Käsittämätöntä mutta totta: sain matkatavarani purettua vihdoin eilen, viiden päivän perilläolon jälkeen! Sitä ennen ne lojuivat levällään meidän olohuoneen lattialla, kaiken maailman ötököiden syötävänä (täällä on siis sisätiloissa jos jonkinlaista tyyppiä gekoista lähtien, johtuen siitä, että kaikki ikkunat ja parvekkeen ovet on jatkuvasti avoinna). Nyt tää asunto näyttää taas enemmän asutulta, kun täällä on ympäriinsä muutakin kuin tyhjiä kokispulloja (nerd) ja kaljatölkkejä. Pakko silti sanoa, että olen ehdottomasti meidän talouden siivoton osapuoli. Muistan, kun vielä Jyväskylässä asuessa S tiskasi joka kerta meidän kimppakämpän tiskit käydessään meillä. Hyvä mies!
Otin pari valokuvaa, vain kokeillakseni kamerassani S:n kameran 50mm/1.8 objektiivia. En oikeasti ymmärrä valokuvauksesta mitään, mutta tyhmempikin näkee näistä kuvista, että ko. linssi on hyvä lähikuviin, mutta ei niin hyvä laajempiin otoksiin. Sillä ei myöskään voi zoomata, joten päättelen, että se on paljolti tarkoitettu lähikuvien ottamiseen. Voitte korjata, jos olen väärässä. Kuvista kuitenkin näkyy, miten siististi olen asetellut tavarani kylppäriimme, siihen toiseen niistä kahdesta. Kotona mulla on kasoittain kosmetiikkaa, joka kaikki lojuvat kylppärissä valtavassa kärryssä. Jotain hyötyä matkatavaroiden 20kg:n rajoituksestakin siis (tosin mulla oli painoa tullessa 29 kg, ja pääsin jokaisessa checkissä läpi ilman lisämaksuja nyyhkytyksen ja anelun avulla).
Kuvissa lisäksi kaksi mun lempitavaraa meidän kodissa, eli taulut. Ja tietysti tuliaiset Suomesta, joita en ole vielä ehtinyt antaa.
Olen tosiaan ollut täällä nyt sen vajaan viikon, ja alan taas muistaa, millaista elo Maringássa on. Ensinnäkin, täällä on lämmin. Täällä on lämmin, vaikka kuuluisi olla talvi. Iltaisin tosin lämpötila tippuu lähelle 10 astetta, ja pian pitäisi tulla sade, jonka aikana lämpötila pysyttelee muutaman päivän noissa lukemissa. Huono puoli Maringássa (en tiedä, onko tää brasilialainen ilmiö) on se, että täällä ei ole paikkoja, joissa nauttia siitä auringosta ja lämmöstä. Lähin ranta on noin 15 tunnin bussimatkan päässä. Täällä ei ole puistoja, eikä maringalaiset harrasta ulkona hengailua muuten, kuin lenkkeilyn merkeissä. Varmaan muistattekin, etten viimeksi joulukuussa Suomeen palattuani ollut ruskettunut (vaikka en rusketu juuri muutenkaan). Se johtui siitä, ettei täällä yksinkertaisesti ole paikkoja joihin mennä ruskettumaan. Ellei halua mennä tohon tien pientareelle, mutta se saattais olla hieman vaarallista tällä liikennekulttuurilla. Viime syksynä S vei mut piknikille. Mentiin lopulta nurmikentälle keskelle isoa liikenneympyrää. Se kertoo jotain. Ainoa tapa saada väriä pintaan on siis lenkkeily. Koska lenkkipolku kulkee kahden ison puiston ympärillä (huom, puiston, jotka muistuttavat enemmänkin viidakkoa, ja jotka on aidattu korkeilla aidoilla sisäänpääsyn estämiseksi). Ehkä siksi maringálaiset on niin kovia lenkkeilemään?
Sitten se iänikuinen kieliongelma. Täällä kukaan ei puhu englantia. Näiden päivien aikana olen ollut entistäkin tyytyväisempi, että sijoitin Brasilian Suomen suurlähetystön hintaviin kielikursseihin menneenä keväänä. Olo täällä on nimittäin niin paljon helpompaa, kun puhuu edes vähän portugalia. Tällä hetkellä kielitaitoni on siinä pisteessä, että pystyn ilmaisemaan itseäni simppeleissä asioissa suullisesti ja kirjallisesti sekä ymmärtämään ihmisiä, jotka puhuvat hitaasti ja selkeästi. Se riittää päivittäisiin asioihin kuten kaupassa käymiseen ja (vähäsanaiseen) lounastamiseen S:n mummon kanssa. Ihmiset täällä ovat pääasiassa yllättyneitä mun vähäisestäkin kielitaidosta ja todella ylpeitä siitä, että haluan oppia.
Tästä pääsenkin sulavasti siihen, mistä kirjoitin jo vähän pari päivää sitten. Kirjoitin siis viestin maanantaiaamuna S:n veljelle ja tyttöystävälleen siitä, että olis mukava tavata ja jutella. Tiistaina päivällä veli sitten vastasi ja päätettiin tavata baarissa samana iltana. Istuttiin siellä kaksi tuntia, ja lopputulema oli, että S:n veljen tyttöystävä puhui koko aikana ehkä kymmenen sanaa. Portugaliksi. Poikaystävälleen. Olin ihan oikeasti odottanut, että tässä olis ollut tilaisuus ylittää joku pieni kynnys, ja pelkästään siksi puhuin illan aikana portugalia joka kerta kun osoitin sanomiseni suoraan tälle naiselle. Sillä ei vaan ollut lopulta mitään vaikutusta. Eilen sain sähköpostin S:n veljeltä, siinä sanottiin, että nainen ei aio puhua englantia ja on siinä asiassa kuin vuori, joka ei liikahdakaan. End of discussion, enempää en voi enää tehdä. Tilanne on sinänsä vaikea, koska myös mulla tulee epämukava olo puhua portugalia hänen seurassaan, yksinkertaisesti koska musta tuntuu, että häntä ei ylipäänsä kiinnosta kommunikointi mun kanssani. Ja siitä huolimatta meidän pitää viettää pitkiä aikoja samassa paikassa joka viikonloppu, jolloin hän kyllä on erittäin puhelias ja kovaääninen, ei vain mun suuntaan.
No joo, mutta tein parhaani ja lopputulos oli tämä. Voin olla tyytyväinen, että yritin.
Pari hauskaa asiaa tiedossa: lauantaina järjestetään juhlat meillä, jonka jälkeen jossain lähistön farmilla on isot juhlat. Niistä siis ensi viikolla. Lisäksi aiotaan mennä S:n kanssa sambakurssille. Siitä lisää, jos kehtaan kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti