Saudade fez um samba

Tyhmintä tänään:
Nukkua iltaunia kun joku haluaisi viedä mut samba-konserttiin ja herätessään huomata, että puhelin on täynnä vastaamattomia puheluita :/ Tuntui niin pahalta! Yyh.

Kivointa tänään:
Maalasin seinää turkoosiksi ja vaikka maali loppui kesken, se oli kivaa ja rentouttavaa. Mulla oli vähän aikaa myös puolialaston apumaalari (toi teksti on niin nolo, mutta ei kai mun tarvii enää edes yrittää esittää mitään viileetä tyyppiä).


Tein pari päivää sitten ekaa kertaa ONNISTUNEESTI brasilialaista ruokaa. Paitsi vähän varioituna suomalaisemmaksi, koska en vielä uskaltautunut kokkaamaan maniokkia. Suurin syy siihen oli se, että ruokaa piti saada pian ja jos maniokin keittäminen olis epäonnistunut, olis syöjillä ollut ankeat oltavat. Olisin tanssinut sit ruokailun sijasta heille tanhua. Niin tiedoksi siis, että sen maniokin keittäminen voi epäonnistua ihan keittäjästä riippumattomista syistä, en pelkästään ole siis huono kokki. Niin, se ruoka oli siis escondidinho, josta olen maininnut aiemminkin, ja maniokin sijasta käytin perunaa.


Näyttää lähinnä joltain mössöiseltä kouluruualta, mutta maistui taivaalta. Tässä resepti, joka vielä maailman simppelein. Kokeilkaa!

800g broilerin rintafilettä
kanalientä broilerin keittämiseen

3 isoa tomaattia pilkottuna
purkki tomaattimurskaa
½-1 kanaliemikuutio
1 suuri sipuli hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
mustapippuria
tuoretta persilijaa hienonnettuna
200 g sulatejuustoa (Brasiliassa käytetään tuotetta nimeltä requeijão, joka ei ihan vastaa sulatejuustoa, mutta se on varmaan silti lähin korvaaja)
oliiviöljyä paistamiseen

Maniokkisose:

600g maniokkia (tai perunaa)
2 rkl suolaista voita
1 dl kermaa
1 keltuainen
suolaa
pippuri
muskottipähkinää

250g raastettua mozzarellaa kuorruttamiseen

Keitä broilerin fileitä kanaliemessä kunnes ne ovat kypsiä. Revi fileet pieneksi silpuksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää pilkotut tomaatit ja anna kiehua hetki. Lisää tomaattimurska ja kanaliemikuutio. Kun seos on kiehahtanut, lisää sulatejuusto ja anna sen sulaa kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi revityt broilerit, persilija ja tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.

Kuori maniokki (helpommin sanottu kuin tehty, Google varmaan auttaa). Leikkaa maniokki pieniksi paloiksi ja keitä suolatussa vedessä kunnes palat ovat pehmeitä. Valuta vesi ja muussaa maniokki. Sekoita kuuman soseen joukkoon voi sekä kerma. ja vatkaa tasaiseksi massaksi Jatka sekoittamista voimakkaasti ja lisää keltuainen. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.

Laita voidellun vuoan pohjalle ensin kerros maniokkisosetta, sen jälkeen broilerkastike, ja päälle vielä toinen kerros maniokkisosetta. Kuorruta mozzarellalla ja paista kunnes juusto on sulanut.

NAMI! (Tästä ei silti tuu mitään ruokablogia, lupaan)

Tänään surffasin monta tuntia katsellen vaatteita netissä. Yhtäkkiä havahduin, että mitä mä oon tänään tehnyt...en mitään (harmittaa entistä enemmän se konsertin missaaminen)! Mun pitäisi siis löytää mekko häihin, joihin meidät on kutsuttu. Sen pitäisi olla juhlava, mutta täällä vaatteet on niin...övereitä. En IKINÄ tuu käyttämään Suomessa mitään tissimekkoa, joten sellaista on turha ostaa. Tässä ne vaihtoehdot, joita tällä hetkellä puntaroin.

