Cause I am a material girl...

Mun Maringásta lähtevät tekstit tuntuu pyörivän kahden aiheen ympärillä: perhekriisit ja sää. Näistä olisi kerrottavaa taas, mutta kerron lyhyesti. Perhekriisi lieventyi kunnes viikko sitten kärjistyi taas, ja nyt pahemmin kuin aiemmin. Olin vihainen ja ahdistunut, kunnes kuulin että mun paappa Suomessa kärsii sydänvaivoista ja on tällä hetkellä huonossa kunnossa sairaalassa. Tiedosta tuli niin huono olo, että oli pakko tehdä jotain. Niinpä ehdotin asianosaisille täällä, että jokainen meistä yrittäisi olla huomaavaisempi ja ystävällisempi toisiamme kohtaan, koska itse ainakaan en näe yhtäkään oikeaa syytä miksi ei. Rauha on taas maassa, toivottavasti se jatkuu ainiaan. Säästä puolestaan voin mainita sen verran, että nyt on kylmempi kuin ikinä! Aamulla mittarissa oli +3 C ja tällä hetkellä (klo 13) se näyttää +7 C. Eilen oli kymmenen astetta, toivottavasti lämpötila ei enää laske yhtään.

Tänne tullessani en varsinaisesti osannut varautua brasilialaiseen talveen. Niinpä otin mukaan vain pikkukenkiä, ballerinat ja toiset matalat, avokärkiset kengät sekä kahdet korkkarit. Kun kylmä alkoi oikeasti vaivata, puhuin siitä äidin kanssa puhelimessa, ja äiti sanoi lähettävänsä mulle pikapostissa talvikengät. Pyysin laittamaan mukaan myös yhdet käyttämättömät farkut ja pitkähihaisen paidan, sekä Vii Voanista ostettuja massaman curry -tahnoja (täältä ei löydy mausteita aasialaiseen kokkailuun, paitsi japanilaisen ruoan valmistukseen). Viikko meidän keskustelun jälkeen ovipuhelin soi ja S vastasi. Pian se tuli mun luokse ja sanoi, että portilla olisi mulle lähetys - joka maksaa 937 realia eli noin 450 euroa. Mentiin alas ihmettelemään tilannetta, ja siinähän ne oli, nätissä Postin oranssissa paketissa: rakkaan Annikan kirpparilta löytämät talvisaappaat, Topshopista haalitut mustat farkut ja lämmikepaita. S kävi lyhyen keskustelun kuriirin kanssa, josta ymmärsin että mitään ei ollut tehtävissä. Syynä oli, että isä, joka paketin lopulta lähetti, oli maininnut sisällön arvoksi 500 euroa. VIISISATAA EUROA! Kun todellinen arvo lienee noin 50 euroa. Sao Paulossa paketti jäi näin ollen tulliin, jossa siihen lätkäistiin mukavat verotarrat päälle ja lähetettiin edelleen kohti Maringáa. Kylmä totuus kuulemma oli, että joko maksaisin 450 euroa ja saisin tavarani, maksaisin 450 euroa, lähetyksen takaisin Suomeen ja mahdolliset verot Suomessa, tai paketti TUHOTTAISIIN, how dramatic. En siis tule näkemään tavaroitani enää koskaan, heippa. Kaiken perheriidan aiheuttaman totaalisen väsymyksen keskellä en edes jaksanut soittaa mun isälle valittaakseni siitä, miksi sen piti merkitä tähtitieteellinen summa paketin sisällön hinnaks. Soitin sen sijaan äidille ja kerroin tilanteen. Äiti ei ollut ollenkaan huolissaan siitä, että menettäisin rakkaan materiani, vaan kehotti olemaan onnellinen ja tyytyväinen, olihan se vain tavaraa ja olemmehan me kaikki terveitä ja meillä on asiat muutenkin hyvin.

