Great Expectations, Lolita & other delicacies to carry with you

Siitä asti kun ensimmäisen kerran joskus viime vuonna näin Olympia Le-Tanin kirjakäsilaukun, olin mennyttä naista. Sellainen keikkui Natalie Portmanin käsipuolessa Black Swanin ensi-illassa, se oli kuin karkkiversio Vladimir Nabokovin Lolita-kirjasta ja se oli täydellinen. (Myöhemmin huomasin, että ranskalaisnäyttelijä Clémence Poésyllakin oli omansa; Kaunotar ja hirviö, vieläpä!) Ryntäsin tietysti heti tutkailemaan asiaa tarkemmin.

 

 Olympia Le-Tan on ranskalainen suunnittelija, joka valmistaa käsityönä uniikkikappaleita kirjailtalaukuistaan. Inspiraationa pienille kaunistuksille on toiminut suunnittelijan isän mahtava kirjakokoelma ja hintaa yhdelle ihanuudelle tulee Olympia Le-Tanin nettisivujen mukaan 1150 euroa. Aika suolainen hinta pienen pienestä laatikosta käsilaukun muodossa...mutta on ne vaan niin kauniita! Pelkkä nettisivujen etusivukin saa sydämen läpättämään...

Mutta syy, miksi postaan tämän nyt, kun Olympia Le-Tanin maailman ihanimmat kirja clutchit on jo niin old news, on että (vasta) tänään bongasin, että meidänkin, joilla ei välttämättä ole juuri nyt laittaa yli tonnia iltalaukkuun, on mahdollista saada itsellemme jotain vastaavaa. Katsokaapa vaikka Kate Spaden laukkuja. Ja vain 325 dollarilla. Yksi The Importance of Being Earnest mulle tänne, kiitos!

Ai niin, olin tänään ensimmäistä kertaa hot joogassa. Se rentoutti jumissa olevia hartioita ja kireää mieltä. Siitä kireästä mielestä mun on pitänyt kirjoittaakin jo pitkään. Ehkä huomenna? Hartiat saan toivottavasti kuntoon pian, ensi torstaina olis vihdoin aika lääkärille. Suosittelen siis hot joogaa kaikille, vaikka kaikki sitä varmaan on jo kokeilleetkin! Tykkäsin niin paljon, että aion ostaa 10 kerran kortin heti ensi viikolla.

You and I are such similar creatures Vivian. We both screw people for money

Pretty Woman on varmaan jokaisen 90-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneen lempielokuvista! Tai vaikkei lempi, niin ainakin leffa jota ei ole vaan mitenkään voinut välttyä näkemästä (yleensä vieläpä useaan kertaan). Se tuli pari viikkoa sitten telkkarista, silloin S oli vielä täällä ja katsottiin se yhdessä. Viime kerrasta olikin aikaa! 

Julia Robertsin asut Pretty Womanissa on tietysti klassikoita! Päätettiinkin S:n kanssa äänestää parhaasta puvusta ja oli muuten vaikeaa. Mä muistan, että lapsena mun suosikkiasu oli se hutsupuku, joka Julialla on päällä ekassa kohtauksessa kun se pokaa kadulta Richard Geren! Siis SE. Totta tää on. Pitää oikein googlata se asu, huh.

 Nyt mun mielestä ehdottomasti hienoin oli valkoinen kävelypuku vai mikäköhän olis oikea sana tituleeraamaan sitä puhvihihaista mekkoa? Kävelypuvusta tuli mieleen, että olen tosi ihastunut vanhahtaviin suomen kielen vaatekappaleita kuvaaviin sanoihin, kuten pusero tai ulsteri tai kävelypuku. Tai kävelykengät. Nykyisin kieltä turhaan yksinkertaistetaan, jonka seurauksena kaikesta tulee vaan paitoja ja takkeja ja kenkiä. Mutta valitsisin siis tämän parhaaksi Pretty Woman -asuksi.

S:n mielestä aivan ehdoton ykkönen oli Julian poolopelissä käyttämä ruskea-valkopilkullinen leninki (muuten ihana sana myös!). Se kertoi jo pienempänä ihailleensa sitä ja asukokonaisuutta hattuineen, vöineen ja käsilaukkuineen. Se on kyllä kieltämättä classy, ja mulla tuli heti mieleen, löytyisiköhän jotain vastaavaa nettikaupoista. Löysin kaksi, Asokselta ja Topshopista. Harmi, että Asoksen mekko oli hieman liian arkinen versio verrattuna siihen mitä haluaisin, ja Topshopista taas oli koot loppuneet. 

