Näistä muistan vuoden 2010 (ja on varmaan niitäkin asioita, joita en muista mutta jotka olivat tärkeitä)

Totuushan on se, että mulla on hävettävän huono muisti. En muista juuri mitään arkisista asioista menneiden vuosien tapahtumiin ja se paitsi ärsyttää, vaikeuttaa myös elämää! Jospa muistaisin vuoden 2010 paremmin sellaisena kuin se oli, jos kirjaan sen ylös nyt kun vielä muistan jotain.

Tässä siis arkea, ystäviä, onnellisia tapahtumia, huikeita muistoja ja vähän elämän kannalta väistämätöntä murhettakin, joista kaikista rakentui hyvä ja hauska vuosi.

Uuteen perheenjäseneen tutustuminen. Musta tuli ensikertaa täti kun kummipoikani Vili syntyi 30.12.2009. Koska vuotta oli jäljellä enää yksi päivä, koen että aloitettiin Vilin kanssa toisiimme tutustuminen vasta tänä vuonna. Vili on saanut aikaan onnen- ja ilontunteita joita en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Nyt ymmärrän ihan vähän paremmin tuoreita äitejä, jotka jauhaa 24/7 vauvoistaan (vaikka en siltikään ymmärrä).

Jyväskylän kevät. Jyväskylässä itsessään ei ole sen suurempaa hehkuttamista, mutta ystävät joiden kanssa sain viettää tiiviisti aikaa läpi kylmän talven ja kevään, olivat täysin korvaamattomia iloissa ja vähemmän iloissa. Iiris, Camilla, Laura, Nixbe, Ola, Öze, Melanie, Hanna, AK, Catia, Ferrante...I heart yous!

Gradu. Ei siksi, että se olisi nyt valmis, eikä edes siksi että se olisi hyvällä alulla. Vaan täysin päinvastaisesta syystä. Se aiheutti enemmän stressiä, ahdistusta ja epätoivoa kuin olin kuvitellutkaan. Mutta ensi vuonna se on valmis. Ja paras.

Elämäni ensimmäinen matka Etelä-Amerikkaan. Suuri osa vuoden aikana koetusta tunnemyrskystä on tietystikin S:n ansiota. Vaikeiden erossaolokuukausien jälkeen matkasin ekaa kertaa Brasiliaan ja koko E-Amerikkaan maaliskuun alussa. Kuukauden mittainen matka tulee jäämään mun mieleen varmasti monellakin tavalla käänteentekevänä: toisaalta siellä varmistuin viimeistään omista tunteistani S:ää kohtaan mutta toisaalta siellä käytiin läpi aika odottamaton kriisi meidän suhteessa. Kaikestahan pääsee yli, se on fakta, mutta joistain asioista on vaan vaikeampi päästä yli kuin toisista (kiitos kaikesta avusta Matti ja Annika).

Kesätyö. Olin pitkästä aikaa kesätöissä! Kesätyöstä jäi mieleen hyvin ilmastoitu toimisto ja ihan mahtavat työkaverit. Taru, Epi, Kimmo ikävä teitä!

Kesä, Berliini, Helsinki, Arcade Fire, Merin ja Eeron häät. Kesä oli ihana ja kuuma! Töistä huolimatta ehdin pikavisiitille Berliiniin. Myös S lensi Brasiliasta sinne ja vietettiin muutama päivä kierrellen entistä asuinkaupunkiani. LOVE. Ikuinen ikävä Berliiniin. Berliinin jälkeen meillä oli vielä pari viikkoa aikaa Helsingissä. Niihin mahtui mm. Arcade Firen keikka Senaatintorilla (ei ollu yhtä hyvä kuin Summercasessa 2007!) ja ihanien Merin ja Eeron häät. Häillä oli mulle myös sen vuoksi iso merkitys, että siellä vanhat ystäväni tapasivat S:n ekaa kertaa ja adoptoivat sen heti kättelyssä osaksi ystäväpiiriä. Se oli myös S:lle iso asia ja jälkeenpäin se totesikin, ettei oo koskaan aiemmin kokenut suomalaisilta ihmisiltä vastaavaa lämmintä vastaanottoa. Propsit meille.

Mummu nukkui pois. Rakkaan mummun poismeno oli hienon vuoden murheellisin asia. Toisaalta väsyneen ja kipeän mummun näkeminen viimeisinä hetkinä oli hyvä, koska sen jälkeen kuolema tuntui pelkästään vapauttavalta ja hyvältä asialta. Paljon ihania muistoja jäi, ja niitä en onneksi unohda, vaikka huono muisti onkin.

Syksy Brasiliassa. Koko vuoden varmasti merkittävin jakso oli Brasiliassa vietetyt kolme kuukautta. Epäröin lähtöä, mutta onneksi sen tein. Olin onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Tapasin ihania ihmisiä, koin upeita hetkiä ja sain tuntea olevani todella tervetullut minne ikinä meninkin. Benny the bunnyn ottaminen osaksi perhettä oli tietysti asia, joka oli yksi Brasiliassa olon kohokohtia. Pientä poopmachinea on ihan hirveä ikävä (kiitos että opit lopulta sisäsiistiksi)! Tärkeintä ja ikimuistoisinta koko vuodessa oli kuitenkin joulukuun 19. päivä, kosinta ja sitä seurannut JEEEEEE!-fiilis. Voin rehellisesti sanoa, että olen tyyni ja tyytyväinen, ja sitä en oo varmaan voinut tehdä näin vilpittömästi moneen vuoteen.

Mitä opin vuodesta 2010? No enpä varmaan juuri mitään. Paitsi sen, että tulevana vuonna olen vieläkin lojaalimpi ystävä, epäitsekkäämpi rakastettu ja kiltimpi tytär.

Kiitos kaikille vuodesta 2010!

O que?!? Not in my country...

Tykkään tehdä listoja, joten nyt aloitan ehkä listoja Brasiliasta -sarjan. Tänään kun join aamukahvia parvekkeella mietiskelin, mihin kaikkeen mun pitää täällä ollessa totutella. Niitä asioita on paljon, mutta mikään niistä ei onneksi ole mitenkään ylitsepääsemätön. Kulttuurieroja alan varmaan bongailla sitä enemmän mitä pidemmän aikaa täällä vietän. Tässä asioita, joihin tähän mennessä olen törmännyt - osa hyvin itsestään selviä, ja pätevät myös useissa Euroopan maissa.

8. Kenkien pitäminen sisällä
Brassit käyttävät kenkiä kotona ollessa aina. Jos esim. aamulla herättyäni tassuttelen paljain jaloin kylppäriin, S kysyy heti, missä mun Havaianasit on. Useimmiten kengät jalassa ei onneksi loikoila sängyllä tai sohvalla, mutta joskus sitäkin tapahtuu. Ei tosin mun kodissa. Käytännön tasolla kenkien pitäminen on fiksua, koska asunnot on nyt kevätaikaan vielä jääkylmiä, kun varsinainen hellekausi ei ole kunnolla alkanut.

7. Jonottaminen
En tiedä, päteekö tää vain ruokakaupoissa, mutta jos Suomessa valittaa markettien pitkistä jonoista, ei kannata tulla Brasiliaan. Jonottaminen on käsittämätöntä ja siihen kuluu käsittämättömän paljon aikaa. Asiat eivät tapahdu rivakasti (kts. seuraava kohta) eikä se tunnu haittaavan ketään, paitsi mua.

6. Parempi myöhään...
Tarkoittaa siis, että asiat täällä tapahtuvat usein hitaammin, kuin mihin oon tottunut Suomessa. Brasilialaiset kävelee hitaasti. Lähteminen ylipäänsä minnekään on hidasta. Lounasaikaan on turha odottaa, että mitään tapahtuis. Työtapaamisista on fine olla myöhässä, tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa tekstiviestillä olevansa vähän myöhässä, kun tapaamisen olis pitänyt jo alkaa (vähän on suhteellinen käsite, ja voi merkitä kaikkea 20 minuutin ja tunnin väliltä). Asioita hoidetaan silloin, kun niiden hoitamiseen sattuu sopiva hetki - amanhã, amanhã jne. Toisaalta tällainen elämänrytmi sopii mulle, sillä täällä mun ei kerrankin tarvii potea huonoa omatuntoa siitä, että oon aina myöhässä!

5. Sisätiloissa tupakointi
Ei tavallaan mikään iso juttu, mutta toisinaan hieman häiritsevä. Brassit nimittäin tupakoi kotonaan melkeinpä missä tahansa. Myös toisten luona kyläillessä on ihan ok pistää tupakaksi olohuoneessa. Hyväksyn sisällä tupakoinnin paitsi koska mun on pakko, myös koska ulkona on kohtalaisen lämmin ja ikkunat sekä parvekkeen ovi suurimman osan ajasta auki. Mun makuuhuoneessa ei kuitenkaan kessuttele kukaan. Keittiössäkään tupakoinnista en voi sanoa varsinaisesti tykkääväni.

4. Henkilökohtainen tila
Stereotypiat brassien fyysisyydestä eivät oo täysin tuulesta temmattuja. Täällä pussaillaan, halaillaan ja kosketellaan jatkuvasti. Jos suomalaiselle henkilökohtainen tila, jonne ei parane tunkeutua ilman erillistä lupaa, on yksi metri, brasilialaisille se on huomattavasti vähemmän. Itse asiassa välillä musta tuntuu, että brassit eivät edes tajua oman kroppansa ulottuvuuksia, koska ventovieraiden kyljessä seisominen ei esimerkiksi ole juttu eikä mikään, vaikka tilaa olis seistä kauempanakin. Läheisempiä ihmisiä kosketellaan jatkuvasti ja kaikkialla. Ihmiset keskustelee seisoen mun mittakaavassa hyvin lähekkäin. Myös vastakkaista sukupuolta on ihan okei kosketella juttelun lomassa, mä en tosin vielä oo voinut sopeutua siihen tapaan. Vierailtaessa muiden ihmisten kotona, tai esim. juhlissa, kaikki paikallaolijat poskisuudellaan läpi sekä tullessa että lähtiessä.

3. Julkiset hellyydenosoitukset
Suomessa julkinen kuhertelu koetaan yleensä kiusalliseksi. Jos iltaa vietetään ystävien kesken, ja kaks tyyppiä viettää puolet ajasta toisiinsa liimautuneina, se ON kiusallista. Vaan ei Brasiliassa. Täällä pariskunnat osoittaa hellyyttä toisilleen ihan jatkuvasti. Perhelounailla, kavereiden seurassa, kadulla, kaupassa, where ever. Yllättävää kyllä, siihen hiljalleen tottuu, että seurassa ihmiset saattaa suudella kesken jutustelun. Ehkä tulee vielä sekin hetki, kun oppii, mitä sinä aikana pitäis tehdä - peukaloidenpyörittelyn sijaan.

2. Minha casa é sua casa
Brasilalainen vierailukulttuuri on omaa luokkaansa. Tällaisesta meillä ei oo mitään hajua Suomessa. Toisten, etenkin perheenjäsenten ja sukulaisten, kodeissa kyläillään lähes päivittäin. Ihmiset kutsuu mielellään myös itse itsensä kylään. Kyläilyt saattaa kestää puolesta tunnista useisiin tunteihin, ja yleensä mitä enemmän ihmisiä, sen pidempään on kohteliasta olla paikalla. Oon tottunut siihen, että kotona vietetään aikaa pääasiassa yksinään, mutta pari kertaa viikossa on kivaa kutsua joku kylään, tai vaikka viettää iltaa jonkun toisen kodissa. Jokapäiväinen vieraileminen on väsyttävää, vaikka joskus (kuten tänpäiväisellä viiden tunnin sunnuntailounaalla) on tietysti tosi kivaakin.

1. Sanansa mittainen nainen
Vaikeinta on tähän mennessä ollut tottua siihen, että ihmiset ei oikeastaan tarkoita, mitä ne sanoo. Iso osa brasilialaista kulttuuria tuntuu olevan muiden miellyttäminen. Ei voi olla mitään raivostuttavampaa kuin se, että kysyn S:ltä jotain, ja se vastaa kuten haluaisin sen vastaavan pelkästään siksi, että se tietää mun haluavan kuulla tietyn vastauksen. Ja sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, mitä se todellisuudessa ajattelee. Täällä saa myös tottua siihen, että tehdään lupauksia ja suunnitelmia, joita ei koskaan olla edes aikeissa toteuttaa. On kohteliasta kutsua joku illalliselle/lounaalle/kahville, mutta oikeasti kutsu on esitetty pelkän yleisen kohteliaisuuden vuoksi. "Don't take it literally" on lause, jonka oon kuullut S:n suusta moneen otteeseen.

TOP10-listan sijasta tästä tuli nyt TOP8. Mietiskelin tänään, että todennäköisesti mun listan ykkösenä olisi tän maan vastakohtaisuudet, jos asuisin jossain muualla kuin Maringássa, esimerkiksi Riossa, missä varmaan kiteytyis täysin uudella tavalla ajattelu vastakohtapareista köyhyys/rikkaus, valkoiset/mustat, väkivalta/konfliktinratkaisu, kurjuus/kauneus, korruptio/kunnia jne.