Huoh. Paketin kohtalossa jäi kuitenkin mietityttämään, miksi siihen ylipäänsä lisättiin niin suuri vero? Koska enhän ollut ostanut mitään, vaan lähetys sisälsi vain mun omia vaatteita. Tämä jäänee mysteeriksi. Ehkä parhaillaan joku paketintuhoamiskone jauhaa mun kauniita talvisaappaita...

Arrested development a.k.a. perhe on...

Laiskistunut kotirouva on taas keskittynyt laiskottelusta nauttimiseen ja unohtanut kirjoittaa. Mutta se ei tarkoita, etteikö täällä olis tapahtunut kaikenlaista.

Ehdottomasti merkittävin tapahtuma on, että S:n ja mun perheasioihin liittyvät ikuisuusriidat on vihdoin kuopattu. Merkittävän siitä tekee se, että kärsittiin niistä paljon, ja jatkuva riitely ja väärinymmärrykset luonnollisesti vaikuttaa kaikkeen, vaikka itse suhteessa asiat olisikin hyvin. Kerroinkin aiemmin pintapuolisesti siitä, kuinka tein kaiken voitavani sen yhden perheenjäsenen kanssa, ja miten yritin parhaani mukaan miellyttää perhettä ja kunnioittaa heidän tahtoaan saamatta vastineeksi yhtään mitään. Ja ei, ei ollut helppoa luopua kaikista ylpeydenrippeistäni ja saada toistuvasti kuraa naamalleni, joten sinänsä en kai voi kutsua itseänikään suureksi laupeuden ruumiillistumaksi tässä sotkussa.

Koska sen kuitenkin tein ja lopputulos oli yhtä huono kuin aina ennenkin, katsoin YouTubesta pari jaksoa Cheatersia ja opettelin, mitä tarkoittaa kunnon confrontation. Sen jälkeen menin rohkeasti puhumaan asiasta perheen kuningattarelle, S tulkkinani. Päästin ulos kaiken: miltä musta tuntuu, miten olen tehnyt parhaani miellyttääkseen heitä ja mikä sen yrittämisen lopputulos on ollut. Päästin samalla ulos myös hävettävän vihaisuusitkun sekä kiukussani myös statementin siitä, kuinka olen yrittänyt olla epäitsekäs heitä kohtaan, mutta että yhdessä asiassa aion tästä lähtien olla itsekäs. Että en enää hyväksy siltä naiselta jatkuvia yrityksiä olla läheisessä tekemisessä S:n kanssa. Ei siksi, että pelkäisin. Vaan yksinkertaisesti siksi, että  jos se nainen haluaa kaveerata meidän perheen toisen osapuolen kanssa, niin sen on parasta lopettaa mun ignoraaminen tilanteissa, vastata kun puhuttelen sitä ja noudattaa muutenkin yleisiä kohteliaisuus- ja käytösnormeja. Meidän ei tarvitse olla ystäviä, mutta huonoa käytöstä ei tarvitse kenenkään suvaita, ellei sitten itse käyttäydy yhtä huonosti takaisin (on ollut kyllä harkinnassa, perkele).

Sen keskustelun, tai oikeastaan monologin jälkeen tuntui kuin hullu taakka olis pudonnut harteilta. Mikään ei ehkä muuttunut, mutta mun sisällä tapahtui suuri muutos, samoin mun ja S:n suhteessa. Siitä asti koko asia on tuntunut pieneltä ja mitättömältä, S on ottanut siihen täysin uudenlaisen suhtautumisen ja mulla on niin paljon parempi olo kuin pitkään aikaan. Pääsin vihdoin puolustamaan itseäni ja kertomaan oman kantani. Ja nyt sain vielä purkaa asian tännekin, tuplahelpotus (vaikka periaatteessahan mulla ei pitäis olla tarvetta kirjoittaa tällaisista asioista, aight?). Nyt mua lähinnä ihmetyttää sen toisen ihmisen käytös, koska se on vaan...no, absurdia. Eikä kukaan kai tiedä, mistä se johtuu. Mun ulkomaalaisuudesta, hänen huonosta itsetunnostaan, kateudesta (why, oh why), yleisestä haluttomuudesta tehdä tuttavuutta toiseen naiseen tai mistä lie. Mun eforttien lisäksi mm. S:n veli on anellut rakastaan muuttamaan käytöstään mua kohtaan. Kaikki voitava on siis tehty, ja lupaan, että oli viimeinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta.

Täällä on muuten alkanut paistaa taas aurinko ja sen ansiosta päivisin on ihanan lämmin. Ajattelin käydä kuvaamassa Maringáa, olis vihdoin jotain, mitä näyttää tästä kaupungista!

Beauty is suffering

Joku saattaakin muistaa mun kuukausien takaisen kynsipostauksen, jonka kirjoitin käytyäni ensimmäistä kertaa täydellisessä manikyyrissä Brasiliassa. Ihan mielettömän nautittavan kokemuksen ja kauniin lopputuloksen parasta antia oli kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa eläessäni multa leikattiin manikyyrin yhteydessä kynsinauhat pois. Ei siis pelkästään työnnelty sivuun puutikulla. Mulla on todella ylikasvavat kynsinauhat, joten ko. lykkiminen ei koskaan saa niitä näyttämään yhtään paremmalta. Nyt lopputulos oli kuitenkin mielestäni täydellinen ja kynnet pysyivät tosi hyvännäköisinä ja tasaisen muotoisina pitkään.

Suomeen palattuani olen kysellyt ympäriinsä, tietäisikö joku hoitolaa, jossa manikyyri tehdään juurikin tällä tavalla. Hiljaista on ollut. Valittelin asiaa virolaiselle kampaajalleni, joka ihmetellen totesi, että Virossa kynsinauhat leikataan aina pois kynsihoidon yhteydessä. Ystäväni keksi, että ehkä Kallion ulkomaalaisten pitämissä paikoissa tollainen hoitorutiini saattais olla tuttu. Bongasin Porthaninkadulta kaksi aasialaisten pyörittämää kauneushoitolaa, joten päätin tänään mennä rohkeasti kokeilemaan niistä toista.

Lovely Oriental Spa sijaitsee vain muutaman askeleen ylös Porthaninkatua Hakaniemen metroasemalta. Tarjolla on ilmeisesti vähän kaikkea hieronnasta rakennekynsiin, pedikyyreihin, manikyyreihin jne. Menin sisään ja ovella mua tervehti noin 15-18-vuotias aasialaispoika. Paikka oli tyhjillään eikä ketään muuta näkynyt, joten kysyin, voisinko varata ajan manikyyriin (varmistin vielä, leikkaavatko kynsinauhat veks ja vastaus oli jees). Poitsu sanoi, että hänellä olisi aikaa vaikka heti, joten päätin jäädä heti.

Koko hommasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta poika oli sympaattinen (puhui ehkä vähän liikaa, olis ollut kiva vaan olla) ja mun kävi sääliksi kun se kertoi, ettei asiakkaita oikein käy, ja oli superystävällinn ja vähän liikkis. Toisaalta ammattilaiseksi poika oli melko amatöörimäinen. Mun kynsinauhoista on edelleen jäljellä puolet, vaikka se nyrhi niitä niillä pihdeillä vaikka kuinka pitkään. Lisäksi lakkaukset näyttää samalta kuin 1-vuotiaan kummipoikani värityskirja. Lisäksi en ole ihan varma välineiden hygieniatasosta, lupaan kertoa yksityiskohtaisesti mahdollisesta kynsisienestä ja tulehduksista.

Siinä tuolissa istuessa tuli auttamatta ikävä brasilialaisia kauneushoitoloita, joissa jokainen työväline on uusi ja otetaan avaamattomasta steriilistä paketista. Ja jossa työntekijöiden otteet kielii vankasta kokemuksesta ja lopputulos on aina mahtava. Ja hinta... edullinen. Tästä Lovely Oriental Span hoidosta maksoin kipeät 20 euroa.

