Tänään mikään ei olis voinut mennä enemmän pieleen! Sen lisäks, että heräsin aamulla kuumeisena todella huonojen unten jälkeen, oon sinnitellyt koko päivän joko itku kurkussa tai vittuuntuneena. Lähdin silti töihin, koska en muistanut, olinko perjantaina tehnyt kaiken tarvittavan alkuviikoksi. Olotila oli koko työpäivän ajan ihan hirveä...naamaa kuumotti ja silmiä särki ja poltteli. Sen lisäksi ihan hirveä riita S:n kanssa kärjistyi ja lopulta räjähti käsiin ja naamalle ja peitti koko ympäröivän maailman alleen. Tadaa. Hyvä minä.
Ihan hirveän työpäivän päätteeksi päätin vielä mennä portugalin kurssille, vaikka päässä humisi. Sielläkin vaan vitutti, enkä jaksanut jutella tauolla kenellekään. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Gina Tricotissa junaa odottaessani ja sovitin yhtiä kivoimmista housuista, mitä aikoihin. (Huomasitte kai linkin!) Ne sopis täydellisesti mun juuri Ebaysta ostamien kenkien kanssa... Hetken tunsin olevani ihan ok. Ja siitä haaveillessani melkein myöhästyin junasta, mutta pääsin kuin pääsinkin vihdoin kotiin ja kaatumaan sänkyyn. Huomenna en aio mennä töihin, koska mulla on kuumetta nyt ja todennäköisesti huomennakin. Töihin menemättömyys ahdistaa, koska työ on mun päivissä se, joka pitää mun ajatukset poissa parisuhdekaaoksesta ja johon voin keskittyä ja joka tuntuu tosi hyvältä just nyt. Huomenna mä vaan hiivin kotona villasukissa ja ahdistun lisää. Pakko alkaa meditoimaan.
Kirjoitin aiemmin siitä, miten vaikeaa tässä kaukosuhteessa on elää, ja miten meidän molempien hermo on ajoittain niin kireällä, että me ei vaan kyetä keskustelemaan ilman, että se päättyy riitaan. Siis mikä tahansa sitten olikin syy, yleensä täysin merkityksetön. Ja mitä pahemmaksi riidat menee, sen pahemmin loukataan tahtomatta toisiamme. Ja riitojen selvittäminen tällä etäisyydellä on tosi vaikeaa... On vaikea vaan unohtaa, mitä on tullut sanottua ja mitä toinen toistaan huonompia fiiliksiä kahlattua läpi, kun ei voi katsoa toista silmiin eikä pyytää anteeksi ja halata. Ne riidat jää kytemään jonnekin, ja seuraavana päivänä tunnelma on jo valmiiksi kireä...ja siihen tarvitaan taas astetta pienempi syy ja hell is unleashed.
Joten tänään koettiin pitkästä aikaa pahin kulminoituma, joka johti siihen, että poistin itseni Facebookista. Mut saa siis tästä lähtien kiinni puhelimella tai meilillä. En aio palata sinne ainakaan viikkoon (kuulosti siltä, että mun maailma romahtaa jos joudun olla viikon pois sosiaalipornon ytimestä), mutta todennäköisesti tää tilanne ei parane hetkessä, joten oon valmistautunut olemaan facebookpimennossa pidempäänkin. Just nyt mulla on niin helpottunut olo tästä ratkaisusta! Niin rauhallinen ja huojentunut - toivon että se kestäis siihen saakka, kun S kahden viikon päästä on täällä.
Mä käyn nyt ilmeisesti läpi pahemmanlaatuista olosuhteisiin kytkeytyvää kriisiä, johon nopein ja tärkein ensiapu olis päästä muuttamaan pois mun vanhempien luota. Muutto häämöttää viikon päässä, mutta musta tuntuu, että mä tukehdun tähän tuskaiseen olooni sitä ennen.
Tää asuintilannekaan ei olis näin ahdistava ja sietämätön, jos elämä muuten olis jokseenkin stressitöntä! Mulla on niin käsittämätön ikävä S:n seuraa, ja sitä koko ihmistä, etten osaa sanoin kuvailla tätä tunnetta. Pakko vaan kestää olla nyt vähän aikaa ilman yhteydenpitoa, jotta me molemmat voidaan rauhoittua ja päästä yli tästä tän päiväisestä. Yks kauheimmista ajatuksista on se, että musta tuntuu, ettei kukaan juuri nyt voi ymmärtää miltä musta tuntuu.
Miksei kaikki vaan vois aina olla helppoa, ihmiset tasaisia ja tasapainoisia, aina niin kypsästi ajattelevia ja tunneköyhiä. Siis ainakin negatiivisista tunteista. Se olis varmaan sitten ihanaa!
Voisi myös auttaa, jos hengittäisin syvään, lopettaisin friikkailun ja hermoilun ja kaiken muun täysin turhan elämisen oheistoiminnan.
Terveisin: flippi
Ihan hirveän työpäivän päätteeksi päätin vielä mennä portugalin kurssille, vaikka päässä humisi. Sielläkin vaan vitutti, enkä jaksanut jutella tauolla kenellekään. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Gina Tricotissa junaa odottaessani ja sovitin yhtiä kivoimmista housuista, mitä aikoihin. (Huomasitte kai linkin!) Ne sopis täydellisesti mun juuri Ebaysta ostamien kenkien kanssa... Hetken tunsin olevani ihan ok. Ja siitä haaveillessani melkein myöhästyin junasta, mutta pääsin kuin pääsinkin vihdoin kotiin ja kaatumaan sänkyyn. Huomenna en aio mennä töihin, koska mulla on kuumetta nyt ja todennäköisesti huomennakin. Töihin menemättömyys ahdistaa, koska työ on mun päivissä se, joka pitää mun ajatukset poissa parisuhdekaaoksesta ja johon voin keskittyä ja joka tuntuu tosi hyvältä just nyt. Huomenna mä vaan hiivin kotona villasukissa ja ahdistun lisää. Pakko alkaa meditoimaan.
Kirjoitin aiemmin siitä, miten vaikeaa tässä kaukosuhteessa on elää, ja miten meidän molempien hermo on ajoittain niin kireällä, että me ei vaan kyetä keskustelemaan ilman, että se päättyy riitaan. Siis mikä tahansa sitten olikin syy, yleensä täysin merkityksetön. Ja mitä pahemmaksi riidat menee, sen pahemmin loukataan tahtomatta toisiamme. Ja riitojen selvittäminen tällä etäisyydellä on tosi vaikeaa... On vaikea vaan unohtaa, mitä on tullut sanottua ja mitä toinen toistaan huonompia fiiliksiä kahlattua läpi, kun ei voi katsoa toista silmiin eikä pyytää anteeksi ja halata. Ne riidat jää kytemään jonnekin, ja seuraavana päivänä tunnelma on jo valmiiksi kireä...ja siihen tarvitaan taas astetta pienempi syy ja hell is unleashed.
Joten tänään koettiin pitkästä aikaa pahin kulminoituma, joka johti siihen, että poistin itseni Facebookista. Mut saa siis tästä lähtien kiinni puhelimella tai meilillä. En aio palata sinne ainakaan viikkoon (kuulosti siltä, että mun maailma romahtaa jos joudun olla viikon pois sosiaalipornon ytimestä), mutta todennäköisesti tää tilanne ei parane hetkessä, joten oon valmistautunut olemaan facebookpimennossa pidempäänkin. Just nyt mulla on niin helpottunut olo tästä ratkaisusta! Niin rauhallinen ja huojentunut - toivon että se kestäis siihen saakka, kun S kahden viikon päästä on täällä.
Mä käyn nyt ilmeisesti läpi pahemmanlaatuista olosuhteisiin kytkeytyvää kriisiä, johon nopein ja tärkein ensiapu olis päästä muuttamaan pois mun vanhempien luota. Muutto häämöttää viikon päässä, mutta musta tuntuu, että mä tukehdun tähän tuskaiseen olooni sitä ennen.
Tää asuintilannekaan ei olis näin ahdistava ja sietämätön, jos elämä muuten olis jokseenkin stressitöntä! Mulla on niin käsittämätön ikävä S:n seuraa, ja sitä koko ihmistä, etten osaa sanoin kuvailla tätä tunnetta. Pakko vaan kestää olla nyt vähän aikaa ilman yhteydenpitoa, jotta me molemmat voidaan rauhoittua ja päästä yli tästä tän päiväisestä. Yks kauheimmista ajatuksista on se, että musta tuntuu, ettei kukaan juuri nyt voi ymmärtää miltä musta tuntuu.
Miksei kaikki vaan vois aina olla helppoa, ihmiset tasaisia ja tasapainoisia, aina niin kypsästi ajattelevia ja tunneköyhiä. Siis ainakin negatiivisista tunteista. Se olis varmaan sitten ihanaa!
Voisi myös auttaa, jos hengittäisin syvään, lopettaisin friikkailun ja hermoilun ja kaiken muun täysin turhan elämisen oheistoiminnan.
Terveisin: flippi
PS. Terkkuja mun kolmelle etelä-korealaiselle ja yhdelle mansaarelaiselle lukijalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti