People will do anything, no matter how absurd, in order to avoid facing their own soul

Or to avoid fellow people!

Musta tuntuu, että oon pitänyt blogini spiritin positiivisena jo vähän liian pitkään. Mitä mulle on tapahtunut? Missä kaikki iänikuinen parisuhdejauhanta? No sitä ette tule saamaan nytkään, koska kaikki on hienosti. Sen sijaan ajattelin avautua eräästä toisesta asiasta, joka jälleen tänään realisoitui silmieni edessä.

Nimittäin ystävyys. Ja vielä tarkemmin, Facebook-ystävyys. Tai "ystävyys", miten sen nyt ottaa.

Facebook on muokannut ystävyyden käsitettä joustavammaksi, senhän nyt tietävät sanomattakin kaikki. Ystäviksi hyväksytään kaverinkavereita, vanhoja koulukavereita ja kohteliasta on ottaa kavereiksi työtovereista nekin, joiden kanssa ei ikinä viettäisi vapaa-aikaansa. Itse olen yrittänyt pitää suht järkevää linjaa omien kavereideni suhteen. Olen ollut Facebookissa kesästä 2007 ja siinä ajassa tietysti kaveripiirikin on ehkä vähän muokkautunut, työpaikat vaihtuneet, osa kaverinkavereista tippunut kelkasta jne. Tein vuosi sitten kovakätisen puhdistuksen ja poistin kaverilistaltani noin 50 ihmistä. Sellaisia, joiden kanssa yksinkertaisesti en ikinä olisi tekemisissä ilman Facebookkia. Enkä muuten ollut Facebookin kanssakaan. Mulla on silti 450 Facebook-kaveria, joista vain pienen pieni marginaali on oikeita, läheisiä ystäviäni, iso osa tullut työn kautta, osa kouluista, osa taas ystävien kautta. Osa kavereistani ei näe juuri mitään tietoja minusta. Suurin osa ei näe valokuviani. Suurimman osan ei niitä tarvitse nähdäkään. Kaikkia Facebook-kavereitani moikkaisin, jos tulisivat kadulla vastaan.

Vaan toisin on asiat joidenkin kohdalla. Mulle kävi tänään samalla tavalla jo kolmannen kerran viikon sisään. Kohtaan kadulla tyypin, joka on Facebook-kaverini. Oikein varsinaisen hyvä kaveri onkin, sillä kohtaamisen hetkellä tyyppi (tai tässä tapauksessa tyypit, kolme kappaletta) painelee ohi katse taivaalle käännettynä ja on kuin ei olisi huomannutkaan. Vaikka aivan varmasti huomasi! Kun oltiin parin metrin päässä toisistamme, ja katseetkin kohtasivat jokaisessa näistä tilanteista. Aargh.

Nyt siis sen verran annan ymmärrystä, että sosiaaliset tilanteet puolituttujen kanssahan saattavat olla hankalia. Aina ei tiedä, mitä pitäis puhua, kun ei halua kertoa itsestään liikoja (tyyliin mitä ihan oikeasti kuuluu). Kiusallisinta on päättää, istuako bussissa sellaisen tyypin viereen, jota ei tunne kovin hyvin, jota ei ole nähnyt vuosikausiin tai jolle ei oikeastaan ole mitään sanottavaa (työkavereille voi sentään puhua työstä). Mutta hei, mikä on ongelmasi jos et voi moikata kadulla ohi kulkevaa tyyppiä, jonka sentään joskus olet tunnustanut kaveriksesi, edes sen Facebook-kaveruuden verran? I beg your pardon, mutta tervehtiminen on osa kohteliasta käytöstä sosiaalisissa tilanteissa, se on täysin normaalia eikä velvoita mihinkään. Olin ihan pihalla siitä, mitä noiden tyyppien päässä mahtoi kyseisellä hetkellä liikkua? "Apua, tossa on toi ahdistava muija, mikäköhän sen nimi oli, alkaakohan se jutella mulle jos vilkaisen sitä päin..." Sen verran suomalainen mäkin olen, etten väkisin ala haastelemaan. Tässä se nyt kaikille tiedoksi, kyllä mulle voi moikata, mutta bussissa ei ole pakko istua viereen. 

Mä en edes tiedä, pitäisikö mun poistaa ko. tyypit Facebook-kavereistani? Dilemma. Tästä lähtien olen ainakin kriittisempi valitessani Facebook-KAVEREITANI.