan mahtavan sarjan David Bowien vanhoja kuvia ja haluan jakaa ne teidän kanssa. Etenkin toiseksi viimeisess kuvassa nuori David Jones Hermionensa kanssa näyttää siltä, ettei todellakaan tiedä mitä kaikkea vielä tulee tapahtumaan. David <3

Kuvat: Guardian.co.uk

Men aren't necessities. They are luxuries.

Hyvää naistenpäivän iltaa kaikille naisille! 

Ja miehille tietysti myös. Toivottavasti teille naistenpäivä on joka päivä.

Halusin linkittää jonkun naisten biisin tänään päivän kunniaksi Facebookissa. Mahdollisia ehdokkaita googletellessani huomasin, että hakutuloksiin tuli järjetön määrä listoja kuten strong songs for strong women, comfort songs for women, empowering songs for women tai you are beautiful, you really are -songs for women. Kokeilepa googlettaa "songs for men" ja tulokseksi ei varmasti tule mitään näin selviät kun se douchebag jätti sut -songs for menejä. Valitsin sitten Facebook-biisikseni vanhan suosikkini John Lennonin (John I love you) ja Yoko Onon Woman Is the Nigger of the Worldin, joka on paitsi mahtava biisi, myös sanomaltaan erityisen paikkansapitävä, etenkin siihen aikaan vuonna 1969, kun Yoko on lanseerannut ko. sanonnan. Toivottavasti tykkäsitte biisistä!

Naistenpäivän kunniaksi ja vastaiskuna kaikenmaailman petettyjen ja jätettyjen itkuvirsille bloggaankin vähän toisenlaista naisenergiaa. Nimittäin Cherin! Mun on pitänyt blogata Cheristä jo pitkän aikaa, ja mihinpä päivään nämä Cher-quotet paremmin sopisivatkaan kuin tähän kyseiseen. 

Tässä siis kaikille teille ja meille.

"A girl can wait for the right man to come along but in the meantime that still doesn't mean she can't have a wonderful time with all the wrong ones."

"Don't take your toys inside just because it's raining."

"I don't need a man. But I'm happier with one. I like to have someone I can touch and squeeze and kiss. But I don't fold up and die if I don't have a man around."

"Anyone who's a great kisser I'm always interested in."

"Men should be like Kleenex, soft, strong and disposable."

"Until you're ready to look foolish, you'll never have the possibility of being great."

"Yes, it's a man's world, but that's all right because they're making a total mess of it. We're chipping away at their control, taking the parts we want. Some women think it's a difficult task, but it's not."

"I'm still friends with all my exes, apart from my husbands."

"I've always taken risks, and never worried what the world might really think of me."

No one will answer your prayers...until you take off that dress

Aamulla oli kuumetta, joten jäin kotiin. Harmitti, etten päässyt töihin, joten yritin nukkua myöhään että päivä tuntuis vähän lyhyemmältä, mutta kymmeneltä en enää saanut unta. Tänään oon tsempannut hulluna, että pystyisin löytämään tästä päivästä jotain iloisia ja positiivisia asioita.

Keitin aamulla ihan älyttömän hyvää kahvia.
Lakkasin kynnet vihreiksi, ja niistä tuli hienot.
Maksoin Ebaysta huutamani ihanat kengät (ne, jotka sopis täydellisesti niiden ruskeiden housujen kanssa), joten saan ne varmaan jo ensi viikolla.
Nukuin päiväunet.
Enää seitsemän päivää muuttoon.
Enää kymmenen päivää S:n tuloon.

Koska mun päivä meni melkein kokonaan sängyssä, ehdin lukea tosi paljon lehtiä, selailla blogeja ja kuunnella musiikkia. Oli outoa, kun en sähköpostin avaamisen jälkeen voinutkaan loggautua Facebookiin. Mutta sieltä nyt hetkeksi poistuminen tuntuu edelleen hyvältä ratkaisulta just tähän tilanteeseen. Halusin etsiä uutta musiikkia ja mun mieleen tuli juliste, joka löydettiin S:n kanssa Berliinistä viime kesänä. Se esitti poikaa, jolla oli musta silmä. Irroitettiin se, ja S teetti siitä Brasiliassa taulun joka sittemmin roikkui meidän olohuoneen seinällä, kuten kuvasta näkyy (mulla on niin ikävä tota asuntoa...).


Tajusin, etten oo itse asiassa koskaan kuunnellut millaista musiikkia ko. bändi Perfume Genius tekee, joten kuuntelin. Sitä löytyi Spotifysta ja rakastuin ensi kuulemalta. Toivoisin, että voisin just nyt soittaa S:lle ja kertoa, ja sanoa että senkin pitäis kuunnella, koska se tulisi todennäköisesti rakastamaan sitä vielä enemmän kuin minä. Se tykkää niin paljon Sigur Rosista ja Jonsista. Ja niihin vertaisin Perfume Geniusia. Niihin ja Sufjan Stevensiin, ehkä myös Bon Iveriin. Ne surusävelet ei olleet ihan parasta musiikkia tähän mun bluemoodiin, mutta suosittelen kuuntelemaan.

Sitten tapahtui jotain hämmentävää: katsoin elokuvan, jossa näyttelevät sekä Hugh Grant (yöks) että Emma Thompson (blah)! En voi sietää kumpaakaan, onneks tää ei sentään ollut Jane Austen/Shakespeare-mukaelma vaan leffa nimeltä Love Actually. En muista koska viimeks olisin katsonut romanttisen komedian. Ystäväni Sini suositteli sitä ja onneksi katsoin! Tuntui vähän paremmalta sen jälkeen, vaikka tavallaan myös vähän pahemmalta.

Ihaninta siinä elokuvassa oli Colin Firthin hahmo, joka rakastui portugalilaiseen kotiapulaiseensa. Samastuin heti sen haparoivaan portugaliin, kuulostan ihan samalta kun puhun. Ja tietty se oli elokuvan paras kohtaus, kun koko kylä lähti englantilaisen kanssa kosioretkelle. Kuva tuolla alussakin on siitä. Ja sitten soi Beach Boys. Parasta.

Nyt voin mennä nukkumaan, haikeana ja täynnä rakkautta...
God only knows what I'd be without you...

This is why I am lying when I say, that I don't love you no more

Oon ihan idiootti kun kuuntelen tällasta kesken työpäivän. Nyt jos olisin kotona, nyyhkisin ja kyynelehtisin. Voi Cat Poweria...

♥

Our hell is a good life

Tää on vaan niin ihanan raastava. Byhyy.

She who always seems so happy in a crowd, whose eyes can be so private and so proud

Kuuletko jo siirappipisaroiden tipahtelun? Jos et vielä, niin kohta asiaan tulee muutos! Tää klassikkoromantisointi soitettiin mulle tänään ja nyt kaikki romantiikannälkäiset vantaalaiset voivat yhtyä tähän fiilistelyyn. However, I love itttt! ♥

She maybe the face I can't forget
A trace of pleasure or regret
Maybe my treasure or the price
I have to pay

She maybe the song that summer sings
Maybe the chill that autumn brings
Maybe a hundred different things
Within a measure of a day

She maybe the beauty or the beast
Maybe the famine or the feast
May turn each day into a heaven
Or a hell

She maybe the mirror of my dream
A smile reflected in a stream
She may not be what she may seem
Inside her shell

She who always seems so happy in a crowd
Whose eyes can be so private and so proud
No-one's allowed to see them
When they cry
She maybe the love that cannot hope to last
May come to me from shadows of the past
That I remember till
The day I die

She maybe the reason I survive
The why and wherefore I'm alive
The one I'll care for through the
Rough and rainy years

Me I'll take her laughter and her tears
And make them all my souvenirs
For where she goes I've got to be
The meaning of my life is she

I saw the mirror staring back at me, and it told me I'm a selfmachine

Oon kuunnellut tänään koko aamun I Blame Cocoa, Wikipedian mukaan 20-vuotiasta englantilaista Eliot Paulina "Stingin tytär" Sumneria. Kiitos tästä oivalluksesta Kimmolle, joka sanoi että voisin tykätä tästä! Tykkään!!! Vaikka itse asiassa erityisesti Only Love Can Break Your Heart -biisistä tuleekin mieleen Sting. Yritän pyyhkiä sen mielestäni.

