5. huhtikuuta 2011

Beauty is suffering

Joku saattaakin muistaa mun kuukausien takaisen kynsipostauksen, jonka kirjoitin käytyäni ensimmäistä kertaa täydellisessä manikyyrissä Brasiliassa. Ihan mielettömän nautittavan kokemuksen ja kauniin lopputuloksen parasta antia oli kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa eläessäni multa leikattiin manikyyrin yhteydessä kynsinauhat pois. Ei siis pelkästään työnnelty sivuun puutikulla. Mulla on todella ylikasvavat kynsinauhat, joten ko. lykkiminen ei koskaan saa niitä näyttämään yhtään paremmalta. Nyt lopputulos oli kuitenkin mielestäni täydellinen ja kynnet pysyivät tosi hyvännäköisinä ja tasaisen muotoisina pitkään.

Suomeen palattuani olen kysellyt ympäriinsä, tietäisikö joku hoitolaa, jossa manikyyri tehdään juurikin tällä tavalla. Hiljaista on ollut. Valittelin asiaa virolaiselle kampaajalleni, joka ihmetellen totesi, että Virossa kynsinauhat leikataan aina pois kynsihoidon yhteydessä. Ystäväni keksi, että ehkä Kallion ulkomaalaisten pitämissä paikoissa tollainen hoitorutiini saattais olla tuttu. Bongasin Porthaninkadulta kaksi aasialaisten pyörittämää kauneushoitolaa, joten päätin tänään mennä rohkeasti kokeilemaan niistä toista.

Lovely Oriental Spa sijaitsee vain muutaman askeleen ylös Porthaninkatua Hakaniemen metroasemalta. Tarjolla on ilmeisesti vähän kaikkea hieronnasta rakennekynsiin, pedikyyreihin, manikyyreihin jne. Menin sisään ja ovella mua tervehti noin 15-18-vuotias aasialaispoika. Paikka oli tyhjillään eikä ketään muuta näkynyt, joten kysyin, voisinko varata ajan manikyyriin (varmistin vielä, leikkaavatko kynsinauhat veks ja vastaus oli jees). Poitsu sanoi, että hänellä olisi aikaa vaikka heti, joten päätin jäädä heti.

Koko hommasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta poika oli sympaattinen (puhui ehkä vähän liikaa, olis ollut kiva vaan olla) ja mun kävi sääliksi kun se kertoi, ettei asiakkaita oikein käy, ja oli superystävällinn ja vähän liikkis. Toisaalta ammattilaiseksi poika oli melko amatöörimäinen. Mun kynsinauhoista on edelleen jäljellä puolet, vaikka se nyrhi niitä niillä pihdeillä vaikka kuinka pitkään. Lisäksi lakkaukset näyttää samalta kuin 1-vuotiaan kummipoikani värityskirja. Lisäksi en ole ihan varma välineiden hygieniatasosta, lupaan kertoa yksityiskohtaisesti mahdollisesta kynsisienestä ja tulehduksista.

Siinä tuolissa istuessa tuli auttamatta ikävä brasilialaisia kauneushoitoloita, joissa jokainen työväline on uusi ja otetaan avaamattomasta steriilistä paketista. Ja jossa työntekijöiden otteet kielii vankasta kokemuksesta ja lopputulos on aina mahtava. Ja hinta... edullinen. Tästä Lovely Oriental Span hoidosta maksoin kipeät 20 euroa.

Seuraavaksi teen täsmäiskun vieressä sijaitsevaan Phuket-kauneushoitolaan ja lupaan raportoida myös ne tulokset tänne.

Kynsiaiheesta vielä sen verran, että ostin yks päivä Rimmelin uutta tuoksuvaa kynsilakkaa. Sitruunantuoksu oli hento mutta hyvä, harmi vaan että se haihtui sen jälkeen kun peitin lakan päällyslakalla. Miinuksena lakan huono levittyminen, mutta kaikkea ei kai voi saada. Vaaleankeltaisen lisäksi tarjolla on näköjään muitakin värejä, joista käsittääkseni kaksi vasemmanpuoleista ei ole Suomessa markkinoilla.

Kuva otettu ennen huikeaa manikyyrikokemustani

1 kommentti:

  1. Pitikin juuri sanoa, että spa-matkalla Tallinnassa kyllä leikattiin kynsinauhat pois ja tuntui ammattitasoiselta hommalta. Tsek aut: Meriton Spa, Viikkarilla silloin tällöin edullisia reissuja sinne.

    VastaaPoista