Seuraavaksi teen täsmäiskun vieressä sijaitsevaan Phuket-kauneushoitolaan ja lupaan raportoida myös ne tulokset tänne.

Kynsiaiheesta vielä sen verran, että ostin yks päivä Rimmelin uutta tuoksuvaa kynsilakkaa. Sitruunantuoksu oli hento mutta hyvä, harmi vaan että se haihtui sen jälkeen kun peitin lakan päällyslakalla. Miinuksena lakan huono levittyminen, mutta kaikkea ei kai voi saada. Vaaleankeltaisen lisäksi tarjolla on näköjään muitakin värejä, joista käsittääkseni kaksi vasemmanpuoleista ei ole Suomessa markkinoilla.

Kuva otettu ennen huikeaa manikyyrikokemustani

just a baby bwock of soy

Nyt löytyi jotain ihan pimeetä.
Nimittäin tämä blogi: http://tofubabybwog.blogspot.com/

Pakko laittaa pari kuvaa. Etenkin tää ensimmäinen, koska maanantaiaamut ei ole hyviä tofuille eikä ihmisille.

Une femme est une femme - même quand elle est malade

No niin, mä tulin sitten kipeäksi. Ei oo mitään rasittavampaa kuin olla kipeänä vällyjen välissä viikonloppuiltana, kun tiedossa olis ihanat juhlat ja kerrankin paljon ystäviä kokoontuneena yhteen. Vaikka mulla onkin aika huono olo, kävin tänään silti Reetan kanssa matkamessuilla. Menomatka messukeskukselle (kuten myös paluu) oli tukala, koska palelin ihan hulluna. Itse messuista ei oikeastaan jäänyt mitään käteen. Paitsi päivä Tukholmassa -risteily!!!! Omg.

Alunperinhän siis menin sinne etsimään lentoa Brasiliaan, mutta sitä ei löytynyt - ainoa lentotarjous löytyi TAP Portugalilta, ja niiden tarjouksessa maksimi perilläoloaika oli yksi kuukausi. Oli siis ihan pakko ostaa jotain muuta. Osuttiin Siljan ständille just silloin, kun niillä alkoi 15 minuuttia kestävä tarjousmyynti, Helsinki-Tukholma -risteily A-hytissä 50 euroa. Ihan oikeasti en halua risteilylle! En! Mutta koska S halusi niin tulenpalavasti jo kesällä päästä risteillen Tukholmaan (kieltäydyin keskustelemasta aiheesta, koska pelkkä puhekin siitä aiheutti suurta ahdistusta) ja musta tuntui lopulta kurjalta kun niin suorilta torjuin koko ajatuksen, niin päätin nyt sitten ostaa sille tän risteilyn syntymäpäivälahjaksi.

Messuista voin sanoa nyt tän kerran perusteella, että ei kannata mennä. Jos siis löytää etsimänsä netistä, kannattaa jäädä kotiin.

Tässä kipeässä lauanta-illassa oli tietysti myös hyviä puolia. Sain olla hyvällä omatunnolla kotona verkkareissa, sekä, mulla oli aikaa järjestää huomisen kirppiskäynnin myytävät tavarat, joita onkin siis ihan riittävästi ottaen huomioon, että saan kantaa ne yksin. Mulla tuli tavaraa siis neljä täyttä Ikea-kassillista ja paljon enemmänkin olis ollut, mutta ne ei mitenkään mahdu sille pöydälle joten jätän ne ens kertaan. Myytävänä mulla on ihan käsittämätön läjä vaatteita laidasta laitaan, talvitakkeja, kenkiä, käsilaukkuja ja vähän koruja. Ollaan siis Valtterilla ystäväni Veeran kanssa huomisesta aamuyhdeksästä, tulkaa moikkaamaan!

