Consumerism, the corruption of the soul

Tänä viikonloppuna harmitti taas, että kamera unohtui kotiin (lisää aiheesta kamera tulossa tällä viikolla). Perjantai-iltana olin kiltisti kotona, Veera ja Nikolas kävivät kylässä ja lauantaina heräsin jo kahdeksalta. Suuntasin Stockan kautta ystäväni Johannan luo brunssille, jonne oli kutsuttu vanhoja ystäviäni kouluajoilta, heidän miehensä ja lapsensa. Taisin valittaa jo aiemmin ahdistustani siitä, kuinka ulkopuoliseksi tunnen itseni aina näissä perhekokoontumisissa. Johtuen pelkästään siitä, ettei mulla ole lapsia sekä siitä, ettei mun mies voi suht pitkän välimatkan vuoksi koskaan osallistua näihin bakkanaaleihin. Lisäksi kuka aloittaa brunssin klo 10.30, may I ask? Brunssi oli kuitenkin kaikista ennakkoasenteista huolimatta aivan ihana! Aurinko paistoi koko aamupäivän ikkunoista, pöytä oli koreana ja herkkuja oli vaikka minkälaisia, seura oli loistavaa (myös ne lapset oli ihan kivoja, hah) ja tuli juteltua paljon kaikkea, myös muista aiheista kuin kuolaräteistä ja vauvanruokamerkeistä. Ja juurikin ne hetket olisin niin halunnut ikuistaa kuviksi. Oma vika.

Stockan hullut päivät oli tänään viimeistä päivää, joten kävin tietty vähän fiilistelemässä. Onko kenenkään muun mielestä jotenkin ihan kauheeta että ne loppui?? Mun mielestä se on joka kerta jotenkin traagista! (Luovuin tänään myös eräästä toisesta asiasta, kun söin viimeiset rippeet pari päivää sitten kokkaamastani taivaallisesta massaman currysta.) 

Okei, mulla kuluu aina ihan tähtitieteelliset summat rahaa hulluilla päivillä, meen johonkin ihme transsiin, sekoan ja kulutan kuin viimeistä päivää. Mutta vaikka en ostaiskaan mitään, niin nautin siitä ihmisvilinästä ja sellasesta juttujen hypistelystä ja etsiskelystä ihan älyttömästi. Tänä keväänä ostin hulluilta päiviltä tätä:

- Casall urheilucaprit ja toppi

- Nike urheilutoppi

- Filippa K neuletakki

- Iittala Ego kahvikupit

- Taschen 20th century photography

- Portuguese-English bilingual dictionary

- Leo Tolstoi: Anna Karenina

- Orhan Pamuk: Viattomuuden museo

- Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

- Vogue nilkkasukat

- KAMERA!!!!!! Josta kerron lisää myöhemmin!

Ja sitten tietysti ruokaa Herkusta. Masses of ruoka. Vähän lähti lapasesta. Nyt voin taas odotella ensi syksyn hulluja päiviä ja miettiä, mitä kaikkea sieltä haluaisin hankkia.

Tänään katsoin elokuvan Don't Look Now, joka mun on pitänyt katsoa pitkään, ja lopulta uskalsin katsoa sen yksin päiväsaikaan. Don't Look Now on psykologinen trilleri ehkä enemmän kuin kauhuelokuva, koska siinä ei juurikaan roisku veri, ei lennä suolet eikä paniikkisäikytellä mustatukkaisilla lapsilla. Paranormaalit ilmiötkin on jätetty pois, joskin yksi elokuvan ahdistavimmista henkilöistä on sokea meedio. Yksi todella häiritsevä kohtaus oli se, jossa meedionainen ja vanha sisko nauravat ilkikurisesti Julie Christien näyttelemälle äidille. Siis ehkä nauravat hänelle, ehkä eivät. Se muistutti vahvasti Mulholland Driven kohausta, jossa vanha pariskunta nauraa. Miksi nauravat vanhukset on jostain syystä pelottavia? 

Jos Don't Look Now'ssa muu ei kiinnosta, niin kannattaa katsoa se ihan vaikka siksi, että se on kuvattu kauniissa Venetsiassa.  Tai sitten vaikka siksi, että siinä on yksi graafisimmista seksikohtauksista, joita olen nähnyt muissa kuin alan elokuvissa. Kohtaus on sinänsä hieno, että se kuvaa mielestäni aika hyvin lapsensa menettäneen parin yritystä olla edelleen yhtä intiimissä suhteessa kuin ennen traagista menetystä.

Off topic: Miksi Britney Spearsin uuden levyn nimi on Femme Fatale? Ärsyttävää. Mun mielessä "femme fatale" yhdistyy kaikkeen mitä Britney Spears ei ole.