Tänään tilasin kirjoja Akateemisen kirja-alesta. Kuten viimekin vuonna, olin jälleen hieman "carried away" tilailujeni kanssa. Tässä lista niistä, jotka TOIVON saavani. Viime kirja-alesta mulla jäi muutamia kirjoja saamatta.

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Mikhail Bulgakov: The Master and Margarita
Nick Cave: Bunny Munron kuolema
Wolf Lieser: Digital Art
Wladimir Kaminer: Ryssändisko
Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat
Chuck Palahniuk: Tukehtuminen
Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita kertomuksia

Digital Art on lahja S:lle joka alkaa kirjoittaa aiheeseen liittyvää väitöskirjaa syksyllä. Yksi ikuisista lempikirjoistani Saatana saapuu Moskovaan on ollut ostoslistalla pitkään ja nyt se löytyi englanninkielisenä halvalla - pääsenpähän lukemaan sen pitkästä aikaa uudestaan. Bergmanin tarinatkin olen nähnyt elokuvaversioina mutta en lukenut. Tällä kertaa päätin jättää hömppäkirjat mallia "Kymmenen tietä onnellisempaan elämään" ostamatta. Entisetkin on vielä lukematta. Juuri nyt tuntuu siltä, etten tarvitse elämänhallintaoppaita, vaikka elämä ei kai varsinaisesti täysin hallinnassa ole vieläkään.

Mä aloin miettiä eilen tänne kirjoitellessani sitä faktaa, että asuin viime kesän ja sitä edeltävän kesän vanhempieni luona. Asun täällä tälläkin hetkellä! Kai joku kutsuis sitä säälittäväksi, itse en ihan näe sitä sellaisena, vaikka esim. kotonaan asuva kolmikymppinen mies olis mulle puhdas turn-off. Onneksi mun sulhanen tulee kulttuurista, jossa on ihan tavallista asua vanhempien luona aikuiseksi saakka! Tunnen itseni vähemmän noloksi. Tottahan on, että kymmenen vuotta sitten kuvittelin elämäni vähän erilaiseksi kuin se nyt on. Ajattelin varmaan, että mulla tähän ikään mennessä olisi vakituinen työpaikka ja omistusasunto, Helsingin keskustassa, olisin menestyvä haastavassa työssäni ja onnellinen, tietysti. Mikään noista ei lopulta ole toteutunut, paitsi se, että olen onnellinen. Musta tulikin lopulta se tyyppi, joka tekee pätkissä hanttihommia kerätäkseen rahaa ja matkustaakseen taas kauas pois. Jolla ei ole sitoumuksia ja joka ei siitä syystä myöskään kehitä ammatillista osaamistaan, kerää haasteita ja etene urallaan. Ajoittain tunnen aika kovaa syyllisyyttä siitä, että haluaisin tehdä yhtä sun toista, mutta juuri nyt en voi. Tai voisin kai, mutta olen tehnyt sellaisia valintoja, että esimerkiksi vakituisen työpaikan etsiminen ei nyt tule kysymykseen.

Niin, täällä Vantaalla asuminen on myös tehnyt musta antisosiaalisen. Oon ollut Suomessa nyt viikon enkä ole tavannut ketään perheen ulkopuolista ihmistä. Siis olen käynyt ulkona ja kaupungilla ja jumpassa, mutten varsinaisesti tavannut ketään. Kadehdin ihmisiä, jotka tapailee ystäviään joka päivä ja hengailee kaupungilla ja saa 20 puhelua päivässä puhtaasti sosialisoinnin nimissä. Munkin elämä oli joskus kai vähän tuollaista, mutta sitten asiat muuttui. Kai musta on tullut vanha. S:n kanssa puhutaan tästä aiheesta toisinaan. Se tuntee samoin, ja ehkä sen takia meille onkin syntynyt niin vahva yhteenkuuluvuuden tunne, kun molemmat tunnetaan ajoittain olevamme jollain tavalla vähän ulkopuolisia muiden ihmisten jutuista.

Mutta ehkä kaikki vielä muuttuu lyhyenkin ajan sisällä! Vuodesta 2011 on tuleva tähänastisista paras kaikista, se on ihan varmaa.

I'm just a musical prostitute, my dear

Aika hienot viikset Freddiellä. Ja lasit Jackolla.

