Happy happy Valentine's Day!

Winter is nature's way of saying, "Up yours."

Meidän kodissa on niin kylmä, että tää näpyttely tekee tuskaa! Tekis mieli olla koko ajan vaan tumput kädessä, jos mulla siis olis sellaiset.

Ehdin viime viikolla jo hehkuttaa, kuinka täällä on ihanan aurinkoinen ja lämmin sää. Viikonlopun aikana asiat kuitenkin muuttui, aurinko tosin paistoi tänään aamulla, mutta lämmöstä ei kyllä ole tietoakaan. En tiedä kumpi on parempi, olla sisällä ikkunat auki vai ikkunat kiinni. Sillä ei tunnu olevan juurikaan väliä, mutta aamuinen aurinko kyllä helpotti tilannetta vähän. Istuin parvekkeella suorassa auringonvalossa niin kauan kuin sitä kesti. Koska sisätilojen kylmyys on yksinkertaisesti tuskaa! Selvitäkseni tästä ja pahemmasta seuraavat kaksi kuukautta mun on ostettava lämmitin. Villasukat/takit/housut on kokeiltu ja mikään ei tunnu auttavan. Lisäksi kylmästä suihkusta kylmään kylpyhuoneeseen ja sieltä kylmään makuuhuoneeseen siirtyminen on sietämätöntä.

Mutta, onneksi mukavat asiat lämmittää mieltä. Viikonloppuna pidettiin pienimuotoinen get-together niille ihmisille, joiden kanssa ystävystyin täällä viime syksynä. Lisäksi S kutsui vanhoja koulukavereitaan, joita olen joskus tavannut, mutta joista kukaan ei puhu englantia tai ole muutenkaan kovin kiinnostunut maailmasta Maringán ulkopuolella. Tein tarjolle falafeleja, marinoitua munakoisoa, tsatsikia, hummusta, tapenadea ja leipää. Onneksi kukaan niistä koulukavereista ei lopulta saapunut, koska S arveli että pettymys olisi ollut suurehko, kun tarjolla ei olekaan pão de queijoa ja sipsejä (ei sillä, I heart pão de queijo). Mun eksoottiset tarjoilut oli lopulta menestys ja muutenkin ilta oli parhaita Brasiliassa viettämiäni. 

 Juhlissa tein myös viimeisen eforttini lähestyäkseni S:n veljen tyttöystävää. Oltiin parvekkeella nelistään, kun otin asian suoraan puheeksi, kysyin ymmärtääkö hän kaiken mitä englanniksi puhun (vastaus oli kyllä), ja kerroin, kuinka tärkeää mulle ja kaikille olis, että hän osoittaisi edes vähän kiinnostusta tutustua ja kommunikoida mun kanssani. Lopulta pidin niin koskettavat paasaukset portugaliksi, että S ja veljensä pyyhkivät silmäkulmiaan liikutuksesta. Itse niiden sanojen kohteelle niillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, eli tilanne ei muuttunut miksikään. Sen illan jälkeen päätin, että mun yritykset on yritetty enkä enää voi tehdä asialle yhtään mitään. Kaikkien kanssa ei vaan voi olla ystävä, ja se on nyt perheen kuningataräidinkin hyväksyttävä.

Ensimmäinen kosketus Maringán talveen syntyi muuten samana iltana, kun puolenyön jälkeen lähdettiin käymään isoissa farmijuhlissa kaupungin laitamilla. Mulla oli päällä farkut, neuletakki, kaulahuivi ja trenssihenkinen ysäritakkini, ja olin aivan umpijäässä. Kinkerien sisäänkäynnillä tapasin hauskoja ihmisiä, ja loin toivon mukaan yhden uuden ystävyyssuhteen alun. Katsotaan, mitä siitä tulee, mutta tyttö oli ainakin ihana ja alku lupaava! Sunnuntain perhelounas oli tuskallinen dagen efter -taistelu, mutta sain sentään vauhdikkaan kyydin S:n veljen moottoripyörän kyydissä, se pelasti koko päivän.

Haluaisin kirjoittaa vielä lisää, mutta mun sormet on niin kohmeessa etten pysty.

We Barbie dolls are not supposed to behave the way I do

Aloitan toteamalla, että en aio nyt heti puhua lisää aiheesta, josta kirjoitin eilen. Ystäväni Veera oli koko illan kylässä, syötiin tiramisua ja juteltiin tuntikausia. Se auttoi pahimpaan, ja on ihana huomata, että hädän hetkellä löytyy aina joku, joka haluaa yhtä kiihkeästi keskustella näistä aiheista ja joka vieläpä ymmärtää. I heart Veera.

Mutta joo, muihin aiheisiin. Vaaleanpunaisiin sellaisiin. En tiedä meneekö aiheet itse asiassa entistäkin traagisemmiksi, koska tämän postin aihe on Barbie. Näin joitakin viikkoja/kuukausia sitten Marie Clayton -nimisen valokuvaajan Barbie-aiheisia valokuvia, joissa psyko-Barbie hitaasti kiduttaen tappaa Kenin ja kaikki muutkin ympärillään olevat. Mielestäni Barbie-nukke on aina ollut suhteellisen ahdistava, liian täydellinen ja liian tylsä. Suhteeni Barbieen muuttui hetkeksi nämä kuvat nähtyäni., vaikka olenkin ollut kyllä aina sitä mieltä, että Barbie on psyko. Plastic massacre!

Ai niin, ja Barbie tuli mieleen taas, kun ystäväni Olli postasi Facebookissa David Lynch -kahvimainoksen (sekin löytyy tästä alta).

 

 

 

Tähän yhteyteen sopii täydellisesti laittaa video, joka mun on pitänyt julkaista jo pitkän aikaa sitten. Vuonna 2009 S teki tämän Barbie-aiheisen kokeellisen lyhytelokuvan yliopiston kurssityönä. 

Barbie Grotesk Mord from NEOCRONICA.ORG on Vimeo.

Ja vielä pieni mainoskatko, enjoy the David Lynch Signature Cup Coffee

Photos: Marie Clayton

Hyvää pääsiäistä Happy Easter!

Hui, taas vierähti viikko kirjoittamatta.

Paljon olisi varmaan ollut aiheitakin kirjoittamiselle, vaalit nyt muun muassa. Mutta luulen, että tähän menessä niitä on puitu riittämiin ilman omaa kirjallista panostanikin. Kiteytetysti voisi varmaan todeta, ettei tulos ollut mulle kovin mieluinen, mutta ei toisaalta (valitettavasti) kovin yllättäväkään. Itse tuin perussuomalaisten vastavoimaa, ja koen edelleen että ääni oli tärkeä, lopputuloksesta huolimatta. Hyviä puolia tässä lopputuloksessa oli ainakin kepun alamäki sekä se, että ehkä perussuomalaisten nousu pistää nyt vihdoin muut puolueet miettimään suhdettaan äänestäjiin uudella tavalla. Skarpimpi pitää olla ja kansaa ei voi kusettaa. Mutta se siitä!

Pääsiäisloma on mennyt ihanan rentouttavasti, vaikka koko ajan tuntuukin pieni väsymys. Tänään vietin koko päivän Vantaalla perheen kanssa. Hämmennyn joka viikko siitä, miten ihana kummipoikani Vili 1v4kk kasvaa ja miten siitä tulee päivä päivältä riiviömäisempi. I heart Vili. Päivä oli ihana. Perjantai-iltana kävin ystävien kanssa Pacificossa istumassa iltaa, tuttu soitti siellä levyjä. Oli mukavaa ja lauantaina aamulla jaksoin jopa pienestä dagenefterväsymyksestä huolimatta bodypump- ja venyttelytunneille. Lauantai-iltana kävin ystävien kanssa syömässä Töölössä ravintola Kuukuussa. Kaveripariskunta lähtee kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Venäjää, Kiinaa ja Intiaa, joten illallisen merkeissä oli hyvä sanoa heipat hetkeksi. Illallisen jälkeen käytiin vielä Vastarannan Kiiskessä ottamassa pitkä ja jännittävä tytöt vastaan pojat Trivial Pursuit -ottelu sekä muutamat neuvoa antavat. Ravintola Kuukuusta mulle ei jäänyt kyllä juuri hyvää sanottavaa. Palvelu on täysin amatöörimäistä (vaikeuksia tuotti muun muassa viinipullojen jakaminen eri maksajien kesken, jonka pitäisi tarjoilijantyössä olla aika arkipäiväistä), niin ammatillisessa kuin vuorovaikutuksellisessakin mielessä. Syömässäni vuohenjuustosalaatissa hyvää oli paistetun vuohenjuuston määrä (kaksi isoa kiekkoa, nami), mutta mitään muuta hyvää siitä ei sitten löytynytkään. Salaatti oli nahistunutta ja yksipuolista, kastike oli kuin suoraan Saarioisten ranskalaisen salaattikastikkeen pullosta ja leipäkrutongit rapean sijasta rasvaisia ja kumimaisia.

Viikonlopun ehdoton ruokahetki olivat Ekolosta löytyneet pellavansiemen-villivalkosipuli-raakakeksit, jollaisia kaverini Heidi suositteli blogissaan (tosin mun olivat LifeFood Bio Pikantkräckereitä). Hiilihydraattia pikkukekseissä on vain nimeksi (5/100g) ja makua sitäkin enemmän. Suolainen 4,5 euron hinta pikkuisesta 90 gramman pakkauksesta tosin innosti kaivamaan netistä raakakeksien reseptin ja väsäämään seuraavat herkut itse. Suosittelen kokeilemaan, toimii erityisen hyvin maustamattoman tuorejuuston, avokadon ja suolan kanssa.

