You know, I've been thinking. Everything is... just comes together. It's me. I chose this. I chose all this

Huh, olen elossa! Tosin just ja just...

Viikonlopun Lahti-bailaus oli yllättävän raskasta. Lähdin sinne siis lauantaina ala-asteelta saakka koossa olleen tyttöporukan + heidän miestensä kanssa juhlimaan yhden ryhmän jäsenen miehen 30-vuotissynttäreitä. Oli mahtavaa, että koko joukko oli pitkästä aikaa kasassa, tietysti vain S:n puuttuminen harmitti. Saavuttiin Lahteen viiden maissa, otettiin hotellilla skumpat ja suunnattiin sitten juhlapaikalle, jossa juhli illan aikana noin sata vierasta. Harvapa voi sanoa omistavansa sata hyvää ystävää, mutta tämä tyyppi voi. Niin sosiaalista ihmistä en ole tavannut toista, ja on helppoa uskoa, että hänestä pidetään paljon! Juhlat oli erittäin onnistuneet ja illan kruunasi tietysti juhlakalun langon, Lenni-Kalle Taipaleen ja Idols-tuomarina nähdyn Sami Pitkämön bändi. Tanssin pitkästä aikaa (varastoon taas seuraavaksi vuodeksi) ja juhlatilan sulkeuduttua baarissakin oli hauskaa. Tuli juotua aika paljon skumppaa ja kossuvissyjä. Joskus aamuviideltä rymyttiin nukkumaan ja aamulla varhain pääsin vieläpä hotellin aamiaiselle. Onnea vielä kerran Veltsulle, oli loistavaa! Kuvia saatte, ehkä, jos siellä pyörinyt valokuvaaja lataa kuvansa nettiin.

Eilen vietin päivän veljeni perheen kanssa. Vanhemmat on edelleen matkalla Hong Kongissa, joten me hengailtiin eilinen niillä. Olin puoli kuollut kun pääsin vihdoin kotiin, eikä filis ole juurikaan muuttunut tänään. Heräsin aamulla vitutukseen ja krapulaiseen oloon. Kerron vitutuksesta huomenna lisää, kunhan saan siihen vähän etäisyyttä. Työpäivä meni väsyneissä merkeissä ja peruin ilmoittautumiseni spinningiinkin, koska tuntui, etten selviäisi siitä rääkistä hengissä. Näin muuten viime yönä ihan pimeetä unta, kuinka mun kuntosalikortti oli vanhentunut/kadonnut/jotain, enkä sen takia päässyt salille. Yritin väkisin ja vaikka mitä keinoja, väkivallasta kiristykseen, käyttäen päästä jumppaan, mutta turhaan. Vakavaa hommaa toi jumppaaminen! Ei vissiin pitäisi syödä kokonaista pizzaa just ennen nukkumaanmenoa. Tässä on tämän hetken todella väsynyt minä (joka aikoo nukkumaan heti, kun tämä on kirjoitettu).

Ihanaa, että nyt voin vaan olla koko illan. Katsoin äsken elokuvan 127 Hours ja tykkäsin. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva kalliokiipeilijästä, jonka käden iso lohkare murskaa, ja joka jää sen vuoksi loukkuun kallion railoon. Tykkäsin elokuvan kuvauksesta ja leikkauksesta, se pelasi ainakin alkuun pitkälti C.S.I. Miami-maisilla lähäreillä, kirkkailla väreillä ja nopeilla leikkauksilla. Elokuvan lopussa tuli tietty mietittyä, mitä kaikkea sitä olis lopulta valmis tekemään säästääkseen oman henkensä. Saatoin voida hetken jopa hieman pahoin... Tykkäsin yllättäen myös pääosassa olleesta James Francosta! Katsoin jokin aika sitten Francon toisen elokuvan Howl, ja siinä tyyppi ei oikein herättänyt mitään tunteita. Ei tosin ollut huonokaan! Mutta miten se olikin niin onneton Oscareiden juontajana? En voi käsittää. Ehkä sitä saattoi vähän jännittää.

Voin päättää illan tähän, koska James Durbin lauloi just Paul McCartneyn Maybe I'm Amazed American Idolissa. Yks mun lempibiiseistä koskaan. Nyt mua unettaa. Huomenna aion filosofoida, koska ne ajatukset ovat päässä jo nyt, mutten vaan yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa!