Home, sweet home, where art thou?

Kävin tänään katsomassa asuntoa Ullanlinnasta. Tai se ei ollut kokonaan mulle, vaan kolmen hengen kimppakämppä josta vapautuisi kevääksi pieni 10 neliön huone. Koska käytän tän kevään Maikkarin netissä apuhommissa rahaa keräten ja lähden toukokuun lopussa takaisin Brasiliaan, on tosi vaikea löytää asumusta noin lyhyeksi ajaksi, ellei sitten alivuokrahuonetta. Kämppä oli kiva ja tietysti aivan huippusijainnilla. Mulla on niin ikävä Helsingin keskustassa asumista, ette arvaakaan! Vuokra 400 euroa + muut kulut oli kuitenkin aika härski huonen pienuuteen nähden.

Siispä päädyin tässä pari minuuttia sitten tällaiseen ratkaisuun: muutan kevään ajaksi kesällä pois nukkuneen mummoni entiseen omistusasuntoon Laajasaloon. Okei, siellä asuminen on melkein yhtä hanurista kuin Vantaallakin, mutta pois luetaan nyt tuplasti kalliimpi seutulippu sekä vanhempien läsnäolo! Jihaa. Sieltä on onneksi suht helppo liikkua keskustaan sekä Pasilaan töihin. Iltahummailut kaupungilla saa kyllä tässäkin tapauksessa unohtaa, ellei ole varaa maksella takseja (ei ole) ja jonottaa siihen päälle pakkasessa muutama tunti että sellaisen ylipäänsä saa. Kredittinä Vantaan Ruskeasannalle: sinnekin oli helpompi päästä neljältä yöllä suoralla yöbussilla! Mutta tää on kaiken kaikkiaan paras ratkaisu sekä taloudellisesti ja jo senkin vuoksi, että S tulee maaliskuussa kuukaudeksi katsomaan mua tänne, ja olis todennäköisesti suurta nihkeyttä asua siinä kimppakämpässä tuohon aikaan. Tällaiset tapetit mä haluaisin sinne, ruusullinen olohuoneeseen ja toi naamatapetti keittiöön. Molemmat tapetit on Cole & Sonin Fornasetti Collectionia.



Yritin tänään sen kämppänäytön jälkeen käydä alennusmyynneissäkin. Sanoinko jo, että mulla oli sairas ikävä Helsingin keskustaa?! OLI! Mun piti kuitenkin sännätä piloxing-tunnille (muistatte varmaan, sleek - sexy - powerful!) ja aleissa kiertely jäi. Siksipä suuntaan kaupoille huomenna uudestaan. Ihanaa! Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että onpa mahtavaa olla taas Helsingissä. Ristiriitaista. Ikävöin myös Brasiliaan. Tänään onnistuttiin S:n kanssa kaivamaan esiin vanha riita ja repimään se auki uudeksi riidaksi. Nyt olo on surkea ja ikävä vieläkin suurempi, vaikka ei ehditty edes sovintoa tekemään. Tää kaukosuhde on ihan kamala toisinaan, en varsinaisesti suosittelisi kenellekään, jos nyt kysytte.

PS. En vieläkään siirtynyt takaisin lowcarbille, vaikka lupasin tehdä sen tänään. Huomenna.

For peace of mind, resign as a general manager of the universe

Aaargh, nyt on ihan pakko avautua siitä, etten oo taas pitkään aikaan ollut näin läpikotaisin AHDISTUNUT (tosin musta tuntuu, että kaikki tätä blogia lukevat ajattelee mun olevan ahdistunut 24/7)! Siis miten asiat voi olla näin? Miten mä voin olla tällanen epäonnistuja? Kuvittelin olevani hyvä! Ja osaava! Ja selviytyjä! Ja sitten karu totuus iski vasten kasvoja:

Oon Jyväskylän yliopiston, Suomen, ja ehkäpä jopa koko maailman epäakateemisin luuseriopiskelija. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että todennäköisesti en saa koskaan mun gradua (vihaan sitä sanaakin) tehtyä, oon erittäin epämotivoitunut tällä hetkellä, mua ahdistaa sen työn ajatteleminen, ahdistaa se, että en tiedä mistä aloittaa ja itkettää, koska ahdistaa. Ja tadaa, kierre on valmis.

Koska päätin olla nyt ajattelematta tota asiaa enää tänä iltana, niin yritän kirjoittaa myös hyvistä asioista! Ihanaa on se, että tänään rakas ystävä Öze palasi kesälomaltaan Istanbulista Jyväskylään! Me nähtiin viimeksi Özgürin kanssa toukokuussa ja mulla oli sitä niiiiiin ikävä kesän aikana. Mä mietin, toikohan se mulle jotain tuliaisia...ehkä se selviää huomenna, kun mennään lounaalle! Jee! Sitä ennen pitäis hakea uusi tarra opiskelijakorttiin ja istua koko aamu kirjastolla, blah.

Toinen kiva asia on, että huomenna meen urheilemaan (kun tänään myöhästyin pilateksesta) ja tapaan sen jälkeen illalla kavereita. Kolmas kiva asia on, että lauantaina lähden käymään Helsingissä, tosin vain muutamaksi päiväksi, mutta sielläkin on luvassa kaikkea tosi tosi tosi kivaa! Ehkä ehtisin käydä jopa tsekkaamassa jonkun R&A-elokuvan sunnuntaina tai maanantaina päivällä. Merkkasin festarilehteen vaikka kuinka monta must-seetä, kunnes tajusin, että mähän vietän suurimman osan siitä festarista Jyväskylässä. Joten toivottavasti aikaa riittäis tänä viikonloppuna kulttuurillekin!

