Tää päivä oli hyvä päivä! Monia hyviä juttuja tapahtui. Pieniä, mutta merkityksellisiä.
Koin tänään ensimmäiset riemun ja onnen tunteet töissä sitten tammikuun, kun aloitin. Se sai muistamaan, miksi nautin niin paljon tästä työstä, kun tein sitä muutama vuosi sitten. Olo oli niin hyvä, että harmitti kun en voinut jakaa sitä kenenkään kanssa. Olisi tehnyt mieli soittaa jollekin kaverille, mutten sitten koskaan soittanut. En tiedä miksi. Mulle tarjottiin tänään myös töitä, syksyksi. Se oli hienoa! Harmi, että syksyn suunnitelmat on edelleen levällään, enkä siis osannut antaa vastausta suorilta. Päivän kruunasi vielä bussikuski, nuori poika joka ehkä halusi vaan eloa tylsään duuniinsa. Kuski jutteli matkustajille mikrofonin välityksellä koko matkan, selosti reitillä etenemistä, säätilaa, tapahtumia matkan varrelta sekä vielä päätepysäkille saavuttaessa lentokonehenkisen perilletulotoivotuksen. Ihmiset oli ihan jäässä eikä kukaan oikein osannut sanoa mitään. Mä olin entistäkin iloisempi!
Vieläkin tärkeämmiksi päivän pienet jutut muodostuivat, koska oon ollut aika allapäin tällä viikolla ja viime viikon lopullakin. Mulla on ollut niin huono olo, johtuen todennäköisesti jostain v-mäisesta vatsapöpöstä. Olin saikulla maanantain ja tiistain, ja vaikka nyt olen palannut tosiaan jo töihin, on olo edelleen huono. Ärsyttävää! Tänään kokeilin body pumppia, virhe. Kärsin ja tärisin koko tunnin.
Kaiken huippu oli, että onnistuttiin eilen kehittämään S:n kanssa ihan hirveä tappelu ihan merkityksettömästä asiasta. Asiasta, joka ei millään tavalla vaikuta meidän suhteeseen eikä ole riippuvainen mistään, mitä kumpikaan meistä tekee = täysin turhasta. Koko homma kärjistyi lopulta siihen, että huusin ja paruin silmät punaisena puhelimeen. Ja miten reagoin S? Pysyi tyynen rauhallisena, rauhoitti mut ja sen jälkeen asia saatiin keskusteltua halki ilman draamaa tai äänen korottamista. Koen olevani onnekas, että ansaitsen kaiken sen pyyteettömän ja kärsivällisen rakkauden, jonka S mulle antaa. Mulla sen sijaan on vielä paljon opeteltavaa siinä, miten hallita omaa draamantajuani ja räjähdysalttiutta. Ja ennen kaikkea, miten lopettaa täysin mitättömien asioiden vatvominen ja niistä ongelmien tahallinen leipominen.
Tänään löysin Guardiankin sivuilta ihan mahtavan sarjan David Bowien vanhoja kuvia ja haluan jakaa ne teidän kanssa. Etenkin toiseksi viimeisess kuvassa nuori David Jones Hermionensa kanssa näyttää siltä, ettei todellakaan tiedä mitä kaikkea vielä tulee tapahtumaan. David <3
Kuvat: Guardian.co.uk
Koin tänään ensimmäiset riemun ja onnen tunteet töissä sitten tammikuun, kun aloitin. Se sai muistamaan, miksi nautin niin paljon tästä työstä, kun tein sitä muutama vuosi sitten. Olo oli niin hyvä, että harmitti kun en voinut jakaa sitä kenenkään kanssa. Olisi tehnyt mieli soittaa jollekin kaverille, mutten sitten koskaan soittanut. En tiedä miksi. Mulle tarjottiin tänään myös töitä, syksyksi. Se oli hienoa! Harmi, että syksyn suunnitelmat on edelleen levällään, enkä siis osannut antaa vastausta suorilta. Päivän kruunasi vielä bussikuski, nuori poika joka ehkä halusi vaan eloa tylsään duuniinsa. Kuski jutteli matkustajille mikrofonin välityksellä koko matkan, selosti reitillä etenemistä, säätilaa, tapahtumia matkan varrelta sekä vielä päätepysäkille saavuttaessa lentokonehenkisen perilletulotoivotuksen. Ihmiset oli ihan jäässä eikä kukaan oikein osannut sanoa mitään. Mä olin entistäkin iloisempi!
Vieläkin tärkeämmiksi päivän pienet jutut muodostuivat, koska oon ollut aika allapäin tällä viikolla ja viime viikon lopullakin. Mulla on ollut niin huono olo, johtuen todennäköisesti jostain v-mäisesta vatsapöpöstä. Olin saikulla maanantain ja tiistain, ja vaikka nyt olen palannut tosiaan jo töihin, on olo edelleen huono. Ärsyttävää! Tänään kokeilin body pumppia, virhe. Kärsin ja tärisin koko tunnin.
Kaiken huippu oli, että onnistuttiin eilen kehittämään S:n kanssa ihan hirveä tappelu ihan merkityksettömästä asiasta. Asiasta, joka ei millään tavalla vaikuta meidän suhteeseen eikä ole riippuvainen mistään, mitä kumpikaan meistä tekee = täysin turhasta. Koko homma kärjistyi lopulta siihen, että huusin ja paruin silmät punaisena puhelimeen. Ja miten reagoin S? Pysyi tyynen rauhallisena, rauhoitti mut ja sen jälkeen asia saatiin keskusteltua halki ilman draamaa tai äänen korottamista. Koen olevani onnekas, että ansaitsen kaiken sen pyyteettömän ja kärsivällisen rakkauden, jonka S mulle antaa. Mulla sen sijaan on vielä paljon opeteltavaa siinä, miten hallita omaa draamantajuani ja räjähdysalttiutta. Ja ennen kaikkea, miten lopettaa täysin mitättömien asioiden vatvominen ja niistä ongelmien tahallinen leipominen.
Tänään löysin Guardiankin sivuilta ihan mahtavan sarjan David Bowien vanhoja kuvia ja haluan jakaa ne teidän kanssa. Etenkin toiseksi viimeisess kuvassa nuori David Jones Hermionensa kanssa näyttää siltä, ettei todellakaan tiedä mitä kaikkea vielä tulee tapahtumaan. David <3
Kuvat: Guardian.co.uk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti