You know, I've been thinking. Everything is... just comes together. It's me. I chose this. I chose all this

Huh, olen elossa! Tosin just ja just...

Viikonlopun Lahti-bailaus oli yllättävän raskasta. Lähdin sinne siis lauantaina ala-asteelta saakka koossa olleen tyttöporukan + heidän miestensä kanssa juhlimaan yhden ryhmän jäsenen miehen 30-vuotissynttäreitä. Oli mahtavaa, että koko joukko oli pitkästä aikaa kasassa, tietysti vain S:n puuttuminen harmitti. Saavuttiin Lahteen viiden maissa, otettiin hotellilla skumpat ja suunnattiin sitten juhlapaikalle, jossa juhli illan aikana noin sata vierasta. Harvapa voi sanoa omistavansa sata hyvää ystävää, mutta tämä tyyppi voi. Niin sosiaalista ihmistä en ole tavannut toista, ja on helppoa uskoa, että hänestä pidetään paljon! Juhlat oli erittäin onnistuneet ja illan kruunasi tietysti juhlakalun langon, Lenni-Kalle Taipaleen ja Idols-tuomarina nähdyn Sami Pitkämön bändi. Tanssin pitkästä aikaa (varastoon taas seuraavaksi vuodeksi) ja juhlatilan sulkeuduttua baarissakin oli hauskaa. Tuli juotua aika paljon skumppaa ja kossuvissyjä. Joskus aamuviideltä rymyttiin nukkumaan ja aamulla varhain pääsin vieläpä hotellin aamiaiselle. Onnea vielä kerran Veltsulle, oli loistavaa! Kuvia saatte, ehkä, jos siellä pyörinyt valokuvaaja lataa kuvansa nettiin.

Eilen vietin päivän veljeni perheen kanssa. Vanhemmat on edelleen matkalla Hong Kongissa, joten me hengailtiin eilinen niillä. Olin puoli kuollut kun pääsin vihdoin kotiin, eikä filis ole juurikaan muuttunut tänään. Heräsin aamulla vitutukseen ja krapulaiseen oloon. Kerron vitutuksesta huomenna lisää, kunhan saan siihen vähän etäisyyttä. Työpäivä meni väsyneissä merkeissä ja peruin ilmoittautumiseni spinningiinkin, koska tuntui, etten selviäisi siitä rääkistä hengissä. Näin muuten viime yönä ihan pimeetä unta, kuinka mun kuntosalikortti oli vanhentunut/kadonnut/jotain, enkä sen takia päässyt salille. Yritin väkisin ja vaikka mitä keinoja, väkivallasta kiristykseen, käyttäen päästä jumppaan, mutta turhaan. Vakavaa hommaa toi jumppaaminen! Ei vissiin pitäisi syödä kokonaista pizzaa just ennen nukkumaanmenoa. Tässä on tämän hetken todella väsynyt minä (joka aikoo nukkumaan heti, kun tämä on kirjoitettu).

Ihanaa, että nyt voin vaan olla koko illan. Katsoin äsken elokuvan 127 Hours ja tykkäsin. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva kalliokiipeilijästä, jonka käden iso lohkare murskaa, ja joka jää sen vuoksi loukkuun kallion railoon. Tykkäsin elokuvan kuvauksesta ja leikkauksesta, se pelasi ainakin alkuun pitkälti C.S.I. Miami-maisilla lähäreillä, kirkkailla väreillä ja nopeilla leikkauksilla. Elokuvan lopussa tuli tietty mietittyä, mitä kaikkea sitä olis lopulta valmis tekemään säästääkseen oman henkensä. Saatoin voida hetken jopa hieman pahoin... Tykkäsin yllättäen myös pääosassa olleesta James Francosta! Katsoin jokin aika sitten Francon toisen elokuvan Howl, ja siinä tyyppi ei oikein herättänyt mitään tunteita. Ei tosin ollut huonokaan! Mutta miten se olikin niin onneton Oscareiden juontajana? En voi käsittää. Ehkä sitä saattoi vähän jännittää.

Voin päättää illan tähän, koska James Durbin lauloi just Paul McCartneyn Maybe I'm Amazed American Idolissa. Yks mun lempibiiseistä koskaan. Nyt mua unettaa. Huomenna aion filosofoida, koska ne ajatukset ovat päässä jo nyt, mutten vaan yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa!

You and I are such similar creatures Vivian. We both screw people for money

Pretty Woman on varmaan jokaisen 90-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneen lempielokuvista! Tai vaikkei lempi, niin ainakin leffa jota ei ole vaan mitenkään voinut välttyä näkemästä (yleensä vieläpä useaan kertaan). Se tuli pari viikkoa sitten telkkarista, silloin S oli vielä täällä ja katsottiin se yhdessä. Viime kerrasta olikin aikaa! 

Julia Robertsin asut Pretty Womanissa on tietysti klassikoita! Päätettiinkin S:n kanssa äänestää parhaasta puvusta ja oli muuten vaikeaa. Mä muistan, että lapsena mun suosikkiasu oli se hutsupuku, joka Julialla on päällä ekassa kohtauksessa kun se pokaa kadulta Richard Geren! Siis SE. Totta tää on. Pitää oikein googlata se asu, huh.

 Nyt mun mielestä ehdottomasti hienoin oli valkoinen kävelypuku vai mikäköhän olis oikea sana tituleeraamaan sitä puhvihihaista mekkoa? Kävelypuvusta tuli mieleen, että olen tosi ihastunut vanhahtaviin suomen kielen vaatekappaleita kuvaaviin sanoihin, kuten pusero tai ulsteri tai kävelypuku. Tai kävelykengät. Nykyisin kieltä turhaan yksinkertaistetaan, jonka seurauksena kaikesta tulee vaan paitoja ja takkeja ja kenkiä. Mutta valitsisin siis tämän parhaaksi Pretty Woman -asuksi.

S:n mielestä aivan ehdoton ykkönen oli Julian poolopelissä käyttämä ruskea-valkopilkullinen leninki (muuten ihana sana myös!). Se kertoi jo pienempänä ihailleensa sitä ja asukokonaisuutta hattuineen, vöineen ja käsilaukkuineen. Se on kyllä kieltämättä classy, ja mulla tuli heti mieleen, löytyisiköhän jotain vastaavaa nettikaupoista. Löysin kaksi, Asokselta ja Topshopista. Harmi, että Asoksen mekko oli hieman liian arkinen versio verrattuna siihen mitä haluaisin, ja Topshopista taas oli koot loppuneet. 

 

Ai niin, tänään tapahtunutta: 

Aamulla bussissa istui sekopää, jonka viereen tietysti minä menin istumaan. Lähdin siitä kyllä aika nopeasti, kun se nainen (keski-ikäinen, hyvin pukeutunut) alkoi huutaa ja kiroilla hulluna. Sitä jatkui koko loppumatkan, jonka aikana se ehti mm. kertoa perheensä tarinan ja haukkua kaikki bussissa olevat. Poistuessaan se vielä huusi "Valtio, tai siis kaikki te huorat, maksatte mun pikavipit. Sitä saa mitä tilaa."

Töiden jälkeen menin spinningiin (se oli vaan 45min, tylsä, mutta 90-luvun musateemalla, olikin ollut ikävä 2Unlimitedia) ja sieltä S-Markettiin. Ostin Mignon-munan joka maksoi 1,60 euroa! Ja se on ihan onnettoman pieni nykyisin. Oli pakko ostaa kaksi ja söin ne hyvällä ruokahalulla ja huonolla omatunnolla.

Rautatieasemalla, penkkien luona Forexin edessä makasi mies, kun kävelin siitä ratikalle. Vieressä seisoi kädet hartaasti ristissä reisien edessä vartijoita. Mietin, että olikohan se mies kuollut. Yritin nimittäin pitkään katsoa, hengittääkö se, mutta en ainakaan huomannut mitään liikettä sen kaulalla, rinnalla tai vatsalla, vaikka kuinka yritin. Lähdin sitten kotiin, enkä jäänyt seuraamaan, mutta asia jäi häiritsemään. En kyllä löytänyt nettilehdistä, että kukaan olis kuollut asemalle, ehkä se oli sittenkin vaan sammunut.