Olen kallistumassa vasemmanpuoleiseen hyvin vahvasti. Se on juhlavampi. Ja brasilialaisempi. Löysin ihan mahtavan leopardimekon, mutta täällä kuulemma vaan kadunnaiset käyttää leopardikuosia. Joten ei sit sitä. Mut ehkä ton mekon seuraks voisi ostaa hillityn leopardipikkulaukun? Edellyttää harkitusti valittuja kenkiä.

Mutta nyt mä meen katsomaan telkkaria ja paijaamaan pupua. Moikka.

A balanced diet is a cookie in each hand

Kirjoitinkin eilen siitä kuntosalin jäsenillanvietosta, johon olin aikeissa mennä. Eilen oli niin hyvä fiilis siitä, että teen jotain, mikä on mun oma juttu ja lisäks tietty pääsen tapaamaan uusia ihmisiä.

Illalla oli kaatosade ja aika viileää, joten yksi kuntosalilla tapaamani nainen tuli ystävällisesti hakemaan mua kotoa ja mentiin sinne tapaamiseen yhdessä sen ja sen tyttären kanssa. Illanvietto järjestettiin, kuten kerroinkin, ison cachaçarian kellarin yksityistilassa, joka oli hieno. Sinne oli kokoontunut yli 60 kuntosalin jäsentä, pelkästään naisia. Ja nyt on pakko sanoa, sori vaan naiset, etten oo ikinä nähnyt niin paljon silikonia yhdessä paikassa. En varmaan edes Girls of the Playboy Mansion -ohjelmassa, jota oon joskus erehtynyt katsomaan.

Kun saavuttiin, siellä oli illan järjestäjät vastassa ottamassa valokuvia kaikista sisääntulijoista. Ensimmäinen kysymys oli, joka esitettiin (kuten tavallista) mun seurassa oleville ihmisille, ei mulle itselle: onko tuo SE amerikkalainen. Oon alkanut jo tottua siihen, että oon täällä ihmisille automaattisesti americana. En tosin tykkää siitä, mutta toisaalta olis ihan sama minkä maan Etelä-Amerikan ulkopuolelta mainitsisin kotimaakseni, harvalla on pienintäkään hajua missä on joku Finlândia. Nykyisin en ees enää viitsi kysyä, tietääkö mun tapaamat ihmiset, missä Suomi sijaitsee, koska se johtaa yleensä poikkeuksetta kiusalliseen tilanteeseen. Kerran multa on rohkeasti kysytty (kun sanoin asuvani Helsingissä), onko se lähellä Kiinaa.

Nojoo, mutta takaisin eilisiltaan. Agendalla siellä oli juoda brasilialaisia hedelmämehuja, ei siis cachaçaa, syödä ja seurustella. Mehut oli hyviä, ruokakin järjestyi pienen keskustelun jälkeen, siitä kiitos mun ystävälliselle pöytäseurueelle. Niillä oli nimittäin tarjolla vain erilaisia lihoja. Lopulta sain syödäkseni escondidinho-nimistä herkkua, joka on valmistettu muussatusta maniokista (tyypillinen perunan korvike ja mihin tahansa käytetty juures Brasiliassa), hienonnetusta broilerista ja paksusta juustokuorrutuksesta. Nami!

Muutoin ne kolme tuntia, jotka vietin siellä, tuntui todella, todella pitkiltä. En tietenkään voinut osallistua yleiseen seurusteluun, kielitaidon puuttuessa. Onneks mun pöydässä istui muutama ihminen, jotka puhui vähän englantia, ja pystyin juttelemaan edes hieman illan aikana. Lisäks naisten keskustelu siinä pienessä tilassa yltyi usein hirveeks huutamiseksi, ja musta tuntuu että olin koko ajan ihan pihalla, kun en tiennyt mille huudetaan ja hakataan pöytää ja nauretaan.

Ilta huipentui siihen, kun jokaiselle jaettiin oma lahja. Lahjapöydässä oli ihania koreja täynnä ihon- ja kauneudenhoitotuotteita, suihkutuotteita, vaatteita, koruja ja erikoisempia alkoholeja. Korviahuumaavan huudon säestämänä sitten jokainen sai vuorollaan lahjan. Kun tuli mun vuoro, sain isohkon paperikassin joka oli sidottu kiinni kauniilla nauhalla. Avasin sen innoissani...ja nostin sieltä esiin peltilaatikollisen keksejä. Nyt voin rehellisesti sanoa, että kyllä muuten vitutti, kun katselin ympärillä istuvien ihania kauneudenhoitotuotteita. Ne varmaan ei halunneet syödä niitä keksejä itse, joten päättivät antaa ne ahneelle amerikkalaiselle. Illan päätteeks arvottiin vielä yli jääneet muutamat lahjat, joista yksi osui mulle! Jes, ajattelin, mä niin ansaitsin sen revanssin. No ainakin aiheutin hilpeyttä muissa ihmisissä, kun lahjapaketista paljastui kahdet narustringit. Ei vissiin auta syödä kauheesti keksejä, jos haluan yrittää mahtua niihin.

Olin niin ONNELLINEN päästessäni kotiin! Sain potkaista korkkarit jalasta, rojahtaa sohvalle vihdoin sen cachaça-lasin kanssa ja katsoa leffaa S:n kainalossa. Täällä sosialisointi on todellakin bodypumppia rankempaa urheilua.

Everything's on its right place

Sori monen päivän hiljaisuus. Kiitos silti, että ootte jaksaneet käydä katsomassa, olisinko päivittänyt kuulumisia! Ja kiitos erityisesti kannustavista viesteistä ♥

Kriisi on ohi.

Mua ahdisti täällä niin paljon muutaman päivän ajan, etten tiennyt miten mun olis pitänyt olla, että olo olis ollut ees vähän parempi. Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet ja ajatukset, ja lopulta päätin asennoitua uudestaan. Siitä kai kaikki on lopulta kiinni. Tajusin, kuinka turhaa mun on haikailla johonkin, joka on Suomessa, tai kaivata ja ikävöidä sinne. Kun se ei kuitenkaan muuta yhtään mitään. Enkä ainoastaan satuta niillä ajatuksilla itseäni, vaan myös toista, joka tekee kaikkensa mun hyvinvoinnin eteen, ja jolle mun pitäis olla paras ystävä, parasta seuraa, nauraa ja pitää hauskaa ja olla onnellinen ja tyytyväinen kaikesta siitä, mitä on just nyt. Totuus on, että oon täällä enkä Suomessa. Oon ihmisten ympäröimänä, jotka on tosi onnellisia siitä, että olen täällä. Asiat oikeasti paljon paremmin, kuin mitä suostuin vielä toissapäivänä näkemään.

Pitää kertoa, mitä täällä on tapahtunut! Mulla ei oo juurikaan kerrottavaa muutamasta viime päivästä, sunnuntaita lukuun ottamatta, koska ne meni vitutuksen ja itsesäälin merkeissä. Eilen sunnuntaina heräsin enkä tuntenutkaan enää sitä paskaa oloa, joka oli vellonut mussa jo monta päivää. Se oli varmaan merkki siitä, että nyt voin itse tehdä jotain asian eteen. Ja jos en olis päättänyt muuttaa asennetta, se paska olis varmaan vyörynyt takaisin mun sisuksiin. Onneks päätin. Tein sen kunniaks aamulla jopa bannoffee-piirakan! Sunnuntai oli ihana. Syötiin lounasta pitkään ja hartaasti S:n perheen kanssa. Pääruoka oli taivaallista - valkoista kalaa ja suuria katkarapuja sisältävää pataa nimeltään vatapá (<- huomatkaa linkki reseptiin, tosin mun syömässä versiossa oli käytetty siis rapuja, ei mitään pulveria), joka saa makunsa mm. kookosmaidosta, pähkinöistä ja erityisesti palmuöljystä. Jälkkäriks syötiin sitä mun tekemää bannofeeta, joka oli succee. Miten sillä sokeri- ja rasvamäärällä voiskaan mennä vikaan? Niin ja brassithan rakastaa kondensoitua maitoa kaikissa muodoissaan.