 

Ai niin, tänään tapahtunutta: 

Aamulla bussissa istui sekopää, jonka viereen tietysti minä menin istumaan. Lähdin siitä kyllä aika nopeasti, kun se nainen (keski-ikäinen, hyvin pukeutunut) alkoi huutaa ja kiroilla hulluna. Sitä jatkui koko loppumatkan, jonka aikana se ehti mm. kertoa perheensä tarinan ja haukkua kaikki bussissa olevat. Poistuessaan se vielä huusi "Valtio, tai siis kaikki te huorat, maksatte mun pikavipit. Sitä saa mitä tilaa."

Töiden jälkeen menin spinningiin (se oli vaan 45min, tylsä, mutta 90-luvun musateemalla, olikin ollut ikävä 2Unlimitedia) ja sieltä S-Markettiin. Ostin Mignon-munan joka maksoi 1,60 euroa! Ja se on ihan onnettoman pieni nykyisin. Oli pakko ostaa kaksi ja söin ne hyvällä ruokahalulla ja huonolla omatunnolla.

Rautatieasemalla, penkkien luona Forexin edessä makasi mies, kun kävelin siitä ratikalle. Vieressä seisoi kädet hartaasti ristissä reisien edessä vartijoita. Mietin, että olikohan se mies kuollut. Yritin nimittäin pitkään katsoa, hengittääkö se, mutta en ainakaan huomannut mitään liikettä sen kaulalla, rinnalla tai vatsalla, vaikka kuinka yritin. Lähdin sitten kotiin, enkä jäänyt seuraamaan, mutta asia jäi häiritsemään. En kyllä löytänyt nettilehdistä, että kukaan olis kuollut asemalle, ehkä se oli sittenkin vaan sammunut.

Life is all about making the right decisions

OLEN MUUTTANUT! VIHDOIN! IHANAA!
Olen tyyni ja onnellinen. Sanoinko jo, miten ihanaa tää onkaan?

Tämä on siis paitsi virallinen muuttoilmoitus myös virallinen kutsu.
Tervetuloa kylään (jos pieni kaaos ei haittaa)!
Itse asiassa olis kiva jos tulisit!

Pläh, mutta muuton yhteydessä tapahtui tietysti perinteinen: netti ei toimi. KRIISI. Terveisiä sille Welhon myyjätyypille, joka käski mun vaan laittaa johdon seinään ja aloittaa surffailu. EI TOIMI. Mun seinässä ei ole reikää, johon yksikään teidän johdoista sopisi. Niin että jos joku netti/maksutv-ekspertti lukee tätä, tulisitko käymään. I need help. Anyone?

Niin, ko. ongelman vuoksi en siis voi postata kuvia uudesta kodistani (jossa on VAATEHUONE!), enkä edes niitä viikonloppuisia Tampereelta. Nytkin on rikollinen olo tästä pikapäivityksestä, johon käytän arvokasta työaikaa.

Sitten hyviä, parhaita, mahtavia asioita:
- MUUTTO! En muista, sanoinko jo kuinka ihanaa oli muuttaa?
- Kahden päivän countdown menossa: 52 tunnin kuluttua odotan sydän pamppaillen lentokentällä.
- Kahdet hienot uudet kengät (joista toiset liian kapeat, voiko kenkiä venyttää leveyssuunnassa?)

Kaikki on just nyt niin hyvin. Paitsi se nettijuttu.

And you'll pass this on, won't you?

Tänään oli sitten se kirppispäivä!

Heräsin aamulla epäinhimilliseen aikaan 6.30, koska olin luvannut olla hakemassa Veeraa Kalliosta jo kahdeksalta. Aamu alkoi muutenkin tosi hyvin, kun pysäytin auton Agricolankadun ja Flemarin kulmaan suojatien eteen ja odotin siinä Veeraa, niin joku aamukävelyllä oleva mies ottaa asiakseen tulla läksyttämään mua siitä, kuinka auton PYSÄYTTÄMINEN niin lähelle suojatietä on vaarallista. Olin ensin tosi ystävällinen, mutta kun se valitus vaan jatkui, vaikka selitin tilanteen, niin mulla paloi hermo! Olin muutenkin väsynyt. Lopputuloksena se mies käski mun painua helvettiin ja mä olin onnellinen, että se vihdoin painui helvettiin siitä.

Kun me lopulta päästiin Valtterin kirpputorille noin 20 yli kahdeksan, se oli jo ihan täynnä! Vaikka periaatteessa se aukeaa vasta yhdeksältä, alkaa siellä meiningit ilmeisesti kuitenkin jo seitsemän jälkeen. Kannattaa siis mennä ajoissa.

Mulla oli lopulta viisi täyttä Ikea-kassillista tavaraa ja Veeralla kolme. Siis toisin sanoen ihan liikaa tavaraa, että niitä olis saanut mitenkään järkevästi järjesteltyä siihen pienelle pöydälle. Joten lopulta päätettiin vaan ripustaa isoimmat rekille ja kaataa kaikki loput kasaan pöydälle ihmisten pengottavaksi. Parhaiten tavaraa meni varmaankin saapumisen ja klo 11 välillä. Sen jälkeen hiljeni, ja viimeiset tunnit ennen puoli kolmen lähtöä oli tosi hiljaisia. Loppuvaiheessa myin vaatteitani ihan pilkkahintaan, koska halusin vaan päästä niistä eroon. Hyvästä yrityksestä huolimatta lähdin kotiin kolmen Ikea-kassillisen kanssa! Tosin ei onneks enää yhtä täysien, kuin tullessa.

Oli ihanaa, että meitä kävi moikkaamassa päivän aikana Tuuva, Tommi ja Vertti, Epi ja Juha, Nixbe ja Ola sekä pari Veeran ystävää. Oli kiva nähdä kaikkia.






Vaikka vähän harmittikin myydä tosi hyvääkin tavaraa tosi halvalla (koska huomasin, että on yksinkertaisesti turhaa pyytää yli 10 euroa yhtään mistään), niin se ilmeisesti kuitenkin kannatti. Mun loppusaldo puhdasta tuottoa (eli pöydän hinta vähennettynä) oli 245,30 euroa! Piti heti sopia Veeran kanssa, että mennään pian uudestaan.

Sitä ennen pitää shoppailla tän kertaiset myyntirahat - tai ehkä laitan ne kuitenkin mun matkakassaan.

Chanel is in your attitude ♥

Whoever said money can't buy happiness simply didn't know where to shop

Oon tänään pääasiassa vaan laiskotellut (mua ahdistaa poistua sisätiloista tonne kylmään joten en mennyt ees pilatekseen vaikka olin niin päättänytkin - mä niin EN kuulu näille korkeuksille), mutta sentään tehnyt myös jotain tärkeää. Nimittäin inventoinut lähes koko omistamani vaatemäärän, joka on siis ihan järjetön. Aikaa meni monta tuntia, mutta nyt homma on vihdoin tehty, jee! Mennään siis ystäväni Veeran kanssa myymään Valtterin kirppikselle sunnuntaina 23.1. ja tätä ennen lupasin myydä veljeni kihlatulle parhaat päältä. Jenni lähti kolme muovikassia täynnä vaatteita ja mä olen nyt 50 euroa rikkaampi (halvalla lähti ja lähtee muuten siellä Valtterillakin). Loput on viikattu ja pakattu Ikean sinisiin kasseihin odottamaan viikonloppua.

Suurimmaks ongelmaks muodostui mun vuosien saatossa haalimat päällystakit, kengät ja käsilaukut. Mulla on siis kymmeniä kappaleita, jotka oon ostanut jossain huumassa ja jotka oon hylännyt yhden tai kahden käyttökerran jälkeen. Löytyy nahka- ja villakangastakkeja, nahkasaappaita ja pikkukenkiä, isoja ja pieniä käsilaukkuja jne. jne. jne. Mä en vaan voi myydä sadan euron takkia, jossa on vielä hintalappu kiinni, kolmella eurolla kirppiksellä. Aion ottaa ne mukaan, mutta pistän mielestäni asialliset hinnat ja jos niillä kukaan ei niitä osta, niin sit mun pitää tuoda ne takaisin. Heti kun pääsen muuttamaan, aion tehdä seuraavaa: laitan näistä tavaroistani kuva-albumin Facebookkiin ja jos joku tykkää, saa tulla sovittamaan ja mahdollisesti ostamaan.

Mulla tuli myös aika kova moral hangover kun viikkailin vaatteita ja ladoin niitä "myyntiin" -kategoriaan. Siis huono fiilis omista kulutustottumuksista! Onneks mulla ei oo enää aikoihin ollut rahaa käytössä niin paljoa, että olisin voinut impulsiivishoppailla kuten vielä niinä vuosina, joina olin vakituisesti palkkatyössä. Ihan kauheeta, että oon ostanut kalliita vaatekappaleita käyttääkseni niitä kerran tai pari. Mulla on varman mennyt noihin kamoihin tuhansia euroja, miten paljon paremmin nekin olis voinut käyttää?

Huonot tapansa kai kullakin. Mulle shoppailu on aina ollut hyvää terapiaa: jos on paska päivä ja menee huonosti ja surettaa, niin shoppailu auttaa fo shoo. Onneks oon joutunut opiskelijastatuksen myötä luopumaan ylenpalttisesta päivittäisestä shoppailusta = tuhlaamisesta! Mähän oon ollut myös täysin koukussa Ebayssa shoppailuun, mutta rahantulon lakkaamisen myötä oon päässyt siitäkin pahasta suurimmaksi osaksi eroon - vaikka aika usein siellä edelleenkin surffailen hyvien löytöjen toivossa.

Varmaan Dr. Philkin on kaikkivoipaisuudessaan löytänyt ratkaisun maanisten shoppailijoiden parantamiseksi, mutta löysin myös Oprah'n ohjeet, mahtavaa ♥ Mun pitää siis vaan ymmärtää, että shoppailu ei voi tehdä mua lopulta onnelliseksi. Kiitos Oprah.

Saudade fez um samba

Tyhmintä tänään:
Nukkua iltaunia kun joku haluaisi viedä mut samba-konserttiin ja herätessään huomata, että puhelin on täynnä vastaamattomia puheluita :/ Tuntui niin pahalta! Yyh.

Kivointa tänään:
Maalasin seinää turkoosiksi ja vaikka maali loppui kesken, se oli kivaa ja rentouttavaa. Mulla oli vähän aikaa myös puolialaston apumaalari (toi teksti on niin nolo, mutta ei kai mun tarvii enää edes yrittää esittää mitään viileetä tyyppiä).


Tein pari päivää sitten ekaa kertaa ONNISTUNEESTI brasilialaista ruokaa. Paitsi vähän varioituna suomalaisemmaksi, koska en vielä uskaltautunut kokkaamaan maniokkia. Suurin syy siihen oli se, että ruokaa piti saada pian ja jos maniokin keittäminen olis epäonnistunut, olis syöjillä ollut ankeat oltavat. Olisin tanssinut sit ruokailun sijasta heille tanhua. Niin tiedoksi siis, että sen maniokin keittäminen voi epäonnistua ihan keittäjästä riippumattomista syistä, en pelkästään ole siis huono kokki. Niin, se ruoka oli siis escondidinho, josta olen maininnut aiemminkin, ja maniokin sijasta käytin perunaa.


Näyttää lähinnä joltain mössöiseltä kouluruualta, mutta maistui taivaalta. Tässä resepti, joka vielä maailman simppelein. Kokeilkaa!

800g broilerin rintafilettä
kanalientä broilerin keittämiseen

3 isoa tomaattia pilkottuna
purkki tomaattimurskaa
½-1 kanaliemikuutio
1 suuri sipuli hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
mustapippuria
tuoretta persilijaa hienonnettuna
200 g sulatejuustoa (Brasiliassa käytetään tuotetta nimeltä requeijão, joka ei ihan vastaa sulatejuustoa, mutta se on varmaan silti lähin korvaaja)
oliiviöljyä paistamiseen

Maniokkisose:

600g maniokkia (tai perunaa)
2 rkl suolaista voita
1 dl kermaa
1 keltuainen
suolaa
pippuri
muskottipähkinää

250g raastettua mozzarellaa kuorruttamiseen

Keitä broilerin fileitä kanaliemessä kunnes ne ovat kypsiä. Revi fileet pieneksi silpuksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää pilkotut tomaatit ja anna kiehua hetki. Lisää tomaattimurska ja kanaliemikuutio. Kun seos on kiehahtanut, lisää sulatejuusto ja anna sen sulaa kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi revityt broilerit, persilija ja tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.

Kuori maniokki (helpommin sanottu kuin tehty, Google varmaan auttaa). Leikkaa maniokki pieniksi paloiksi ja keitä suolatussa vedessä kunnes palat ovat pehmeitä. Valuta vesi ja muussaa maniokki. Sekoita kuuman soseen joukkoon voi sekä kerma. ja vatkaa tasaiseksi massaksi Jatka sekoittamista voimakkaasti ja lisää keltuainen. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.

Laita voidellun vuoan pohjalle ensin kerros maniokkisosetta, sen jälkeen broilerkastike, ja päälle vielä toinen kerros maniokkisosetta. Kuorruta mozzarellalla ja paista kunnes juusto on sulanut.

NAMI! (Tästä ei silti tuu mitään ruokablogia, lupaan)

Tänään surffasin monta tuntia katsellen vaatteita netissä. Yhtäkkiä havahduin, että mitä mä oon tänään tehnyt...en mitään (harmittaa entistä enemmän se konsertin missaaminen)! Mun pitäisi siis löytää mekko häihin, joihin meidät on kutsuttu. Sen pitäisi olla juhlava, mutta täällä vaatteet on niin...övereitä. En IKINÄ tuu käyttämään Suomessa mitään tissimekkoa, joten sellaista on turha ostaa. Tässä ne vaihtoehdot, joita tällä hetkellä puntaroin.

Olen kallistumassa vasemmanpuoleiseen hyvin vahvasti. Se on juhlavampi. Ja brasilialaisempi. Löysin ihan mahtavan leopardimekon, mutta täällä kuulemma vaan kadunnaiset käyttää leopardikuosia. Joten ei sit sitä. Mut ehkä ton mekon seuraks voisi ostaa hillityn leopardipikkulaukun? Edellyttää harkitusti valittuja kenkiä.

Mutta nyt mä meen katsomaan telkkaria ja paijaamaan pupua. Moikka.

Shoot, shoot!

Tän viikon keskiviikkona jouduin taas skippaamaan portugalin kurssini, jota käyn. En muista, oonko edes kertonut siitä täällä? Käyn siis Maringán isoimmalla yliopistolla kerran viikossa opiskelemassa portugalia. Siitä ei käytännössä ole ollut mulle muuta hyötyä kuin se, että tapaan välillä ihmisiä. Mikä on hyvä! Tietysti seura siellä ei ole ihan sellaista, jonka kanssa haluaisin hengailla vapaa-ajalla: 80 prosenttia kurssilaisista on 16-17-vuotiaita lukion vaihto-oppilaita, jotka kaikki puhuvat jo sujuvaa portugalia. Sitten siellä on mun ikäinen uusiseelantilainen tyttö jonka portugali on todella heikoissa kantimissa, keski-ikäinen kovaääninen kolumbialaismatami, joka puhuu pelkkää espanjaa ja minä. Kurssilla edetään edistyneimpien, eli teinien taitotason mukaan. Minä ja ne kaksi muuta huonoa ei siis suurimman osan aikaa ymmärretä mitään. Se on vähän turhauttavaa, mutta ei se mitään! Tykkään käydä siellä silti, just niistä sosiaalisista syistä.

Niin, eilen en siis päässyt sinne kurssille, koska se yliopisto on kaukana ja täällä mennään kaikkialle autolla = julkisen liikenteen palveluita on tuskin lainkaan ja ne kulkee aina silloin kun huvittaa. S oli paikallisen farkkuja valmistavan firman katalogin kuvauksissa, joten se otti mut mukaansa. Sillä valokuvaajalla (tässäpä linkki sen kotisivuille) oli Black Rebel Motorcycle Clubin paita ja pillifarkut, ja sen studiokin oli hieno. Ensimmäinen Maringássa tapaamani hipsteri, tai ainakin mies pillifarkuissa. Itse asiassa näin ensimmäisen (ja tähän saakka ainoan) naisen, jonka tyylisen voisin ihan yhtä hyvin bongata Helsingistä, pari viikkoa sitten. Se näytti vähän kaverini Lauramarian kaverilta Ainolta. Mutta niin erilainen tyyli täällä siis on (otan joskus baariin kameran mukaan ja yritän salakuvata ihmisiä). No niin, sen farkkumerkin farkutkin oli aika kauheita. Tai siis sellasia, joita en ikinä itse käyttäis. Jollaiset vois olla vaikka BB-voittajalla Sarilla. Malli oli myös huono, se näytti joka kuvassa samalta, eli lähinnä pusukalalta (sori negatiivisuuteni). Sen sijaan ihmiset, joita tapasin siellä kuvauksissa, oli ihania ja hauskoja, ja söin paljon keksejä tylsyyteeni, ehkä noin 25.

Päivän päätteeks olis vielä pitänyt mennä sen crewn kanssa syömään, mutta protestoin mun portugalin kurssin skippaamisen takia, ja lähdin body pumppiin. Eilen olin sellaisella tunnilla, jossa tehtiin 30 minuuttia vatsalihaksia kauheella tempolla, ja hyvä kun sain tänään punnerrettua itseni ylös sängystä. Että terveisiä vaan SATSille: teidän core-tunti ei enää koskaan tule tuntumaan tehokkaalta.

Mutta takaisin asiaan, tässä kuvia sieltä kuvauksista. Laitan niitä valmiita katalogikuvia joskus myöhemmin, jos saan.

Good hair day

Ai niin, mulla on uus tukka! Julkaisen uskaliaasti siitä tänne eilen ottamani kuvan (olin siis kampaajalla jo eilen). Kukaan ei sit huomaa, että tuolla takana on hyllyllinen tyhjiä kaljapulloja.


Tänään pitäis pakata ja siivota ja käydä kirjastolla kopioimassa muutama juttu. Sit jätän tän kaupungin taakseni. Mutta ehkä parempi, kun en tee liian suuria suunnitelmia: mä niin ens vuonna löydän itteni taas täältä, blah...

Girls who eat their feelings. Girls who don't eat anything. Desperate wannabes.

Syksy on siis näemmä totta. Ulkona sataa ja on tosi ankeaa... En sitten mennytkään aamulla kirjastolle, vaan sen sijaan pesin pyykkiä, join kahvia, surffailin läpi ihania blogeja ja juttelin kämppikseni Hannan (♥) kanssa semisyvällisiä.

Syysvaatteet on muuten kevätvaatteiden ohella ihanimpia! Saa laittaa paljon vaatteita, ei tarvitse paljastella pintaansa...mutta toisaalta ei vielä tarvii pakkautua kymmeneen vaatekerrokseen, jossa sitten hikoillaan kaupoissa ja julkisissa kulkuvälineissä - ja silti palellaan ulkona. Tilasin asos.comista toissa päivänä vaatteita, tosin en mitään kovin erikoista, mikä nyt harmittaa! Lisäksi oon ihaillut Ebayssa yhtiä kiiltäviä riding bootseja, mutten oo vielä ihan varma onko ne sittenkin liian överit. Se kohde sulkeutuu tänään, joten mulla tulee kiire päättää.

Syksyn kunniaksi löysin ihania kuvia! Ei sinänsä syksyisiä, mutta ihanat värit. Ja muuten, näissä kiteytyy etäisesti myös mun rakkaus ruuan kosketteluun (erityisesti jälkiruokien ja leivonnaisten). I know I'm a freak!

Images: French Frosting

Ai niin. Hanna näki viime yönä outoa unta. Siinä unessa S oli kuollut ja me juteltiin Hannan kanssa siitä. Kerroin Hannalle, että odotan saavani jonkinlaisen yhteyden siihen vielä. Hanna kysyi, uskonko oikeasti että sellainen on mahdollista, ja vastasin, että mun täytyy vielä käsitellä sitä asiaa... Todella hämmentävää.

Elettra, Elettra

Jos äiti on Isabella Rossellini, isoäiti Ingrid Bergman ja isoisä Roberto Rossellini, kuinka pieleen asiat voi enää siinä vaiheessa mennä? Paitsi että Elettra Rossellinin perhesuhteet on paperilla melko vaikuttavat ja senkin takia varmaan mahdollisuuksia ihan mihin tahansa aukeaa ihan itsestään, ei ehkä noilla ulkoisilla avuillakaan tarvii istua kotona odottamassa, että joku kiinnostuis. Varmaan ihan tosi tylsää olla Elettra.