Forget not that the earth delights to feel your bare feet and the winds long to play with your hair

On ollut jotenkin superrankka viikonloppu. Johtuu varmaan pitkälti siitä, etten ole hetkeen treenannut ulkoilua! Kuten taisin sanoakin, olen mummoutunut kotiin, eikä se voi ikinä olla hyvä juttu.

Tänä viikonloppuna olin siis ulkona molempina iltoina! Spectacular, I would say. Perjantaina lähdin töistä Sinin kanssa Porvoonkadun kotietkojen kautta firman bileisiin, huh. En tiedä, voiko firman bileistä koskaan pitää...tai siis voi kai, jos vaan on tarpeeksi mahtava firma! Onneksi oli paljon kivoja tyyppejä, paljon drinkkilippuja ja itse asetettu kotiintuloaika (keskiyö). Mukavinta oli kuitenkin olla pitkästä aikaa Sinin kanssa, ehdittiin meidän intensiivisten 1,5 tunnin privaattietkojen aikana keskustella henkeviä kummankin elämästä, mikä oli ihanaa ja parasta. Drinkkiliput teki tehtävänsä ja eilinen oli silkkaa kamppailua, että pääsin johonkin järjelliseen kuosiin ystävän 30-vuotisjuhlia varten. Hyvä että pääsin, sillä myös nämä juhlat olivat superhauskat! Synttärisankari on lähdössä New Yorkiin ensi viikolla, joten lahjaksi kerätty päivä paikallisessa luksus-spassa näytti olleen myös tosi mieluisa! 

Tänään mun olo on ollut kaiken hauskanpidon jälkeen väsynyt ja vähän haikea. Mietin, että menisin elokuviin katsomaan ehkä Biutifulin tai Orioniin Aamiainen Tiffanylla, mutta toisaalta en tiedä jaksanko. Pitäis valmistella työasioita huomiseksi ja opiskella portugalia joten ehkä pysyn kotona ja katson jonkun elokuvan täällä. Tänään mietin myös, miksei mullakin vois olla pitkä ja paksu tukka, sellaisesta oon haaveillut aina. Kerran mulla oli hiustenpidennys, jonka kanssa sain hetken tuntea, miten kivaa olis, kun vois aina vaan näyttää hyvältä laittamatta hiuksia. Nyt niiden kanssa saa taistella hulluna, että ne näyttäis edes vähän siedettävältä. Googlailin ihania lettikuvia, laitan niitä tähänkin. Ja sitten jotenkin eksyin Lily Colen kuviin, joka on niin kaunis. Mutta miks Lily Cole on tehnyt jotain "sweet sixteen" -poseerauksia Playboylle???? En tajua. Nyt sen ihanuudesta lähti pieni osa pois.

Rauhallista sunnuntaita!

"Nobody can be uncheered with a balloon." - Winnie the Pooh

Mä rakastan ilmapalloja! En siis sellaisia Tiimarista ostettavia, joita saa puhaltaa posket ruvella ja keuhkot vinkuen, vaan isoja, kunnollisia ja värikkäitä ilmapalloja. Oon pitkään toivonut, että joskus saisin itsestäni valokuvan ilmapallojen kanssa, jotain samantyylistä kuin tässä Flickr-galleriassa. Tilaisuutta edes nähdä noin hienoja palloja ei ole kyllä koskaan vielä tullut vastaan, mutta toivon että joskus vielä pääsen artsysti poseeraamaan sellaisten kanssa! Yksi lempilelokuvistani, ainakin animaatioista, on tietystikin Up.

Disney Pixar's Up

Olen tänään kipeänä kotona (ahdistaa, koska olis paljon töitä tehtävänä). Lauantai-illan pahoinvointi leffateatterissa ei siis todennäköisesti ollutkaan irtokarkkien ja Black Swanin käsivarakuvauksen aiheuttamaa, vaan jotain ihan muuta. Joka tapauksessa, sairaana on tietysti paljon aikaa surffailla ja googlettaa kaikkea turhaa. Ja sitten löytyi tämä:

National Geographic

Kuva on National Geographicin uudesta sarjasta How Hard Can It Be? ja kuvassa on siis tosielämän UP-talo. Olen pähkinöinä! Talo nousi ilmaan 3000 heliumpallon voimin ja lensi lopulta 10 000 jalan korkeudessa kokonaisen tunnin. Kyseessä ei tietenkään ole ihan oikea talo kuten elokuvassa, mutta kuitenkin!

Kipeä päivä on pelastettu.

And you'll pass this on, won't you?

Tänään oli sitten se kirppispäivä!

Heräsin aamulla epäinhimilliseen aikaan 6.30, koska olin luvannut olla hakemassa Veeraa Kalliosta jo kahdeksalta. Aamu alkoi muutenkin tosi hyvin, kun pysäytin auton Agricolankadun ja Flemarin kulmaan suojatien eteen ja odotin siinä Veeraa, niin joku aamukävelyllä oleva mies ottaa asiakseen tulla läksyttämään mua siitä, kuinka auton PYSÄYTTÄMINEN niin lähelle suojatietä on vaarallista. Olin ensin tosi ystävällinen, mutta kun se valitus vaan jatkui, vaikka selitin tilanteen, niin mulla paloi hermo! Olin muutenkin väsynyt. Lopputuloksena se mies käski mun painua helvettiin ja mä olin onnellinen, että se vihdoin painui helvettiin siitä.

Kun me lopulta päästiin Valtterin kirpputorille noin 20 yli kahdeksan, se oli jo ihan täynnä! Vaikka periaatteessa se aukeaa vasta yhdeksältä, alkaa siellä meiningit ilmeisesti kuitenkin jo seitsemän jälkeen. Kannattaa siis mennä ajoissa.

Mulla oli lopulta viisi täyttä Ikea-kassillista tavaraa ja Veeralla kolme. Siis toisin sanoen ihan liikaa tavaraa, että niitä olis saanut mitenkään järkevästi järjesteltyä siihen pienelle pöydälle. Joten lopulta päätettiin vaan ripustaa isoimmat rekille ja kaataa kaikki loput kasaan pöydälle ihmisten pengottavaksi. Parhaiten tavaraa meni varmaankin saapumisen ja klo 11 välillä. Sen jälkeen hiljeni, ja viimeiset tunnit ennen puoli kolmen lähtöä oli tosi hiljaisia. Loppuvaiheessa myin vaatteitani ihan pilkkahintaan, koska halusin vaan päästä niistä eroon. Hyvästä yrityksestä huolimatta lähdin kotiin kolmen Ikea-kassillisen kanssa! Tosin ei onneks enää yhtä täysien, kuin tullessa.

Oli ihanaa, että meitä kävi moikkaamassa päivän aikana Tuuva, Tommi ja Vertti, Epi ja Juha, Nixbe ja Ola sekä pari Veeran ystävää. Oli kiva nähdä kaikkia.






Vaikka vähän harmittikin myydä tosi hyvääkin tavaraa tosi halvalla (koska huomasin, että on yksinkertaisesti turhaa pyytää yli 10 euroa yhtään mistään), niin se ilmeisesti kuitenkin kannatti. Mun loppusaldo puhdasta tuottoa (eli pöydän hinta vähennettynä) oli 245,30 euroa! Piti heti sopia Veeran kanssa, että mennään pian uudestaan.

Sitä ennen pitää shoppailla tän kertaiset myyntirahat - tai ehkä laitan ne kuitenkin mun matkakassaan.

We live in a beaut....sorry, unequal world

Sori, että oon ollut hiljaa, se on johtunut siitä, että mulla on ollut kriisi! Ja tämä tietohan varmasti tulee kaikille mut tunteville suurena yllätyksenä. Mähän elän draamasta! Jos siihen ei löydy varsinaista "oikeaa" syytä, niin aina löytyy joku semisyy. Siitä kuitenkin sitten ensi kerralla.

Nyt mua vituttaa niin paljon, että pakko avautua tästä täysin samantekevästä aiheesta, mutta avaudun nyt kuitenkin, koska täällä ei kukaan edes käy lukemassa. Päästän höyryt pihalle. Toivottavasti bloggerissa on vittu-filtteri tällasille keskenkasvusille kiroilijoille.

Mun suuren vitutuksen syy, joka itse asiassa vasta äsken iski kun luin uutisia, on noi Australian tulvat. Siis ne sinänsä ei vituta, vaikka onkin ihan hirveetä, että ihmiset menettää kotejaan ja vaikka ei menettäiskään, niin elämä vaikeutuu ja kaikki on epävarmaa. Suuret sympatiani niille australialaisille, joita tämäkin luonnomullistus koettelee. Onneksi massiivisessa tulvassa on kuitenkin kuollut vain kymmenisen ihmistä, se on aina lohdullista.

Samaan aikaan kun media hypettää ja kauhistelee joka helvetin päivä tota Australian tulvaa, tulvii Brasiliassa Rio de Janeiron ja São Paulon osavaltioissa ja maanvyöryt on jyränneet alleen pieniä kyliä. Muutaman päivän aikana on kuollut lähes 400 ihmistä. Tänään näin ensimmäisen uutisen aiheesta. Siinä sanottiin, että Brasiliassa kuollut ainakin 260 ihmistä. Siinä uutisessa oli kolme parin rivin kappaletta. Samaisen uutisen yläpuolella ko. aviisin sivuilla oli kuinka KATASTROFAALINEN AUSTRALIAN TULVA ON JA KOKO MAA KAAOKSESSA, SUOMALAISET PINTEESSÄ , MIKKO SANOO: KAIKKIALLA OLI VAIN VETTÄ! Voi vittu oikeesti. Mulla tulee mieleen 2004 vuoden tsunamiuutisointi, vaikka mistään samankaltaisesta ei tässä voida puhuakaan. Olihan se hirveetä, että Thaimaassa kuoli toistasataa suomalaista ja 500 saksalaista ja muita eurooppalaisia. No Indonesiassa ja jopa Sri Lankassa kuoli aivan helvetin paljon enemmän ihmisiä, joilla ei ollut helikopteria pelastamassa hotellin katolta.

Niin se vaan tuntuu länsimaalaisen henki olevan niin paljon "kehitysmaalaista" henkeä arvokkaampi. Eikä tarvii jeesustella mitään, näin se vaan näyttää olevan. Vai miten muuten tällainen käsittämätön uutisointi on selitettävissä?

Kiitos ja anteeks.

http://www.guardian.co.uk/world/gallery/2011/jan/12/brazil-landslides-leave-hundreds-dead

Uusi tai tavallaan vanha työ, kauniita unia kiitos

Aloitin tänään väliaikaisen työn entisessä työpaikassani. Tarkoituksena olis siis säästää näiden kuukausien aikana niin paljon rahaa, että voin sillä rahoittaa paluun Brasiliaan kesäksi ja joulukuussa matkan Nykiin. Heippa shoppailu, heippa ulkona syöminen ja juominen, heippa elokuvissa käyminen. Moi askeesi ja erakoituminen (taas tää!).

Niin, siis piti sanoa, että olipa kiva tulla tänään aamulla toimistolle, kun vastaanotto oli niin mukava. Kuherruskuukausi on todennäköisesti ohi jo huomenna, siks pitääkin hehkuttaa nyt kun vielä voi. Kivaa ei ollut se, että en nukkunut viime yönä silmäystäkään. Mulla on varmaan vieläkin se jetlagi, koska en oo lomaillessani juurikaan edes yrittänyt siirtää sisäistä kelloani pois Brasilian ajasta. Toisin sanoen oon mennyt nukkumaan myöhään yöllä ja herännyt joskus puolenpäivän aikaan. Oon siis henkisesti edelleen Brasiliassa ja se tuntuu nyt unettomuutena, yyh.

Mut nyt lähden piloxingiin ja mun mahaan sattuu, koska aloitin tänään uuden elämän = itseni näännyttämisen terveellisemmillä ruokailutottumuksilla. Moikka.

Those were the days

Oon ollut Maringássa nyt viikon. Tänä aikana oon käynyt läpi varmaan koko olemassaolevan tunneskaalan. Tänään on hyvä päivä, aurinko paistaa ja on ihanan lämmin (paitsi sisällä)! Täällä on tänään pyhäpäivä, joten kaikki paikat on kiinni. Yllättäen S on kuitenkin töissä jossain muotikatalogin kuvauksissa, jonka se taittaa. Oon siis yksin koko päivän ja illan, ellen innostu käymään siellä kuvauksissa. Ja se on itse asiassa kivaa, koska kerrankin mä saan käyttää nettiä silloin kuin haluan! Täällä ei siis vielä oo langatonta modeemia, joten koska S tekee töitä 10h päivässä, on se etuoikeutettu käyttämään meidän ainutta nettipiuhaa. Törkeetä, sen jutut on muka tärkeempiä kuin se, että saan jutella kavereille Suomeen! No, ehkä ne on, tavallaan.

Niin, huomasin siis, että kaikki paikat on kiinni, kun lähdin lähimmälle isolle marketille ostamaan vettä, kahvia ja hammastahnaa. Onneks lähellä oli huoltoasema, joka oli auki, joten sain ostettua sen vesipullon. Huoltiksella oli joku ihme perhekokoontuminen, varmaan tän juhlapyhän takia. Brassit on perhekeskeistä jengiä. Olin ainoa asiakas, joten all eyes were on me. Ja sit kun kävi ilmi, että oon ulkomaalainen, niin siitäkös riemu repesi! Se oli itse asiassa kivaa, kuinka uteliaita ne ihmiset oli, ja kuinka paljon ne halus jutella mun kanssa (ylipäänsä pitää sanoa, että kaikki mun täällä tapaamat ihmiset on olleet aivan mahtavia ja sydämellisiä mua kohtaan). Tietysti ne ei kukaan puhuneet sanaakaan englantia, joten oli pakko pärjätä mun surkealla portugalilla. Ymmärsin ehkä 60 prosenttia kaikesta mitä ne mulle puhui, josta olin aika ylpeä! Tuli kuitenkin sellainen olo, että olisin halunnut sanoa niin paljon juttuja, joita en loppujen lopuks osannut. Turhautti! Siitä jäi kuitenki tosi hyvä mieli ja hymyilin koko matkan kotiin.

Huomenna meen ehkä ensimmäiselle portugalin kurssille täällä - riippuen siitä, järjestetäänkö se tunti huomenna, koska tänään on pyhä (outoa). Se on Maringán yliopiston järjestämä kurssi português para estrangeiros, joka pidetään periaatteessa joka keskiviikko klo 13-17. Jos se on huomiselta peruttu, meen S:n kälyn Jéssican kanssa pallopilatekseen (again, maringálaiset ja pilates). Eilinen pilateskokemus personal trainerin kanssa oli aivan mahtava, mutta luulen, että mulla on käyttöä siihen uppoaville rahoille (70 euroa/kerta) muutenkin.


Tänään jatkui myös mun exotic animal spotting! Eilen näin apinoita ja liskoja - joista olisin ottanut kuvia, jos mulla olis ollut kamera mukana. Tänään join aamukahvia parvekkeella kun yhtäkkiä kadulla tepasteli joku iso, pitkäkoipinen lintu! Juoksin sisälle hakemaan kameraa, ja just kun ehdin takaisin partsille, niin joku pyöräilijä säikäytti sen linnun ja se säntäs lähimpään puskaan. Laitoin tähän kuitenkin todisteeksi maailman epätarkimman kuvan pakenevasta tipusta (kuvassa keskellä katua oleva möhkäle).

Ai niin, äiti jos luet tätä, niin mun läppäri on nyt ihan oikeasti rikki. Pitää varmaan käydä ostamassa uus Paraguaysta.