Post scriptum

Luin uudelleen aamulla kirjoittamani postauksen. Se vaikutti jotenkin...vihaiselta. Ehkä mä olenkin vihainen, itselleni varmaan suurimmaks osaks, etten oo osannut hoitaa asioita. Etten oo osannut pakottaa ihmisiä kuuntelemaan jauhamistani ja antamaan kommentteja ja mielipiteitä. Etten oo aggressiivisesti hakeutunut muiden seuraan ja vaan puhunut.

Sitten vielä se, että meillä on S:n kanssa välit ihan kunnossa. Siis asiat olis varmasti vielä NIIIIIINNNNNNN paljon paremmin toimiva ilman tota minor thing lammikkoa meidän kotien välissä. Mutta siihen suhteutettuna asiat on ihan fine. Tietysti molemmat saa kaikkea paskaa välillä, mutta that's life kai. Mulla ei oo yhtäkään hyvää syytä parjata S:ää siitä, millainen se on ollut mulle.. jos annoin sen käsityksen. Mutta me ei enää pidetä niin paljon yhteyttä kuin aiemmin, ja se on outoa ja pistää miettimään et mikä oikeasti on homman nimi.

Toisaalta kun mä mietin taas näitä asioita hiljaa mielessäni, niin musta tuntuu ihan hyvältä. Että S on ylipäänsä mun elämässä, vaikka sen rooli olis mikä. Nyt sitä hävettäis, jos se tietäis mitä lavertelen siitä suomeksi jossain keskellä nettiä (oikeasti se olis vaan iloinen jos tietäis).

PS. Kiitos sulle, joka aamuvuodatuksen jälkeen lähetit sähköpostia, you made my day.