Cannabis for the ears

En oo koskaan nähnyt Serge Gainsbourgin Cannabis-elokuvaa. Meinasin mennä katsomaan sen, kun se näytettiin Orionissa joitakin aikoja sitten, mutta en sitten mennyt. Luin taannoin, että Serge harrastaa siinä ihan oikeasti seksiä. Ei siis mitään näyteltyä elokuvaseksiä. Just. No niin paljon kuin Sergen musiikkia rakastankin, niin en halua nähdä kuinka vanha ja irstas spurgu (leffassa tosin vielä suht nuori, myönnetään) panee ihanaa Jane Birkiniä. Mutta siis silloin, kun luin elokuvasta, ajattelin että mun pitäis joskus kuitenkin kuunnella sen soundtrackiä.

Ja nyt sitten kuuntelin. Ja se on mahtava! Kuunnelkaa! Ai niin, kertokaa myös onko Cannabis niin huono elokuva, kuin kuvittelen sen olevan?

Tässä yksi biisi siltä levyltä.

Ai niin. Miks Serge on muuttanut nimensä Lucien Ginsburgista Sergeksi? Kysynpähän vaan.

Cause somewhere inside me I have been waiting so patiently for you. So don't you break my dream

Tänään, tai siis nyt Suomen aikaa jo eilen Scout Niblett esiintyi Semifinalissa Helsingissä! Yksi niistä hetkistä, kun mua harmittaa olla täällä eikä siellä.

Scoutin This Fool Can Die Now on varmaan yks eniten kuuntelemistani nais-singer/songwritereiden levyistä. Sen folk-tunnelmat vaihtelee herkän romanttisen, seksikkään ja raivokkaan välimaastossa - ja mikä mahtavaa, Scoutissa on munaa koska se soittaa itse instrumenttinsa, ainakin osan niistä. Sen biisit tuntuu aina tätä levyä kuunnellessa olevan jotenkin irti niistä tyypillisistä singer/songwritertunnelmista...että Scout kyllä sanoo niin kuin asiat on (ehkä sekin johtuu siitä, että musta on hienoa kun se soittaa biiseillään kitaraa ja rumpuja). Mutta jos pitäisin tätä totuutena, vähättelisin tietysti monia muita lemppariartistejani. Ja koska oikeasti This Fool Can Die Now ei ole läheskään täydellinen albumi ja sillä on huonojakin kappaleita. Suosittelen silti kuuntelemaan. Se toimii epätäydellisyydestään huolimatta tiettyyn mielentilaan täydellisesti.

Tässä mun lempikappale Kiss siltä levyltä, featuring BONNIE "PRINCE" BILLY.

A kiss could've killed me

If it were not for the rain
A kiss could've killed me
Baby if it were not for the rain

And I had a feeling it was coming on
And I felt it coming
For so long
If I'm to be the fool
Then so it be

This fool can die now
With a heart that's soaked
How
How had it coming
For so long

And darling take my hand
And lead me through the door
Let's kidnap each other
And start singing our song

My heart is charged now
Oh, it's dancing in my chest
And I fly when I walk now
From the spell in that kiss

Cause I ...

It could've
It could've killed me
It could've killed me
If it were not for the rain

Oh darling let me dream
Cause somewhere inside me
I have been waiting
So patiently
For you

So don't you break
Don't break my dream
Don't break my dream

Let the rain exalt us
As the night draws in
Winds howl around us
As we begin
What a way to start a fire
Broken with the break of day

A kiss could have killed me
If it were not for rain

And I have a feeling it's coming on
And I felt it coming on
for so long

And oh it could've
It could've killed me
It could've killed me
If it were not for the rain

You are my brother

Mikään ei oo parempaa itsesäälissä kieriskelymusiikkia kuin Antony and the Johnsons. Sitä tulikin kuunneltua viime viikon lopulla kaikki päivät läpeensä...kurjuuden maksimointi kunniaan! Erityisesti rakastan I am a Bird Now -levyä, joka on kaikessa riipaisevuudessaan ja haikeudessaan ylitsepursuavan kaunis. Tää kappale jotenkin tuntui sopivan nykyiseen olotilaan erityisen hyvin. Tätä tuntuu hyvältä kuunnella siis myös onnellisena! :)

You are my sister, we were born
So innocent, so full of need
There were times we were friends but times I was so cruel
Each night I'd ask for you to watch me as I sleep

I was so afraid of the night
You seemed to move through the places that I feared
You lived inside my world so softly
Protected only by the kindness of your nature

You are my sister
And I love you
May all of your dreams come true

We felt so differently then
So similar over the years
The way we laugh the way we experience pain

So many memories
But theres nothing left to gain from remembering
Faces and worlds that no one else will ever know

You are my sister
And I love you
May all of your dreams come true
I want this for you

They're gonna come true

Monday tunes from faraway lands

Tänään oli oikeasti kiva herätä maanantaihin! Oon ilmeisesti loppujen lopuksi viikonlopun aikana rentoutunut sen verran, etten oo miettinyt gradun tekemistä kertaakaan. Ei välttämättä ole kovin hyvä asia, koska huomenna palaan taas Jyväskylään ja saatan olla entistä ahdistuneempi kun todellisuus iskee taas vasten kasvoja! Hyvä asia on, että sinne on palannut mun rakas ystävä Catia Italiasta, joka kamppailee itse asiassa samassa kurimuksessa tällä hetkellä. Vertaistukea!

En oo täällä siitä kirjoitellut aiemmin, mutta oon kesän aikana opiskellut peruskurssin portugalin kieltä. Sen kurssin on järjestänyt Brasilian suurlähetystön kulttuurikeskus. Mulla on tänään viimeinen kerta sitä kurssia ja mun pitäis nyt osata perusasiat suht hyvin. Ja itse asiassa, hämmentävää kyllä näin on asian laita! Kerrankin musta tuntuu, että jonkun kielen oppiminen on (tähän mennessä) ollut suht kivutonta. Portugali on esim. italiaan verrattuna helppoa! Ja ainoota tuskaa tähän mennessä on tuottanut ääntäminen. Brasilian portugalin musikaalisina soljuvat nasaaliäänteet on ihan hirveen vaikeita tällaselle töksäyttelevää suomea puhuvalle kömpelykselle. Mutta mulla on onneks vielä muistissa viime talvelta, miltä sen kielen pitäisi kuulostaa, joten sekin auttaa huomattavasti. Sain puhekokeesta 98/100 % oikein ja meidän opettaja, todella räväkkä carioca, kehui mun lausumista! Jee, se oli mukavaa.

Kielikurssin viimeisen kerran kunniaks ajattelin esitellä vähän brasilialaista musiikkia. Löysin itsekin kyseisen artistin ihan äskettäin. Kyseessä on Luísa Maita -niminen nuori (eli mun ikäinen, öh) singer-songwriter Sao Paulosta, jonka debyyttilevy tuli ulos tänä keväänä. Luísan musiikki on pehmeää ja tunnelmoivaa bossa nova -henkistä keinuttelua, sopivan traditionaalista, sopivan modernia. Lisäks sillä on ihanan hauras ääni.

Jos eteläamerikkalainen musiikki kolahtaa, Lero-Lero levyn löytää Spotifysta.

Numb is the new high

Emily Haines & The Soft Skeletonin molemmat Spotifysta löytyvät levyt (Knives Don't Have Your Back ja What is Free to a Good Home) on valloittaneet mun sydämen! Tykkään niistä vielä paljon enemmän kuin Metricistä, vaikka sekin on hyvä. Jos sisko kirjoitti Cat Powerin cooliudesta, niin mun mielestä Emilyn voi pistää just siihen samaan coolien mirkkujen kategoriaan... vaikkakin Cat Poweriin verrattuna Emilyssä on mun mielestä vähemmän eksentrisyyttä ja enemmän munaa. Flippiydestä en tiedä.

Knives Don't Have Your Back on itse asiassa ihan mielettömän hyvä fiilistely/ihanuus/epävarmuus/toiveikkuus/epäilys-levy. Emilyn ääni on lisäks mieletön ja levyllä kuuluu myös paljon mun lempisoitinta eli pianoa (olinhan itsekin joskus lupaava pianistinalku, L O L).

Kiva että coolitkin tyypit on joskus epävarmoja ja haavoittuvaisia. Jos sen puolen osais viel itsekin hoitaa yhtä tyylikkäästi kuin vaikka Emily Haines!



Löysin Emilystä tällaisen Virgin Suicides -henkisen kuvan... ihana. Ei tällaisella vaan voi mennä vikaan. Ei voi.

Ai niin. Nukuin tänään pommiin! Ja sen vuoksi jouduin perumaan tälle päivälle sovitun lounaan, yhyy. Tänään jotenkin erityisesti harmittaa se, ettei mulla oo mun espressopannua täällä Jyväskylässä (ja brasilialainen kahvikin loppui) ja juon siis aamuisin kahvinhimooni Pirkka murukahvia.

Guess what? I'm not a robot

You’ve been acting awful tough lately

Smoking a lot of cigarettes lately
But inside, you’re just a little baby
It’s okay to say you’ve got a weak spot
You don’t always have to be on top
Better to be hated than love, love, loved for what you’re not

You’re vulnerable, you’re vulnerable
You are not a robot
You’re loveable, so loveable
But you’re just troubled

Guess what? I’m not a robot, a robot
Guess what? I’m not a robot, a robot

You’ve been hanging with the unloved kids
Who you never really liked and you never trusted
But you are so magnetic, you pick up all the pins
Never committing to anything
You don’t pick up the phone when it ring, ring, rings
Don’t be so pathetic, just open up and sing

I’m vulnerable, I’m vulnerable
I am not a robot
You’re loveable, so loveable
But you’re just troubled

Guess what? I’m not a robot, a robot
Guess what? I’m not a robot, a robot

Can you teach me how to feel real?
Can you turn my power on?
Well, let the drum beat drop

Guess what? I’m not a robot
Guess what? I’m not a robot

Flowing.... (voi v* miten näppärä otsikko)

Tänään alkaa taas Flow-festarit, jotka on jollain tasolla mun kesän kohokohta. Tietty kesään on mahtunut ihan mahtavia juttuja tähänkin mennessä, mutta mä oon kuitenkin fiilistellyt Flowta jo monta kuukautta, vakuutellut epäröiville ihmisille, että kaikkien pitäis ehdottomasti ostaa lippu sinne jne. Ja nyt se sitten olis!

Mulla on taustalla monen päivän unettomat yöt. Ei hyvä pohja kolmen päivän heavy setille. Lisäks lauantaina aamupäivällä on mummun hautajaiset... Ei hyvä tämän illan juhlimista ajatellen, tai toisinpäin ehkä sittenkin. Heräsin tänään aamulla ennen kellonsoittoa KUUDELTA ja aloin heti panikoida, mitä pukisin illalla. Inhoan vaatekriisejä, ahdistun niistä. Puolentoista tunnin kriiseilyn lopputuloksena vedin päälle vanhan ja tylsän trikoomekon ja lähdin töihin tukka sekaisin ja ilman meikkiä. Otin kyllä meikkipussin mukaan, että ehkä mä sitten töiden jälkeen...

Päänvaivaa aiheuttaa sekin, että tänä viikoloppuna hyviä bändejä on niin käsittämätön määrä, etten tajua, miten muka ehdin käydä kuuntelemassa kaikkia mitä haluaisin. Ja sen lisäks siellä on varmaan paikalla kaikki ihmiset, jotka tunnen/tiedän Helsingistä ja vähän muiltakin paikkakunnilta. Miten sen kaiken lavojen välillä juoksentelun ohessa ehtii samalla myös sosialisoida ihmisten kanssa? Huoh.

Yhteenvetona tästä kaikesta totean, että todennäköisesti vietän (tänäkin vuonna) kolme päivää tutulla ja turvallisella anniskelualueella, saatan kuulla paria bändiä ja vaatekriisikin unohtuu kun viides tuoppi (ensimmäiset neljä nautitaan juurikin tästä syystä mahd. nopeasti) on kädessä.

Hauskaa Flowta kaikille!

PS tässä vielä teemaan sopiva kuva, bongasin Siskolta. Ja koska tekstit ei näy, alla vielä linkki alkuperäiseen kuvaan.



http://guestofaguest.com/wp-content/uploads/2009/12/hipster1.jpg