Kun olin saanut kaikki tavarat pakattua valmiiks aamua varten, aloitin katsomaan Godardin Une femme est une femmeä (jonka oon nähnyt aiemmin, ja jonka nyt sitten jätin kesken koska olen niin väsynyt). Mä rakastan Godardin elokuvia ja Nainen on aina nainen vuodelta 1961 on yksi mun Godard-lemppareista. Siinä on paitsi Jean-Paul Belmondo (miks musta tuntuu, että kaikkien 60-luvun ranskalaisten elokuvantekijöiden ensimmäinen nimi on Jean?), myös niin ihana ihana Anna Karina, joka oli Godardin muusa ja näyttelee muissakin sen elokuvissa.

Jos haluaa nähdä ranskalaisen uuden aallon elokuvia, kannattaa tässä ja ensi kuussa käydä Orionissa, muistaakseni siellä on Alain Resnaisin retrospektiivi. Vaikka Resnais ei kyllä vedäkään vertoja Godardille ja Truffaut'lle, niin ajattelin itse käydä katsomassa ainakin pakolliset klassikot Marienbadin ja Hiroshima, rakastettuni.

What's the use of worrying about your beard when your head's about to be taken?

Mulla oli eilen mielessä joku suuri ajatus, josta olin aikeissa kirjoittaa. Illalla olin kaupungilta tultuani liian väsynyt tulemaan enää koneelle, joten se on nyt unohtunut. Ei varmaan sittenkään ollut mitään kovin mullistavaa.


Datailun sijaan katsoin eilen Teemalta vihdoin Akira Kurosawan klassikkoleffan Seitsemän samuraita (1954). Itse asiassa vedin hiukan mutkia suoriksi, koska aloitin katsomisen vasta tunnin kohdalta, kun leffa kokonaisuudessaan kestäisi kolme ja puoli tuntia. I consider it seen! Elokuva kertoo siis tarinan kylästä, jota seitsemän eläköitynyttä samuraita tulee suojelemaan rosvoilta, ja opettaa samalla kyläläisiä puolustautumaan. Yksinkertaisuudessaan tarina menee syvälle ihmisyyteen ja sen perimmäisiin tunteisiin ja opittuihin käyttäytymismalleihin. Elokuva oli kauniisti kuvattu ja siinä oli todella hienoja kohtauksia, jotka mukavasti lämmittivät elokuvarunkkarin mieltä. 50-luvun Hollywood-elokuvaan verrattuna Seitsemän samuraita näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta. Missä on Technicolor?! Lol. Mitään en teknisistä yksityiskohdista ymmärrä, visuaalisesta kuitenkin sen verran, että voin noin todeta. Joka tapauksessa Seitsemän samurain visuaalinen rujous on lopulta sen kauneus. Toisaalta elokuva jätti ristiriitaisen fiiliksen, koska olin moneen otteeseen vähällä nukahtaa. Se oli melko raskassoutuinen, vaikka olikin tavallaan kepeä. En tiedä, oliko syy japanilaisessa kerrontatavassa joka poikkeaa länsimaisesta, mutta kaikenmaailman äksöniin, tisseihin ja räjähdyksiin tottuneelle katsojalle hidas maalailu ja dialogi oli...noh, hidasta. Älä siis katso tätä väsyneenä. Mutta katso, se on tärkeintä.

Eilen ennen elokuvan katsomista olin taas, yllätys yllätys, piloxing-tunnilla. Oon jäänyt koukkuun. Kuvailinkin jo syksyllä piloxing-muuveja yhdessä postauksessani. Eilen mua ensimmäistä kertaa hävetti ne. Elielin SATSin sali, jossa tunteja pidetään on keskellä kuntosalia lasiseinän erottamana. Kuntosalilla treenanneet sai naureskella ikkunan edessä "sex salsaa", rodeoratsastusta ja muita enemmän tai vähemmän eroottishenkisiä liikkeitä naamat punaisina hinaaville naisille. Mua niin säälitti, että sinne oli eksynyt myös yksi mies. YHYY! Joku raja sillekin, että poikaystävää pyydetään mukaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Bodypump on ok. Spinning on ok. Body combat on ok. Pilateskin on ok. Mutta pliis, älkää ikinä raahatko vastentahtoista raukkaa piloxingiin. Jos pidät itseäsi kovinkin katu-uskottavana, kehotan siinä tapauksessa itsekin pitäytymään niissä egoturvalliseksi havaituissa lajeissa.

L O L

Joku on googlettanut itsensä mun blogiin hakusanoilla "kulta näytä tissit". Aivan mahtavaa.

SLEEK. SEXY. POWERFUL.

Moi! Heräsin krapulassa, yhyy. Eilen oli tosi kiva ilta, ehkä tää olotila on siis siihen nähden edes melko siedettävä. Italialainen ystäväni tarjosi eilen ihanan illallisen, uunipastaa munakoison, tomaatin ja mozzarellan kera ja jälkkäriksi vadelmatorttua. Nami! Paikalla oli seitsemän ystävystä, viisi pulloa viiniä, yksi limoncelloa ja yksi vodkaa. Niistä syntyi jo ihan hyvät iltamat! Jos mulla olisi nyt piuha, jolla yhdistää kamera läppäriin, niin laittaisin tähän kuvankin eiliseltä. Vaan eipä ole. Ehkä myöhemmin.

Mutta siis nyt siihen itse asiaan, josta olin kirjoittamassa. Kokeilin eilen uutta urheilulajia, piloxingia! Piloxing on hämmentävän kuuloinen yhdistelmä pilatesta ja boxingia, jonka on kehittänyt joku ruotsalainen vosu ja joka on nykyisin Hollywoodin uus kuuma juttu. Jooga ja pilates on vaan so 2008. Tykkään pilateksesta, mutta en oo siinä kovinkaan edistynyt vielä. Boxingissa en oo käynyt koskaan. Joten päätin mennä kokeilemaan. Alkuhämmennys oli asteikolla 1-10 ehkä 8, koska tunti koostui paitsi seisten tehdyistä pilatesliikkeistä ja kuntonyrkkeilystä, myös tanssista. Eikä mistä tahansa tanssista, vaan tarkoituksena oli tehdä sensuelleja muuveja, joissa mm. imitoitiin riisuutumista. Ööh... En oo varsinaisesti koskaan pitänyt itseäni kovinkaan sulavaliikkeisenä, joten mua lähinnä huvitti omat muuvit. Onneks mulla on hyvä rytmitaju ja monet oli paljon enemmän pihalla kuin minä. Siis en ollut pihalla, näytin vaan vähän tyhmältä hivellessäni itseäni.

Vasten ennakko-odotuksia piloxingissa tuli kuuma ja hiki! Mikä oli mahtavaa. Itse asiassa kun tunti alkoi olla lopuillaan, mua ihan harmitti, että se loppuu. Varasin siis paikan myös ensi torstain piloxingiin. Suosittelen kokeilemaan, vaikka tiedän, kuulostaa vähintäänkin oudolta lajilta. Tällä hetkellä piloxingia tarjoaa ilmeisesti suomalaisista kuntokeskuksista ainoastaan SATS, mutta ymmärsin, että se olis vuodenvaihteessa tulossa myös muille saleille.

Ja nyt seuraa spoileri: kaikki piloxing-tunnit päättyy lajin mottoon tai tunnushuutoon. Siinä vaiheessa olin onneks itsekin menettänyt jo kaikki itsesensuurin rippeet, joten ei tuntunut enää missään huutaa tunnin päätteeksi (ei sentäs yksin, vaan tietty muiden innokkaiden kanssa) juurikin itseäni ja omaa olotilaa kuvaavan huudon SLEEK, SEXY, POWERFUL!

LOL.

Ja tähänhän luonnollisestikin yhdistyi myös liikesarja, voitte vaan kuvitella millainen. Meinasin linkittää tähän loppuun vielä piloxing-saitin, mutta se olikin ihan järkky. Meidän tunnilla ei ollut ketään hulmuavissa peroksidikiharoissa ja silikonitisseissä.