Tänään maanantaina oli seuraava ihana päivä. Oon löytänyt juoksemisen mahtavuuden - MINÄ, joka oon aina raivokkaasti vastustanut ja vihannut lenkkeilyä - ja kävin tänäänkin aamupäivällä juoksemassa. Käyn lenkillä lounasaikaan, jolloin polulla ei oo juurikaan muita. Tää siks, että on kivaa kun ei oo tungosta, ja siks, että saisin aurinkoa. Oon ostanut tätä tarkoitusta varten pienet shortsit, jotka kerää epätoivottua huomiota ohikulkijoilta. Tänään mulle tööttäili muun muassa BUSSIKUSKI!

Vietettiin myös S:n kanssa päivää meidän parvekkeen riippumatossa. Vitsit se oli maailman parasta! Kameralle tallentui paljon kuvia ja videoklippejä. Tässä vaan pari kuvaa, videoita en osaa lisätä tänne, eikä ne ehkä ketään kauheesti kiinnostaiskaan. Kyllä te ootte kuullu ihan tarpeeks, kun laulan karaokessa.



Päivä huipentui, kun yritettiin päästä mun suuresti ikävöimään body pumppiin - onnistuttiin vihdoin löytämään kuntokeskus, jossa tunteja järjestetään (pumppi on täällä jo so 00's). Ihan oikein meille, ettei lopulta koskaan päästy sinne tunnille - täällä nimittäin siirrettiin kelloja viikonloppuna ja tästä tietämättöminä mentiin paikalle tuntia liian myöhään. Jea.

Asiat siis muuttuu. Ihanaa, että joskus asiat muuttuu myös huomattavasti parempaan suuntaan. Pitää kai joskus mennä kauas, että näkisi lähelle.

Oh rainy day, come 'round

Täällä on satanut tänään koko päivän. Melkein siis. Nukuin hullun myöhään, heräsin vasta puol kahdeltatoista! Keitin kahvia ja join sen parvekkeella. Ulkona paistoi aurinko ja oli tosi hiostavaa. Halusin lähteä juoksemaan, vaikka meidän viereisen puiston (jonka ympäri siis lenkkeilen, ja jossa asustaa kaikkia eläimiä) takaa näkyi pahaenteisen harmaat pilvet. Yllättäen sain S:nkin suostuteltua mukaan lenkille!

Päätettiin aloittaa kevyesti, koska S valitteli tupakoijankeuhkojaan...eli juostiin ensin lähimmälle treenipaikalle, jossa on kuntosalityyppisiä laitteita kevyeen lihaskuntotreenaamiseen. Siitä käveltiin suunnilleen saman mittainen matka, ja sitten taas juostiin seuraavalle vastaavalle treenipaikalle - JOSKIN S antoi periks jo ennen kuin päästiin sinne asti, joten sain juosta loppumatkan yksin. Melkein heti kun päästiin sinne, alkoi kauhee ukkonen ja sade. Lähdettiin kävelemään takaisinpäin ja tietty kastuttiin matkalla ihan läpimäriksi. En usko, että brasilianportugalissa on edes sanaa "tihkusade". Mentiin sit lohdutukseks lounaalle siihen kasvisravintolaan, josta kerroin eilen, joka on ihan meidän vieressä - ja joka oli taas lähes orgastinen kokemus! É o melhor restaurante vegetariano que eu conheco! Tänään söin muun muassa vegeversiota Brasilian kansallisruoasta, feijoadasta, jota ne tuolla ravintolassa ruokaistaa lihan ja makkaran sijasta savujuustolla ja palasilla, jota ne kutsuu sanalla glutein. Siitä tehtyä ihan uskomattoman herkullisia ruokalajeja on siellä muitakin. Se on tummanruskeaa, vähän kuin soijaa...muttei kuitenkaan. Onkohan kellään mitään hajua, mitä se vois olla suomeksi?