Koko viikonloppu on ollut niin keväisen aurinkoinen! Kuuntelin koko lauantai- ja sunnuntaiaamun Chico Buarquea ja venyttelytunnillakin soi bossa nova. Olen ehtinyt jo fiilistellä Brasiliaa...enää alle kuukausi lähtöön! S:n kanssa me ollaan onnistuttu riitelemään enemmän kuin pitkään aikaan (tästä en siis ole vieläkään päässyt kirjoittamaan, mutta kerrottakoon tässä, että meidän riitelyn aiheena on aina yksi ja sama: eräs S:n perheenjäsen jonka kanssa en tule lainkaan toimeen). Se on ollut raskasta  molemmille, mutta selvitään niistä fiiliksistä ajattelemalla, että pian tää etäisyys on historiaa, ja ensimmäistä kertaa voidaan tosissaan puhua, että meidän viimeiset hyvästit sanottiin silloin helmikuun lopussa kun S lähti viimeksi Suomesta. Se on tosi tärkeä asia, koska 1,5 vuotta kaukosuhteessa maailman toisiin ääriin on pitkä aika, eikä hyvästien sanomiseen ja toisen puuttumiseen päivittäisestä elämästä voi tottua. Ei se tule ikinä helpommaksi, siihen voi ainoastaan turtua ja yrittää aktiivisesti työntää ikävää pois mielestä. Välillä on tuntunut tosi väärältäkin, että miksi mä en saa olla  täysin onnellinen, nyt kun mun elämässäni on vihdoin ihminen, joka on mun toinen puolikas, joka ymmärtää kuten ei kukaan aiemmin ja jonka kanssa on niin hyvä olla, etten uskaltanut ajatella sellaista olevan olemassakaan. Niinä hetkinä pitää ajatella, miten paljon huonommin asiat vois olla, ja miten ainakin tähän meidän tilanteeseen on olemassa ratkaisu, jota vaan täytyy jaksaa odottaa. Kaikkeen kun ei sitä aina ole.

Ai niin, tänään illalla tein maailman parasta tiramisua, italialaisen kaverini reseptillä. Huomenna kyläilijät pääsevät maistelemaan sitä sekä italialaista pääsiäispaistosta, johon tulee taikinakuoren sisälle muun muassa pinaattia, juustoja ja kananmunia. Kuvia myöhemmin!

Hyviä pääsiäisen viimeisiä päiviä!

Brunssi @ Bistro Artesana

Ystäväni polttaripäivän brunssi nautiskeltiin paikassa nimeltä Bistro Artesana. Pikkuinen nimikyltti johdatti sisään todella sympaattiseen paikkaan Kurvin tuntumasta, Kulmavuorenkadulta.

Bistro Artesana on vegaaninen luomukasvisravintola, joka tarjoilee brunssia sunnuntaisin klo 11-16 hintaan 15,90 euroa. Arkipäivisin ja lauantaisin on lounas, hinta 8,90 euroa. Itselleni entuudestaan tuntematon paikka osoittautui lopulta oikeaksi helmeksi.

 Ruokafilosofiansa mukaisesti Bistro Artesana tarjoili brunssilla herkkuja, joista puuttuivat sekä eläinperäiset että maitotuotteet. Tarjolla oli muun muassa vihanneksia, kikhernesalaattia, kidneypapu-rucolasalaattia, lämmintä vaaleaa leipää ja voita, aasialaisvaikutteisia lämpimiä ruokia kuten savutofua minttu-tamarindikastikkeessa, vihreitä linssejä ja kaalia (ihanan tulinen), kukkakaalia ja cashewpähkinää, inkiväärin kanssa paistettua bataattia sekä basmatiriisiä. Perinteisempiä aamiaisruokia edustivat (soija- ja kaura)jogurtti, marjat, hedelmät, myslit ja leseet. Jälkiruuaksi oli kookosriisiä mangokastikkeella. Lisäksi tarjoiltiin luomuteetä ja kuohuviiniäkin sai lisämaksusta, samoin esimerkiksi cappucinoa. Kaikki ruoat maistuivat todella hyviltä, olivat hyvin valmistettuja ja kotitekoisen oloisia. Myös paikan hippimäinen tunnelma oli kotoisa. Brunssin hinta vastaa sinänsä mielestäni hyvin tarjonnan tasoa, joskin eri ruokalaatujen määrän sijasta Artesana panostaa laatuun. Ja hyvä niin. Pekoninkäryiseen krapulamättöbrunssiin tottuneelle tämä tarjonta ei ehkä tunnu riittävältä, mutta I luvd it!

Artesanan brunssi oli katettu tänään vain meidän seurueellemme, mutta muutenkaan aamupäivän tarjonnasta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä tulevien viikonloppujen herkkuihin. Artesanassa on nimittäin joka sunnuntaibrunssille vaihtuva teema, joka huomenna 17.4. on Kreikka. Tekisi melkein itsekin mieli mennä maistelemaan!

Lisää tietoja löytyy Bistro Artesanan sivuilta.

Consumerism, the corruption of the soul

Tänä viikonloppuna harmitti taas, että kamera unohtui kotiin (lisää aiheesta kamera tulossa tällä viikolla). Perjantai-iltana olin kiltisti kotona, Veera ja Nikolas kävivät kylässä ja lauantaina heräsin jo kahdeksalta. Suuntasin Stockan kautta ystäväni Johannan luo brunssille, jonne oli kutsuttu vanhoja ystäviäni kouluajoilta, heidän miehensä ja lapsensa. Taisin valittaa jo aiemmin ahdistustani siitä, kuinka ulkopuoliseksi tunnen itseni aina näissä perhekokoontumisissa. Johtuen pelkästään siitä, ettei mulla ole lapsia sekä siitä, ettei mun mies voi suht pitkän välimatkan vuoksi koskaan osallistua näihin bakkanaaleihin. Lisäksi kuka aloittaa brunssin klo 10.30, may I ask? Brunssi oli kuitenkin kaikista ennakkoasenteista huolimatta aivan ihana! Aurinko paistoi koko aamupäivän ikkunoista, pöytä oli koreana ja herkkuja oli vaikka minkälaisia, seura oli loistavaa (myös ne lapset oli ihan kivoja, hah) ja tuli juteltua paljon kaikkea, myös muista aiheista kuin kuolaräteistä ja vauvanruokamerkeistä. Ja juurikin ne hetket olisin niin halunnut ikuistaa kuviksi. Oma vika.

Stockan hullut päivät oli tänään viimeistä päivää, joten kävin tietty vähän fiilistelemässä. Onko kenenkään muun mielestä jotenkin ihan kauheeta että ne loppui?? Mun mielestä se on joka kerta jotenkin traagista! (Luovuin tänään myös eräästä toisesta asiasta, kun söin viimeiset rippeet pari päivää sitten kokkaamastani taivaallisesta massaman currysta.) 

Okei, mulla kuluu aina ihan tähtitieteelliset summat rahaa hulluilla päivillä, meen johonkin ihme transsiin, sekoan ja kulutan kuin viimeistä päivää. Mutta vaikka en ostaiskaan mitään, niin nautin siitä ihmisvilinästä ja sellasesta juttujen hypistelystä ja etsiskelystä ihan älyttömästi. Tänä keväänä ostin hulluilta päiviltä tätä:

- Casall urheilucaprit ja toppi

- Nike urheilutoppi

- Filippa K neuletakki

- Iittala Ego kahvikupit

- Taschen 20th century photography

- Portuguese-English bilingual dictionary

- Leo Tolstoi: Anna Karenina

- Orhan Pamuk: Viattomuuden museo

- Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

- Vogue nilkkasukat

- KAMERA!!!!!! Josta kerron lisää myöhemmin!

Ja sitten tietysti ruokaa Herkusta. Masses of ruoka. Vähän lähti lapasesta. Nyt voin taas odotella ensi syksyn hulluja päiviä ja miettiä, mitä kaikkea sieltä haluaisin hankkia.

Tänään katsoin elokuvan Don't Look Now, joka mun on pitänyt katsoa pitkään, ja lopulta uskalsin katsoa sen yksin päiväsaikaan. Don't Look Now on psykologinen trilleri ehkä enemmän kuin kauhuelokuva, koska siinä ei juurikaan roisku veri, ei lennä suolet eikä paniikkisäikytellä mustatukkaisilla lapsilla. Paranormaalit ilmiötkin on jätetty pois, joskin yksi elokuvan ahdistavimmista henkilöistä on sokea meedio. Yksi todella häiritsevä kohtaus oli se, jossa meedionainen ja vanha sisko nauravat ilkikurisesti Julie Christien näyttelemälle äidille. Siis ehkä nauravat hänelle, ehkä eivät. Se muistutti vahvasti Mulholland Driven kohausta, jossa vanha pariskunta nauraa. Miksi nauravat vanhukset on jostain syystä pelottavia? 

Jos Don't Look Now'ssa muu ei kiinnosta, niin kannattaa katsoa se ihan vaikka siksi, että se on kuvattu kauniissa Venetsiassa.  Tai sitten vaikka siksi, että siinä on yksi graafisimmista seksikohtauksista, joita olen nähnyt muissa kuin alan elokuvissa. Kohtaus on sinänsä hieno, että se kuvaa mielestäni aika hyvin lapsensa menettäneen parin yritystä olla edelleen yhtä intiimissä suhteessa kuin ennen traagista menetystä.

Off topic: Miksi Britney Spearsin uuden levyn nimi on Femme Fatale? Ärsyttävää. Mun mielessä "femme fatale" yhdistyy kaikkeen mitä Britney Spears ei ole.

Brunssi @ Dylan

Hauskaa maanantaita!

Viikonloppu meni taas ihan hujauksessa, en ehtinyt juuri päivittelemään blogia, mutta kuten mottoni kuuluu, parempi myöhään. Tulin äsken kotiin portugalin kokeesta (tulos 85/100 oli omasta mielestäni enemmän kuin hyvä!) ja eksyin kotimatkalla Stockan Herkkuun. Haahuilin siellä eksymiseen asti ja hypistelin kaiken maailman puteleita ja purnukoita. Sorruin lähestulkoon ostamaan maapähkinävoita (kunnes 6 euron hinta makeuttamattomalle tahnalle + tieto siitä, että 1 ruokalusikallinen sitä makeutettua sisältää 25 prosenttia päivän suositellusta rasva-annoksesta, burb), mutta laitoin purkin kolme kertaa takaisin hyllyyn, jonne se myös lopulta jäi. Kadehdittavaa itsekuria!

Mutta piti siis kirjoittaa Dylanin brunssista. Kävin lauantaina aamupäivällä toista kertaa koskaan nauttimassa brunssista Arabiassa sijaitsevassa Dylanissa. Tänä lauantaina tarjolla oli jälleen tosi monipuolinen brunssikattaus: mm. vihreitä salaatteja fetalla, pastasalaattia, antipastisalaattia, yrittien kanssa paahdettua bataattia rucolan kanssa, ja sama punajuurella ja fetalla, ainakin viittä erilaista kanasalaattia, tonnikala-majoneesimössä, lasagnea, kylmäsavulohta, leikkeleitä, juustoja, kasviksia, kananmunia, marjarahkaa, jogurttia, pähkinöitä, mysliä,  leipää, karjalanpiirakoita ja munavoita, marjoja ja hedelmiä ja jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa, mansikka-raparperikakkua ja mutakakun tyyppistä suklaakakkua. 

 

Meidän piti ystäväni Reetan kanssa tietysti maistaa kaikkea, joten istuimme brunssilla kolme tuntia ja lopputuloksena piti lähes vyöryä kotiin. Tykkäsimme siis kovasti, etenkin kun kumpikin meistä on yrittänyt huonolla menestyksellä ylläpitää hieman tavallista lowcarbimpaa ruokavaliota. 

Dylan jakaa varmasti brunssipaikkana mielipiteitä: toisaalta siellä on yksi monipuolisimmista, ellei monipuolisin, näkemistäni brunssikattauksista Helsingissä, toisaalta taas sieltä puuttuvat perinteiset aamiaisherkut kuten munakokkeli, nakit ja pekonit, eikä ruisleipääkään ollut tarjolla. Toisaalta erilaisten salaattien valikoima on valtava ja mauiltaankin suht monipuolinen. Dylanin ruokalamaisuudesta kuulee aina valitettavan, mutta meitä asia ei häirinnyt, vaan mielestämme sisustus oli tasoa "ihan kiva". Dylan on myös pikkulasten vanhempien suosiossa, mutta jotenkin lapsiperheiden äänetkin kuulostivat vaimeammilta kuin monessa muussa brunssipaikassa. Pöytävaraus Dylaniin kannattaa tehdä ehdottomasti, muuten ei ole toivoakaan päästä sisälle. Pöytävarauksellakin saa varautua jonottelemaan ruokaa, ja sunnuntaisin ruuhkaa on lauantaita enemmän.

Kuulisin muuten tosi mielelläni teidän suosituksia Helsingin hyvistä brunssipaikoista! Tuntuu, että aina puhe kääntyy niihin vanhoihin tuttuihin, eikä koskaan tule kokeiltua uusia. Nythän muuten Kaarlenkadun Villipuutarha on avannut taas ovensa, joten taidankin mennä kokeilemaan sen aamiaista seuraavaksi.

Brunssi @ Pacifico

Eilinen ilta oli niin kiva: ystäväni Veera tuli käymään ja tarkoituksena oli katsoa vihdoin Godardin Hullu-Pierrot, kuten taisin aiemmin mainitakin. Avattiin pullo valkoviiniä ja juteltiin lopulta neljä tuntia parisuhteista ja elokuvista. Kaikkien kanssa perustavanlaatuinen elämän ja rakkaussuhteiden analysointi ei onnistu, mutta Veeran kanssa se keskustelu on aina yhtä hienoa ja hedelmällistä. Yksin jäätyäni juttelin vielä pari tuntia S:n kanssa, virtuaalijuopoteltiin yhdessä ja aamulla kun heräsin, mulla oli krapula! Siis kolmesta viinilasillisesta, huh.

Lähdin helpottamaan oloa Johannan kanssa Pacificon brunssille. Hesarilla sijaitsevan "hippibaarin" hämyisessä ja rennossa reggaetunnelmassa nautittiin ehkä pikemminkin aamiais- kuin brunssiruokaa - tarjolla oli ruispaahto- ja ruisleipää, croissantteja, levitteitä (huom. myös Nutellaa ja maapähkinävoita!), vihanneksia, juustoa, kinkkua, paistettuja tomaatteja (ei vihreitä), kidneypapuja, munakokkelia, nakkeja ja lihapullia, erilaisia kastikkeita ja dippejä, raejuustoa, jogurttia, mysliä, hedelmiä ja marjoja, sekä mehuja ja reilun kaupan kahvia ja teetä. Munakokkeli oli paistettu aika kuivaksi ja croissantit olivat ihan kuin niitä marketticroissantteja, missä taikina poksautetaan ulos purkista. Nälkä lähti tällä perusaamiaisella ja hintaansa (9,95 €) nähden se oli ehdottomasti hyvä. Suosittelen pöytävarauksen tekemistä, sillä ainakin klo 12-14 paikka oli tupaten täynnä ja me saatiin pöytä vain, koska meillä oli hyvä tuuri ja täydellinen ajoitus.

Huomasin muuten taas kerran, että tarvitsen oikeasti uuden, hyvän kameran. Käyn henkistä kamppailua siitä, kumpaa tarvitsen enemmän, oikeasti laadukasta kameraa vai Marc Jacobsin Hillier Bagia. Vaaka on ollut aika vahvasti Hillieriin kallellaan, mutta näitä kuvia katsellessa odotan kyllä kovasti Stockan hullujen päivien esitteen kolahtamista postiluukusta.

It's Friday I'm in love

Kenellä muulla tapahtuu aina täydellinen sekoaminen, kun jotain saa halvalla? No mulla tapahtuu. Aina. Vaikka olisin päättänyt, että nyt en kyllä osta mitään, meen vaan vähän katselemaan. Menin tänään taas vähän katselemaan, mitä kaikkea Sokoksen 3+1 päivillä olisi tarjouksessa...ja lähdin sieltä 85 euroa kevyemmän kukkaron kanssa. Onneksi tuli kuitenkin ostettua juttuja, joita oikeasti tarvitsin, mutta toisaalta myös juttuja, joita en olis juuri nyt ostanut, tai olisin ostanut ne halvemmalla, jos en olisi joutunut ostossekoamisen valtaan. Ostin siis Osiksen hiuslakan, Estee Lauderin kasvoveden, Cliniquen silmänympärysvoiteen, L'orealin ripsarin ja vartalovoiteen, Palmolive-suihkusaippuan ja deodorantin, Lumenen käsivoiteen, hiuksille ja kynsille tarkoitetun Piimax-ravintolisäpurkin, hammaslankaa sekä kynsilakat Max Factorylta ja Rimmeliltä. 

Sen jälkeen kävin vielä S-Marketissa ostamassa alennuksessa olleita kiivejä, leipäjuustoa ja suklaa-rommipalloja, mozzarellaa, broilerinfileitä, rahkaa, turkkilaista jogurttia, maitoa ja mustikoita. Noin niinku tiedoksi, jos jotain kiinnostaa!

Alun perin piti mennä töistä suoraan spinningiin ja sieltä suoraan kotiin, koska mun piti viettää tänään iltaa ex-työkaverin (joka on myös hyvä ystävä) kanssa. Mutta koska hän olikin edelleen kipeä, mulla tuli koti-ilta. Oon viettänyt viime aikoina niin paljon koti-iltoja, että mua itse asiassa harmittaa, etten päässyt tänään ulos. Nyt lupaan muutenkin aktivoitua vanhassa lempiharrastuksessani eli kaljan juomisessa, muuten musta tulee pian raivoraitis. Mutta tänään aion katsoa kaljanjuonnin sijaan vihdoin Luis Buñuelin elokuvan Porvariston hillitty charmi, joka on ollut elokuvalistallani jo vuosia. Ja sitten nukkua. Ja huomenna siivota, käydä vanhempien luona kuulemassa kuulumiset Hong Kongista ja illalla tavata ystävää Godardin Pierrot Le Fou -leffan merkeissä.

Juttelin äsken S:n kanssa. Tänään on suuri juhla, kun S:n perhe juhlii 50 ihmisen voimin isoäidin 80-vuotissyntymäpäivää. Juhlista on jo ehditty riidellä suvun naisten kesken, ja nimikoidut syntymäpäiväpaidatkin on teetetty. S:llä oli järjetön stressi. Kivaa, että mä voin viettää koti-iltaa elokuvan ja suklaapalleroiden kanssa, ilman stressaavia sukuvelvoitteita, jotka siellä on ihan eri kaliiberia kuin täällä. Tänään tuli myös vastaus S:n jatko-opintoihin liittyen: jos laitoksen johtaja saa rahoituksen omaan tutkimushankkeeseensa, se haluaisi palkata S:n tutkimusassarikseen, ja se työ alkaisi jo 1.6. Damn! Sillä mä olen jo paitsi henkisesti valmistautunut lähtemään toukokuussa Brasiliaan, ilmoittanut myös töissä, että lopetan. Tilanteiden muuttuminen kannattaisi varmaan ottaa jännityksen kannalta, ja sitähän se on!

Laitan tähän vielä perjantai-illan iloksi videon, jonka löysin tänään. Ja josta pidin paljon! Elämä ja matkustelu ja kaikki ♥ Have a fabulous Friday!

You know, I've been thinking. Everything is... just comes together. It's me. I chose this. I chose all this

Huh, olen elossa! Tosin just ja just...

Viikonlopun Lahti-bailaus oli yllättävän raskasta. Lähdin sinne siis lauantaina ala-asteelta saakka koossa olleen tyttöporukan + heidän miestensä kanssa juhlimaan yhden ryhmän jäsenen miehen 30-vuotissynttäreitä. Oli mahtavaa, että koko joukko oli pitkästä aikaa kasassa, tietysti vain S:n puuttuminen harmitti. Saavuttiin Lahteen viiden maissa, otettiin hotellilla skumpat ja suunnattiin sitten juhlapaikalle, jossa juhli illan aikana noin sata vierasta. Harvapa voi sanoa omistavansa sata hyvää ystävää, mutta tämä tyyppi voi. Niin sosiaalista ihmistä en ole tavannut toista, ja on helppoa uskoa, että hänestä pidetään paljon! Juhlat oli erittäin onnistuneet ja illan kruunasi tietysti juhlakalun langon, Lenni-Kalle Taipaleen ja Idols-tuomarina nähdyn Sami Pitkämön bändi. Tanssin pitkästä aikaa (varastoon taas seuraavaksi vuodeksi) ja juhlatilan sulkeuduttua baarissakin oli hauskaa. Tuli juotua aika paljon skumppaa ja kossuvissyjä. Joskus aamuviideltä rymyttiin nukkumaan ja aamulla varhain pääsin vieläpä hotellin aamiaiselle. Onnea vielä kerran Veltsulle, oli loistavaa! Kuvia saatte, ehkä, jos siellä pyörinyt valokuvaaja lataa kuvansa nettiin.

Eilen vietin päivän veljeni perheen kanssa. Vanhemmat on edelleen matkalla Hong Kongissa, joten me hengailtiin eilinen niillä. Olin puoli kuollut kun pääsin vihdoin kotiin, eikä filis ole juurikaan muuttunut tänään. Heräsin aamulla vitutukseen ja krapulaiseen oloon. Kerron vitutuksesta huomenna lisää, kunhan saan siihen vähän etäisyyttä. Työpäivä meni väsyneissä merkeissä ja peruin ilmoittautumiseni spinningiinkin, koska tuntui, etten selviäisi siitä rääkistä hengissä. Näin muuten viime yönä ihan pimeetä unta, kuinka mun kuntosalikortti oli vanhentunut/kadonnut/jotain, enkä sen takia päässyt salille. Yritin väkisin ja vaikka mitä keinoja, väkivallasta kiristykseen, käyttäen päästä jumppaan, mutta turhaan. Vakavaa hommaa toi jumppaaminen! Ei vissiin pitäisi syödä kokonaista pizzaa just ennen nukkumaanmenoa. Tässä on tämän hetken todella väsynyt minä (joka aikoo nukkumaan heti, kun tämä on kirjoitettu).

Ihanaa, että nyt voin vaan olla koko illan. Katsoin äsken elokuvan 127 Hours ja tykkäsin. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva kalliokiipeilijästä, jonka käden iso lohkare murskaa, ja joka jää sen vuoksi loukkuun kallion railoon. Tykkäsin elokuvan kuvauksesta ja leikkauksesta, se pelasi ainakin alkuun pitkälti C.S.I. Miami-maisilla lähäreillä, kirkkailla väreillä ja nopeilla leikkauksilla. Elokuvan lopussa tuli tietty mietittyä, mitä kaikkea sitä olis lopulta valmis tekemään säästääkseen oman henkensä. Saatoin voida hetken jopa hieman pahoin... Tykkäsin yllättäen myös pääosassa olleesta James Francosta! Katsoin jokin aika sitten Francon toisen elokuvan Howl, ja siinä tyyppi ei oikein herättänyt mitään tunteita. Ei tosin ollut huonokaan! Mutta miten se olikin niin onneton Oscareiden juontajana? En voi käsittää. Ehkä sitä saattoi vähän jännittää.

Voin päättää illan tähän, koska James Durbin lauloi just Paul McCartneyn Maybe I'm Amazed American Idolissa. Yks mun lempibiiseistä koskaan. Nyt mua unettaa. Huomenna aion filosofoida, koska ne ajatukset ovat päässä jo nyt, mutten vaan yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa!

Forget not that the earth delights to feel your bare feet and the winds long to play with your hair

On ollut jotenkin superrankka viikonloppu. Johtuu varmaan pitkälti siitä, etten ole hetkeen treenannut ulkoilua! Kuten taisin sanoakin, olen mummoutunut kotiin, eikä se voi ikinä olla hyvä juttu.

Tänä viikonloppuna olin siis ulkona molempina iltoina! Spectacular, I would say. Perjantaina lähdin töistä Sinin kanssa Porvoonkadun kotietkojen kautta firman bileisiin, huh. En tiedä, voiko firman bileistä koskaan pitää...tai siis voi kai, jos vaan on tarpeeksi mahtava firma! Onneksi oli paljon kivoja tyyppejä, paljon drinkkilippuja ja itse asetettu kotiintuloaika (keskiyö). Mukavinta oli kuitenkin olla pitkästä aikaa Sinin kanssa, ehdittiin meidän intensiivisten 1,5 tunnin privaattietkojen aikana keskustella henkeviä kummankin elämästä, mikä oli ihanaa ja parasta. Drinkkiliput teki tehtävänsä ja eilinen oli silkkaa kamppailua, että pääsin johonkin järjelliseen kuosiin ystävän 30-vuotisjuhlia varten. Hyvä että pääsin, sillä myös nämä juhlat olivat superhauskat! Synttärisankari on lähdössä New Yorkiin ensi viikolla, joten lahjaksi kerätty päivä paikallisessa luksus-spassa näytti olleen myös tosi mieluisa! 

Tänään mun olo on ollut kaiken hauskanpidon jälkeen väsynyt ja vähän haikea. Mietin, että menisin elokuviin katsomaan ehkä Biutifulin tai Orioniin Aamiainen Tiffanylla, mutta toisaalta en tiedä jaksanko. Pitäis valmistella työasioita huomiseksi ja opiskella portugalia joten ehkä pysyn kotona ja katson jonkun elokuvan täällä. Tänään mietin myös, miksei mullakin vois olla pitkä ja paksu tukka, sellaisesta oon haaveillut aina. Kerran mulla oli hiustenpidennys, jonka kanssa sain hetken tuntea, miten kivaa olis, kun vois aina vaan näyttää hyvältä laittamatta hiuksia. Nyt niiden kanssa saa taistella hulluna, että ne näyttäis edes vähän siedettävältä. Googlailin ihania lettikuvia, laitan niitä tähänkin. Ja sitten jotenkin eksyin Lily Colen kuviin, joka on niin kaunis. Mutta miks Lily Cole on tehnyt jotain "sweet sixteen" -poseerauksia Playboylle???? En tajua. Nyt sen ihanuudesta lähti pieni osa pois.

Rauhallista sunnuntaita!

I think women who don't cry are stupid

Tuntuu oudolta palata blogin ääreen. Olin poissa vähän pidempään kuin alun perin kuvittelin. Nyt annan virtuaaliminäni taas rellestää, koska palasin muutama päivä sitten myös Facebookkiin. Samalla päätin myös vhän uudistaa blogini ulkonäköä, hope you like it!

Aika monta viikkoa on kulunut, neljä niistä varmasti eräitä elämäni onnellisimmista. Tosi paljon on tapahtunut kaikkea, mistä voisi kirjoittaa. Kun yleensä tuntuu, että mulle ei tapahdu juuri mitään, ja tyhjästä on paha nyhjästä. Olis niin paljon elokuvia, joista haluaisin kirjoittaa ja niin monia tapahtumia ja kohtaamisia ja mun matkat Tukholmaan S:n kanssa ja Tampereelle Annikan luokse tammikuussa ja ja. Puuh. Laitan siis tapahtumat kuvina, paljoina kuvina!

Niin, viime viikkoina en ole juuri ollut koneella. Noina viikkoina kierreltiin kaupungilla, museoissa, kahviloissa, kaupoissa, käytiin ulkona syömässä, tavattiin ystäviä, katsottiin elokuvia, tehtiin mahtavia ruokia ja syötiin hulluna, käytiin risteilyllä Tukholmassa (huom. mieletön uusi Victoria & Daniel -avaimenperäni) ja sitten vaan oltiin, joka oli parasta, mitä voin kuvitella. S lähti takaisin Brasiliaan viime tiistaiyönä ja siitä asti oon yrittänyt taas totutella elämään yksin. Koti tuntuu tyhjältä, ja samalla kai olokin. Mutta jaksan luottaa siihen, että sanottiin hyvästit nyt viimeistä kertaa ja seuraavan kerran, kun ollaan taas yhdessä, on se for good.

Nyt vietän ekaa viikonloppua ilman S:ää. Perjantaina olin kotona, ystäväni Johanna tuli käymään, tein mezejä, juotiin viiniä ja juteltiin myöhään yöhön. Oli kivaa kun ei tarvinnut lähteä minnekään. Oon niin mummoutunut! Eilenkin feidasin baarikutsun ja menin Black Swanin jälkeen Tennarilta suoraan kotiin ja menin nukkumaan vasta yökolmeen venähtäneen videopuhelun jälkeen. Tänään on ollut jotenkin ankea sunnuntai. Se alkoi tavallaan tosi ihanasti, kun heräsin aikaisin ja lähdin ystäväni Veeran kanssa kirppikselle kiertelemään. Oli ihana nähdä aamuaurinko ja kirpputoreilun jälkeen jutella vielä pitkästä aikaa Veeran kanssa mistäpä muusta kuin meidän yhteisestä lempiaiheesta, ihmissuhteista! Itse kirppisreissulta mukaan tarttui korallinvärinen lyhythihainen 80-luvun villapusero, kirjava mummovillatakki (jossa on edessä nappien sijasta samanlaiset soljet kuin oli oman mummon lempivillatakissa), kirkas mariskooli (jonka myi mulle maailman ihanin ja liikuttavin mummo!) sekä musta olkatoppauksellinen silkkipusero. Silkkipusero oli itse asiassa halpaan hintaansa nähden tosi hieno löytö ja olin siitä superonnellinen... kunnes tulin kotiin ja huomasin, että se haisee todella pinttyneeltä röökiltä! Yhyy! Ei auta kuin viedä se pesulaan, koska itse en varmaankaan uskalla ryhtyä sitä pesemään värien leviämisen tai yleisen pilallemenon pelossa.

Niin, kun tulin kotiin, olin ensin tosi energinen, mutta sitten yhtäkkiä väsähdin ihan totaalisesti. Menin päiväunille ja nukuin kaksi tuntia! Heräsin ja olin ihan yhtä väsynyt, kuten nytkin. Päätin skipata pilateksen ja body pumpin, joihin olin ilmoittautunut ja sen sijaan tein munakoisopaistosta johon laitoin kokonaisen palleron mozzarellaa. Nyt tekis mieli vaan sytyttää kynttilät ja olla käpertyneenä sohvan nurkkaan. Mutta oikeastaan mun pitäis opiskella portugalia, koska huomenna on taas tunti, ja mä oon ollut pois kaksi viimeistä kertaa. Oon siis todennäköisesti pudonnut totaalisesti kärryiltä.

Paitsi että valitsen silti loikoilun ja unohdan velvollisuudet!

Tampereen kauppahallissa oli ihan kuin ulkomailla

munkkikahvit näköalatornilla

talvi Pispalanharjulla

brunssi Soittoruokala Sahassa

tamperelaisen brunssin jälkkärit

ja se mitä niistä jäi jäljelle

innokas turisti Tukholmassa

mummokahvila gamla stanissa

Slussen

turistit Fotografiskassa

mahtava rapualkuruoka laivalla!

uusi aarre!