Jee, tulipas hyvä mieli, kun mietin, miten paljon hyvät asiat oikeastaan tekeekään. Unohdin ahdistuksen ja juurikin nyt mun mieli on tyyni.

Kaikki järjestyy.

Ommmm.

Flowing.... (voi v* miten näppärä otsikko)

Tänään alkaa taas Flow-festarit, jotka on jollain tasolla mun kesän kohokohta. Tietty kesään on mahtunut ihan mahtavia juttuja tähänkin mennessä, mutta mä oon kuitenkin fiilistellyt Flowta jo monta kuukautta, vakuutellut epäröiville ihmisille, että kaikkien pitäis ehdottomasti ostaa lippu sinne jne. Ja nyt se sitten olis!

Mulla on taustalla monen päivän unettomat yöt. Ei hyvä pohja kolmen päivän heavy setille. Lisäks lauantaina aamupäivällä on mummun hautajaiset... Ei hyvä tämän illan juhlimista ajatellen, tai toisinpäin ehkä sittenkin. Heräsin tänään aamulla ennen kellonsoittoa KUUDELTA ja aloin heti panikoida, mitä pukisin illalla. Inhoan vaatekriisejä, ahdistun niistä. Puolentoista tunnin kriiseilyn lopputuloksena vedin päälle vanhan ja tylsän trikoomekon ja lähdin töihin tukka sekaisin ja ilman meikkiä. Otin kyllä meikkipussin mukaan, että ehkä mä sitten töiden jälkeen...

Päänvaivaa aiheuttaa sekin, että tänä viikoloppuna hyviä bändejä on niin käsittämätön määrä, etten tajua, miten muka ehdin käydä kuuntelemassa kaikkia mitä haluaisin. Ja sen lisäks siellä on varmaan paikalla kaikki ihmiset, jotka tunnen/tiedän Helsingistä ja vähän muiltakin paikkakunnilta. Miten sen kaiken lavojen välillä juoksentelun ohessa ehtii samalla myös sosialisoida ihmisten kanssa? Huoh.

Yhteenvetona tästä kaikesta totean, että todennäköisesti vietän (tänäkin vuonna) kolme päivää tutulla ja turvallisella anniskelualueella, saatan kuulla paria bändiä ja vaatekriisikin unohtuu kun viides tuoppi (ensimmäiset neljä nautitaan juurikin tästä syystä mahd. nopeasti) on kädessä.

Hauskaa Flowta kaikille!

PS tässä vielä teemaan sopiva kuva, bongasin Siskolta. Ja koska tekstit ei näy, alla vielä linkki alkuperäiseen kuvaan.



http://guestofaguest.com/wp-content/uploads/2009/12/hipster1.jpg

Anyone who ever gave you confidence, you owe them a lot

Eilen oli ehkä kovin sade, ikinä Suomessa. Tai ainakin kovin, jonka aikana oon itse ollut ulkona kastumassa. Hämeentiellä Kauppahallin kulmalla kahlasin pohjetta myöten vesilammikossa kun ylitin tietä. Uusissa nahkakengissä, tietty. Ei ollut ihan hirveen romanttista, mutta sateesta tuli heti mieleen yliromanttiset elokuvat The Notebook ja tietysti Breakfast at Tiffany’s. Molemmissa suudellaan sateessa ja erityisesti jälkimmäinen on niin itkettävän ihana, Moon River soi taustalla ja kaikkee.

Mietin, että onko Breakfast at Tiffany’sin taustalla joku syvempi filosofia. Sehän pohjautuu löyhästi Truman Capoten kirjaan (joka ei ilmeisesti ole rakkaustarina). En oo kirjaa lukenut, mutta elokuvassa ainakin päähenkilöiden välissä on erityisesti Hollyn kamppailu omia sisäisiä ristiriitoja, epävarmuutta jne. vastaan. Yksin on turvallista – kun ei tarvitse luottaa toiseen ihmiseen, ei tarvitse myöskään pelätä luottamuksen rikkoutumista. Jalokiviliikkeeseen voi paeta, epätodellinen helpottaa todellisuuden tuskaa.

Oon miettinyt viime aikoina sitä, miten särkyneen luottamuksen voi palauttaa, vai voiko? Siis jos ihminen on kerran menettänyt pahasti luottamuksensa toiseen ihmiseen, voiko sitä enää saada takaisin vai voiko samalla menettää luottamuksensa ihmisten hyvään tahtoon ylipäänsä? Yksi läheinen ihminen sanoi, ettei luota ihmisiin ylipäänsä, että se juontaa juurensa jonnekin lapsuuteen, jolloin ei ole voinut täysin luottaa omien vanhempien huolenpitoon. Musta tuntuu usein, että olen täysi vastakohta sille ajattelulle. Sinisilmäinen ja luotan siihen, että toiset haluavat pelkkää hyvää muille ihmisille. Kai se on jonkinlaista optimismia sekin, eikä sitä voi olla liikaa (kunhan pysytään realismin rajoissa!).