Good happy morning

Niin pitkä aika viimeisestä blogikirjoituksesta. Parannan tapani, lupaan! Ihanan lauantaiaamun ainoa mahdollinen postaus voi olla aamiaispizza, jonka valmistin mukaillen tätä Smitten Kitchenin reseptiä.

 

Hyvää pääsiäistä Happy Easter!

Hui, taas vierähti viikko kirjoittamatta.

Paljon olisi varmaan ollut aiheitakin kirjoittamiselle, vaalit nyt muun muassa. Mutta luulen, että tähän menessä niitä on puitu riittämiin ilman omaa kirjallista panostanikin. Kiteytetysti voisi varmaan todeta, ettei tulos ollut mulle kovin mieluinen, mutta ei toisaalta (valitettavasti) kovin yllättäväkään. Itse tuin perussuomalaisten vastavoimaa, ja koen edelleen että ääni oli tärkeä, lopputuloksesta huolimatta. Hyviä puolia tässä lopputuloksessa oli ainakin kepun alamäki sekä se, että ehkä perussuomalaisten nousu pistää nyt vihdoin muut puolueet miettimään suhdettaan äänestäjiin uudella tavalla. Skarpimpi pitää olla ja kansaa ei voi kusettaa. Mutta se siitä!

Pääsiäisloma on mennyt ihanan rentouttavasti, vaikka koko ajan tuntuukin pieni väsymys. Tänään vietin koko päivän Vantaalla perheen kanssa. Hämmennyn joka viikko siitä, miten ihana kummipoikani Vili 1v4kk kasvaa ja miten siitä tulee päivä päivältä riiviömäisempi. I heart Vili. Päivä oli ihana. Perjantai-iltana kävin ystävien kanssa Pacificossa istumassa iltaa, tuttu soitti siellä levyjä. Oli mukavaa ja lauantaina aamulla jaksoin jopa pienestä dagenefterväsymyksestä huolimatta bodypump- ja venyttelytunneille. Lauantai-iltana kävin ystävien kanssa syömässä Töölössä ravintola Kuukuussa. Kaveripariskunta lähtee kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Venäjää, Kiinaa ja Intiaa, joten illallisen merkeissä oli hyvä sanoa heipat hetkeksi. Illallisen jälkeen käytiin vielä Vastarannan Kiiskessä ottamassa pitkä ja jännittävä tytöt vastaan pojat Trivial Pursuit -ottelu sekä muutamat neuvoa antavat. Ravintola Kuukuusta mulle ei jäänyt kyllä juuri hyvää sanottavaa. Palvelu on täysin amatöörimäistä (vaikeuksia tuotti muun muassa viinipullojen jakaminen eri maksajien kesken, jonka pitäisi tarjoilijantyössä olla aika arkipäiväistä), niin ammatillisessa kuin vuorovaikutuksellisessakin mielessä. Syömässäni vuohenjuustosalaatissa hyvää oli paistetun vuohenjuuston määrä (kaksi isoa kiekkoa, nami), mutta mitään muuta hyvää siitä ei sitten löytynytkään. Salaatti oli nahistunutta ja yksipuolista, kastike oli kuin suoraan Saarioisten ranskalaisen salaattikastikkeen pullosta ja leipäkrutongit rapean sijasta rasvaisia ja kumimaisia.

Viikonlopun ehdoton ruokahetki olivat Ekolosta löytyneet pellavansiemen-villivalkosipuli-raakakeksit, jollaisia kaverini Heidi suositteli blogissaan (tosin mun olivat LifeFood Bio Pikantkräckereitä). Hiilihydraattia pikkukekseissä on vain nimeksi (5/100g) ja makua sitäkin enemmän. Suolainen 4,5 euron hinta pikkuisesta 90 gramman pakkauksesta tosin innosti kaivamaan netistä raakakeksien reseptin ja väsäämään seuraavat herkut itse. Suosittelen kokeilemaan, toimii erityisen hyvin maustamattoman tuorejuuston, avokadon ja suolan kanssa.

Koko viikonloppu on ollut niin keväisen aurinkoinen! Kuuntelin koko lauantai- ja sunnuntaiaamun Chico Buarquea ja venyttelytunnillakin soi bossa nova. Olen ehtinyt jo fiilistellä Brasiliaa...enää alle kuukausi lähtöön! S:n kanssa me ollaan onnistuttu riitelemään enemmän kuin pitkään aikaan (tästä en siis ole vieläkään päässyt kirjoittamaan, mutta kerrottakoon tässä, että meidän riitelyn aiheena on aina yksi ja sama: eräs S:n perheenjäsen jonka kanssa en tule lainkaan toimeen). Se on ollut raskasta  molemmille, mutta selvitään niistä fiiliksistä ajattelemalla, että pian tää etäisyys on historiaa, ja ensimmäistä kertaa voidaan tosissaan puhua, että meidän viimeiset hyvästit sanottiin silloin helmikuun lopussa kun S lähti viimeksi Suomesta. Se on tosi tärkeä asia, koska 1,5 vuotta kaukosuhteessa maailman toisiin ääriin on pitkä aika, eikä hyvästien sanomiseen ja toisen puuttumiseen päivittäisestä elämästä voi tottua. Ei se tule ikinä helpommaksi, siihen voi ainoastaan turtua ja yrittää aktiivisesti työntää ikävää pois mielestä. Välillä on tuntunut tosi väärältäkin, että miksi mä en saa olla  täysin onnellinen, nyt kun mun elämässäni on vihdoin ihminen, joka on mun toinen puolikas, joka ymmärtää kuten ei kukaan aiemmin ja jonka kanssa on niin hyvä olla, etten uskaltanut ajatella sellaista olevan olemassakaan. Niinä hetkinä pitää ajatella, miten paljon huonommin asiat vois olla, ja miten ainakin tähän meidän tilanteeseen on olemassa ratkaisu, jota vaan täytyy jaksaa odottaa. Kaikkeen kun ei sitä aina ole.

Ai niin, tänään illalla tein maailman parasta tiramisua, italialaisen kaverini reseptillä. Huomenna kyläilijät pääsevät maistelemaan sitä sekä italialaista pääsiäispaistosta, johon tulee taikinakuoren sisälle muun muassa pinaattia, juustoja ja kananmunia. Kuvia myöhemmin!

Hyviä pääsiäisen viimeisiä päiviä!

Consumerism, the corruption of the soul

Tänä viikonloppuna harmitti taas, että kamera unohtui kotiin (lisää aiheesta kamera tulossa tällä viikolla). Perjantai-iltana olin kiltisti kotona, Veera ja Nikolas kävivät kylässä ja lauantaina heräsin jo kahdeksalta. Suuntasin Stockan kautta ystäväni Johannan luo brunssille, jonne oli kutsuttu vanhoja ystäviäni kouluajoilta, heidän miehensä ja lapsensa. Taisin valittaa jo aiemmin ahdistustani siitä, kuinka ulkopuoliseksi tunnen itseni aina näissä perhekokoontumisissa. Johtuen pelkästään siitä, ettei mulla ole lapsia sekä siitä, ettei mun mies voi suht pitkän välimatkan vuoksi koskaan osallistua näihin bakkanaaleihin. Lisäksi kuka aloittaa brunssin klo 10.30, may I ask? Brunssi oli kuitenkin kaikista ennakkoasenteista huolimatta aivan ihana! Aurinko paistoi koko aamupäivän ikkunoista, pöytä oli koreana ja herkkuja oli vaikka minkälaisia, seura oli loistavaa (myös ne lapset oli ihan kivoja, hah) ja tuli juteltua paljon kaikkea, myös muista aiheista kuin kuolaräteistä ja vauvanruokamerkeistä. Ja juurikin ne hetket olisin niin halunnut ikuistaa kuviksi. Oma vika.

Stockan hullut päivät oli tänään viimeistä päivää, joten kävin tietty vähän fiilistelemässä. Onko kenenkään muun mielestä jotenkin ihan kauheeta että ne loppui?? Mun mielestä se on joka kerta jotenkin traagista! (Luovuin tänään myös eräästä toisesta asiasta, kun söin viimeiset rippeet pari päivää sitten kokkaamastani taivaallisesta massaman currysta.) 

Okei, mulla kuluu aina ihan tähtitieteelliset summat rahaa hulluilla päivillä, meen johonkin ihme transsiin, sekoan ja kulutan kuin viimeistä päivää. Mutta vaikka en ostaiskaan mitään, niin nautin siitä ihmisvilinästä ja sellasesta juttujen hypistelystä ja etsiskelystä ihan älyttömästi. Tänä keväänä ostin hulluilta päiviltä tätä:

- Casall urheilucaprit ja toppi

- Nike urheilutoppi

- Filippa K neuletakki

- Iittala Ego kahvikupit

- Taschen 20th century photography

- Portuguese-English bilingual dictionary

- Leo Tolstoi: Anna Karenina

- Orhan Pamuk: Viattomuuden museo

- Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

- Vogue nilkkasukat

- KAMERA!!!!!! Josta kerron lisää myöhemmin!

Ja sitten tietysti ruokaa Herkusta. Masses of ruoka. Vähän lähti lapasesta. Nyt voin taas odotella ensi syksyn hulluja päiviä ja miettiä, mitä kaikkea sieltä haluaisin hankkia.

Tänään katsoin elokuvan Don't Look Now, joka mun on pitänyt katsoa pitkään, ja lopulta uskalsin katsoa sen yksin päiväsaikaan. Don't Look Now on psykologinen trilleri ehkä enemmän kuin kauhuelokuva, koska siinä ei juurikaan roisku veri, ei lennä suolet eikä paniikkisäikytellä mustatukkaisilla lapsilla. Paranormaalit ilmiötkin on jätetty pois, joskin yksi elokuvan ahdistavimmista henkilöistä on sokea meedio. Yksi todella häiritsevä kohtaus oli se, jossa meedionainen ja vanha sisko nauravat ilkikurisesti Julie Christien näyttelemälle äidille. Siis ehkä nauravat hänelle, ehkä eivät. Se muistutti vahvasti Mulholland Driven kohausta, jossa vanha pariskunta nauraa. Miksi nauravat vanhukset on jostain syystä pelottavia? 

Jos Don't Look Now'ssa muu ei kiinnosta, niin kannattaa katsoa se ihan vaikka siksi, että se on kuvattu kauniissa Venetsiassa.  Tai sitten vaikka siksi, että siinä on yksi graafisimmista seksikohtauksista, joita olen nähnyt muissa kuin alan elokuvissa. Kohtaus on sinänsä hieno, että se kuvaa mielestäni aika hyvin lapsensa menettäneen parin yritystä olla edelleen yhtä intiimissä suhteessa kuin ennen traagista menetystä.

Off topic: Miksi Britney Spearsin uuden levyn nimi on Femme Fatale? Ärsyttävää. Mun mielessä "femme fatale" yhdistyy kaikkeen mitä Britney Spears ei ole.

Brunssi @ Dylan

Hauskaa maanantaita!

Viikonloppu meni taas ihan hujauksessa, en ehtinyt juuri päivittelemään blogia, mutta kuten mottoni kuuluu, parempi myöhään. Tulin äsken kotiin portugalin kokeesta (tulos 85/100 oli omasta mielestäni enemmän kuin hyvä!) ja eksyin kotimatkalla Stockan Herkkuun. Haahuilin siellä eksymiseen asti ja hypistelin kaiken maailman puteleita ja purnukoita. Sorruin lähestulkoon ostamaan maapähkinävoita (kunnes 6 euron hinta makeuttamattomalle tahnalle + tieto siitä, että 1 ruokalusikallinen sitä makeutettua sisältää 25 prosenttia päivän suositellusta rasva-annoksesta, burb), mutta laitoin purkin kolme kertaa takaisin hyllyyn, jonne se myös lopulta jäi. Kadehdittavaa itsekuria!

Mutta piti siis kirjoittaa Dylanin brunssista. Kävin lauantaina aamupäivällä toista kertaa koskaan nauttimassa brunssista Arabiassa sijaitsevassa Dylanissa. Tänä lauantaina tarjolla oli jälleen tosi monipuolinen brunssikattaus: mm. vihreitä salaatteja fetalla, pastasalaattia, antipastisalaattia, yrittien kanssa paahdettua bataattia rucolan kanssa, ja sama punajuurella ja fetalla, ainakin viittä erilaista kanasalaattia, tonnikala-majoneesimössä, lasagnea, kylmäsavulohta, leikkeleitä, juustoja, kasviksia, kananmunia, marjarahkaa, jogurttia, pähkinöitä, mysliä,  leipää, karjalanpiirakoita ja munavoita, marjoja ja hedelmiä ja jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa, mansikka-raparperikakkua ja mutakakun tyyppistä suklaakakkua. 

 

Meidän piti ystäväni Reetan kanssa tietysti maistaa kaikkea, joten istuimme brunssilla kolme tuntia ja lopputuloksena piti lähes vyöryä kotiin. Tykkäsimme siis kovasti, etenkin kun kumpikin meistä on yrittänyt huonolla menestyksellä ylläpitää hieman tavallista lowcarbimpaa ruokavaliota. 

Dylan jakaa varmasti brunssipaikkana mielipiteitä: toisaalta siellä on yksi monipuolisimmista, ellei monipuolisin, näkemistäni brunssikattauksista Helsingissä, toisaalta taas sieltä puuttuvat perinteiset aamiaisherkut kuten munakokkeli, nakit ja pekonit, eikä ruisleipääkään ollut tarjolla. Toisaalta erilaisten salaattien valikoima on valtava ja mauiltaankin suht monipuolinen. Dylanin ruokalamaisuudesta kuulee aina valitettavan, mutta meitä asia ei häirinnyt, vaan mielestämme sisustus oli tasoa "ihan kiva". Dylan on myös pikkulasten vanhempien suosiossa, mutta jotenkin lapsiperheiden äänetkin kuulostivat vaimeammilta kuin monessa muussa brunssipaikassa. Pöytävaraus Dylaniin kannattaa tehdä ehdottomasti, muuten ei ole toivoakaan päästä sisälle. Pöytävarauksellakin saa varautua jonottelemaan ruokaa, ja sunnuntaisin ruuhkaa on lauantaita enemmän.

Kuulisin muuten tosi mielelläni teidän suosituksia Helsingin hyvistä brunssipaikoista! Tuntuu, että aina puhe kääntyy niihin vanhoihin tuttuihin, eikä koskaan tule kokeiltua uusia. Nythän muuten Kaarlenkadun Villipuutarha on avannut taas ovensa, joten taidankin mennä kokeilemaan sen aamiaista seuraavaksi.

Brunssi @ Pacifico

Eilinen ilta oli niin kiva: ystäväni Veera tuli käymään ja tarkoituksena oli katsoa vihdoin Godardin Hullu-Pierrot, kuten taisin aiemmin mainitakin. Avattiin pullo valkoviiniä ja juteltiin lopulta neljä tuntia parisuhteista ja elokuvista. Kaikkien kanssa perustavanlaatuinen elämän ja rakkaussuhteiden analysointi ei onnistu, mutta Veeran kanssa se keskustelu on aina yhtä hienoa ja hedelmällistä. Yksin jäätyäni juttelin vielä pari tuntia S:n kanssa, virtuaalijuopoteltiin yhdessä ja aamulla kun heräsin, mulla oli krapula! Siis kolmesta viinilasillisesta, huh.

Lähdin helpottamaan oloa Johannan kanssa Pacificon brunssille. Hesarilla sijaitsevan "hippibaarin" hämyisessä ja rennossa reggaetunnelmassa nautittiin ehkä pikemminkin aamiais- kuin brunssiruokaa - tarjolla oli ruispaahto- ja ruisleipää, croissantteja, levitteitä (huom. myös Nutellaa ja maapähkinävoita!), vihanneksia, juustoa, kinkkua, paistettuja tomaatteja (ei vihreitä), kidneypapuja, munakokkelia, nakkeja ja lihapullia, erilaisia kastikkeita ja dippejä, raejuustoa, jogurttia, mysliä, hedelmiä ja marjoja, sekä mehuja ja reilun kaupan kahvia ja teetä. Munakokkeli oli paistettu aika kuivaksi ja croissantit olivat ihan kuin niitä marketticroissantteja, missä taikina poksautetaan ulos purkista. Nälkä lähti tällä perusaamiaisella ja hintaansa (9,95 €) nähden se oli ehdottomasti hyvä. Suosittelen pöytävarauksen tekemistä, sillä ainakin klo 12-14 paikka oli tupaten täynnä ja me saatiin pöytä vain, koska meillä oli hyvä tuuri ja täydellinen ajoitus.

Huomasin muuten taas kerran, että tarvitsen oikeasti uuden, hyvän kameran. Käyn henkistä kamppailua siitä, kumpaa tarvitsen enemmän, oikeasti laadukasta kameraa vai Marc Jacobsin Hillier Bagia. Vaaka on ollut aika vahvasti Hillieriin kallellaan, mutta näitä kuvia katsellessa odotan kyllä kovasti Stockan hullujen päivien esitteen kolahtamista postiluukusta.