Ai niin, eilen kaupasta löytyi uusi suosikkinami! Nimittäin Amor-niminen kuution muotoinen karkki, joka on helposti murenevaa ja maistuu kuin se olis tehty sokerista ja maapähkinävoista!

EDIT: S kutsuttiin puhumaan ens kuussa yhteen uuden median seminaariin Brasíliassa!!! Mikä tarkoittaa, että änkeän tietty sen mukaan, jotta näkisin taas uuden kaupungin täällä ja tapaisin meidän yhteisen JKL-aikojen tutun Daniellan siellä samalla! JEE!

Positiivinen ruokapostaus!

Tuli huono omatunto aiemmasta meganegatiivisesta postauksesta.

Koska siis, tänäänhän tapahtui myös yksi ihan mahtava juttu! Löysin nimittäin tieni parhaaseen kasvisravintolaan, missä oon koskaan syönyt! Lounasbuffa (R$ 12,90) oli täynnä ihan mielettömiä kasvisruokia, jotka oli oikeasti niin hyvin valmistettuja ja maustettuja, että multa meinas päästä itku jokaisesta suupalasta. Ja siellä oli lisäks ihana salaattipöytä. Namiiii! Parasta on tietysti se, että tää ravintola on suoraan kulman takana meidän kodista!

Tänään käytiin myös jälleen supermercadossa...vitsi että mä rakastan käydä ruokakaupoissa ulkomailla! Se on jotain ihan parasta. Hassua oli, että siellä oli kokonainen hylly pelkille light-tuotteille: oli vaikka mitä keksejä, jälkkäreitä, suklaita, hilloja, ja sit tietty suolaisia herkkuja koko mahdollinen skaala. Brassit on hulluina kondensoituun maitoon, mitä tungetaan lähes jälkkäriin kuin jälkkäriin, joten sitäkin oli tietty sokerittomana (what?). Pitää testata.

Asiat, joita olisin halunnut ostaa, mutta joita ei löydy maringálaisista marketeista:

- fetajuusto!!!
- basilika (ei tuoretta eikä edes kuivattua)
- rucola
- ranskankerma
- punainen currytahna (tai ylipäänsä mikään aasialaiseen kokkailuun käytettävä elintarvike, kookosmaitoa lukuun ottamatta)
- tahini
- pakastepinaatti

Carbohydrate destruction

Masentavaa! Oon ollu täällä nyt viikon, kuten mainittua edellisessäkin postauksessa, ja oon lihonut. Siis oon lihonut niin, että huomaan sen selvästi. Mun maha on kasvanut, eikä se oo enää litteä kuten vielä viikko sitten. Syytän tästä kaikesta itseni lisäks coxinhaa (kuvassa) ja muita ruokia, jotka vaan uhmaa kaikkia järkevien ruokailutottumusten lakeja.

Tiedän, että tää on nyt turhaa valittamista ja kysymys kuuluukin "mikset tee mitään" jne. Mutta siis teen. Oon käynyt juoksulenkeillä (tänään mulla oli jalassa hotpantsit, koska haluan mun valkoisille kintuille ees vähän aurinkoa - keräsin paljon liian pitkiä katseita keski-ikäisiltä miehiltä, ne ilmeisesti ymmärtää, ettei selluliitti välttämättä oo niin kauhea asia!) ja tehnyt vatsalihaksia kotona, mutta se ei oo sama asia kuin se, että pääsisin spinningiin ja pumppiin hikoilemaan monta kertaa viikossa. Mä en vaan tajua, miten maringálaisilla voi olla varaa maksaa yli 50 euroa tunnista. Mutta jos asiat jatkuu tähän malliin, niin mä pistän varmaan lopulta kaikki rahani kuntosaleihin. Paitsi ne, joilla matkustan Buenos Airesiin.

Sori tää valitusvirsi. Lupaan olla huomenna positiivisempi ja kirjoittaa jotain kivaa. Tänään mua vaan ahdisti ja ahdistaa, kun jenkkakahvat ja maha pursuaa farkkujen vyötärön yli.