♥ ♥ ♥

Kuva: Harper's Bazaar July/August 2010.

Boyfriend jeans

Ostin viime viikolla kauan himoitsemani poikaystäväfarkut. Ihme nimi, miksei ne voi olla vaan esim. löysät farkut? Huomasin TAAS olevani täysin jälkijunassa mitä tulee "kaiken maailman trendihumputuksiin". Kesällä 2013 pukeudun todennäköisesti pitsireunaisiin pyöräilyshortseihin. Mutta, pyöräilyshortsit odottakoon. Huomasin tosiaan, että Victoria ja Katiehan on hiihdelleet boyfriend jeanseissaan pitkin L.A.:n katuja jo kesällä 2008...

Näihin farkkuihin liittyy myös tavallaan kriisi. Koska en ole aivan varma, minkä kokoiset ts. kuinka isot niiden oikeasti kuuluisi olla? Normaalisti käytän vaatekokoa 36/38, riippuen vaatteesta. Kokeilin siis ensimmäisenä koon 36 farkkuja, jotka hulahti pois mun päältä. Siis olivat vyötäröstä niin isot, että pystyin paitsi vetämään ne jalkaan helposti avaamatta nappeja, myös ikävä kyllä riisumaan ne ilman omaa tahtoani. Ainut mahdollisuus olis siis ollut kuroa ne tiukalle vyöllä (jota ei sattunut olemaan sovituskopissa mukana). Kokeilin lopulta aivan paniikissa koon 34 (!!!!) farkkuja, jotka MUN MIELESTÄ istui hyvin ja pysyi kaiken lisäksi jalassa ollen silti suht väljät. Mutta mä oon käyttänyt koon 34 vaatteita viimeks kymmenen vuotta sitten! En mä oikeasti ole niin pieni... Ja nyt mietin tälläkin hetkellä näissä housuissa istuessani, että onko nää sittenkin liian pienet, ja pitäiskö mun kuitenkin mieluummin näyttää yli-ikäiseltä lökäpökältä niissä isommissa?

Nojoo. Päätin lopettaa asian pohtimisen ja irrotin farkuista laput eilen. Etten vaan voi mennä vaihtamaan niitä, koska sit jäisin taas arpomaan sitä kokoa...

Free of guilt

Lopetan vihdoin semihuonon omatunnon potemisen siitä, että olin pukeutunut muutama viikko sitten mustaan Selected Femmen mekkoon hyvän ystävän häissä (valokuvissa, ja siis ilmeisesti myös in person, näytin hautajaisvieraalta).

SILLÄ: Miranda Kerr oli päästä varpaisiin mustissa omissa kihlajaisjuhlissaan! Enkä usko, että Orlando Bloomin loppuelämän kumppaniksi lupautuminen on varsinaisesti mikään surujuhla (en myöskään että Miranda tekisi vahingossa jotain tosi tökeröä pukeutumismokaa).

My HOT HOTpants!!

Mahtavaa! Vihdoin oikea, kunnollinen syy uudelle blogipostaukselle!

Mun vanhemmat lomailivat Lontoossa, joten tietty sujautin niiden matkalaukkuun listan siitä, mitä kaikkea ihanaa haluaisin Topshopista (joo, tiedän että niillä on myös nettikauppa, silti. Voisin myös kertoa, mitä kaikkea muuta kivaa sieltä mukaan irtosi, mutta se on tässä yhteydessä täysin merkityksetöntä, nimittäin...).

Tänään ne saapuivat: maailman KAUNEIMMAT hotpantsit!!! Jos ollaan täysin rehellisiä, en edes tiennyt, että näinkin laiskan ja epäurheilullisen hanurin voi saada näyttämään niin hyvältä!

En aio enää käyttää mitään muita housuja. Tervetuloa talvi ja pakkanen, muutan Brasiliaan ja liitto mun ihanien indigon väristen, kultaisilla napeilla koristeltujen, korkeavyötäröisten hotpantsieni välillä älköön koskaan katketko (paitsi niinä aikoina kun niiden täytyy olla pesukoneessa tai muusta välttämättömästä syystä pois jalasta, jolloin silloinkin pysyttelen näköetäisyydellä). Taivas on auennut.

PS Kuva ei tee oikeutta. Suosittelen bongaamaan ne jostain livenä.