Return of the garota fantasma

Moi! Ja heti alkuun puolustuspuhe sille, että blogini on viettänyt hiljaiseloa todennäköisesti lyhyen historiansa tähän saakka pisimmän ajan. Puolustaudun sillä, että vappuisen muuttoni jälkeen asuin kolme viikkoa vanhempieni luona, missä interne access oli vähän totuttua rajatumpaa (ei langatonta + nettiaktiivit vanhemmat).

Mutta olen back! Ja kuten varmaan Facebookista jokainen on lukenutkin, back in Brazil! Saavuin tänne Maringán pikkukaupunkiin viime perjantaina, 27 tunnin matkustamisen jälkeen. Sen jälkeen viikonloppu menikin jetlagista selvitessä, vaikka musta tuntuu, että pää on vieläkin vähän sekaisin kaikesta valvomisesta (en osaa nukkua lentokoneessa). 

Itse matka meni sen pituudesta huolimatta hyvin. Helsingistä Frankfurtiin istuin brittiläisen ydinvoimatutkijan vieressä, jolla oli takanaan kaksi monikulttuurista avioliittoa ja vahvat mielipiteet niistä, ja ylipäänsä kaikesta. Isällisellä kädellä hän ohjasi mua sen vajaan kolmen tunnin ajan, ja toivoin, että oltais voitu jatkaa juttelua pidempäänkin. Hän antoi kuitenkin mulle yhteystietonsa ja totesi "I wanna hear how this story continues, please write me". Frankfurtissakin löytyi seuraa, mikä oli hauskaa, koska kulkeminen lentokentällä oli varsinainen patikkaretki. Vasta portilla mun uusi amerikkalainen toveri tajusi, että sen lento São Pauloon lähteekin 20 minuuttia aiemmin ja toiselta puolelta lentokenttää. Toivottavasti ehti, poor thing. Pitkällä lennolla mun vieressä ei istunut ketään, mikä oli hämmästyttävää, koska jokaisella aiemmalla kerralla lento on ollut täyteen buukattu. Sain siis nostaa jalat viereiselle penkille, vaikka en osannutkaan nukkua, pöh. São Pauloon saavuin aamuviideltä, ja mun seuraava lento lähti kaupungin toiselta kentältä, maan sisäisten lentojen Congonhasilta, joten seuraavaksi matkustin kaksi tuntia bussilla sinne odotellakseni taas muutaman tunnin lentokentällä. Tässä vaiheessa mun jalat huusi veritulppaa, vaikka mulla oli lentosukat olleet jalassa jo...niin, no vuorokauden. Lennolla Maringáan olin kuin haamu ja toivoin, ettei kukaan vaan tajuaisi että olen ulkomaalainen ja alkaisi jutella. Turha toivo. Mun viereen istui nainen, joka kertoi olevansa näytteliä ja halusi, että opetan hänelle suomea. Ja sekin antoi sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, ja pyysi ottamaan yhteyttä kun tulen Rio de Janeiroon, jotta hän voi näyttää mulle kaupunkiaan. Oli niin uuvuttavaa!

Maringássa S oli mua vastassa. En voi sanoin kuvata, miten hyvältä tuntui nähdä. Kun odotin mun matkatavaroita hihnalta ja näin S:n hymyilevän lasin takana, halusin vaan hyökätä sen lasin läpi. Vasta myöhemmin kuulin, että mun vieressä istunut nainen on kuuluisa brasilialainen saippuaoopperanäyttelijätär.

Tähän mennessä päivät Maringássa on menneet ihmetellessä elämää. Tuntui hyvältä olla taas meidän kodissa. Heti lauantaina menin katsomaan meidän pupua, jonka S vei helmikuussa mummonsa hoidettavaksi tullessaan käymään Suomessa, ja joka siitä saakka on elellyt onnellisen pupun elämä siellä isolla ja vihreällä pihamaalla. Kun näin, miten onnellisena se pomppi ja miten kesyyntynyt se oli S:n isoäidin kanssa, mun sydän särkyi hetkeksi, koska tiesin etten vaan voi viedä sitä takaisin kerrostaloasuntoon, missä se ei saa syödä ruohoa ja juoksennella vapaana ulkona. Ja elää onnellisen kanin elämää. Päätettiin, että annetaan sen elellä siellä, ja saan käydä katsomassa sitä niin usein kuin haluan. Mun pieni poni ♥

Viime syksynä S teki töitä kotona, mutta nyt se on palannut toimistolle, joten vietän paljon aikaa yksin. Mun tavoitteena on palata salille heti, kun jaksan. Eli ensi viikolla. Aloitan uudelleen myös mun lenkkeilyharrastuksen, ja yritän tavata S:n sukulaisia enemmän sinä aikana, kun olen yksin. Aiemmin selittämäni perheongelmat ei toistaiseksi ole ratkenneet, mutta tänään illalla on tarkoitus mennä kaljalle ja juttelemaan S:n veljen ja tyttöystävänsä kanssa. Heidän puoleltaan ei tullut minkäänlaista aloitetta sitten viime syksyn, joten kirjoitin eilen molemmille ja toivoin, että voitais tavata. Ostin tälle naiselle jopa pienen lahjan Suomesta, hyvän tahdon eleenä. Toivon, että löydetään konsensus ja voidaan vastaisuudessa ainakin sietää toisiamme, vaikka ystäviä meistä tuskin tuleekaan. Ennen kaikkea toivon tietysti kunnioittavaa ja ystävällistä kohtelua, vaikka sen enempää hän ei haluaisikaan muhun tutustua. Se on ihan fine, kaikkien kanssahan ei vaan voi ystävystyä. Mutta toivon hänen tulevan asiassa hieman vastaan, jos ei muuten, niin edes veljesten välien vuoksi.

Tänään S tuli lounastauolla kotiin ja otettiin kuvia meidän talon edustalla. Joku joskus pyysi, että laittaisin kuvia siitä, miltä täällä näyttää, joten tässä muutama. Otan joku päivä kuvia vielä sisältä meidän asunnosta.

Tervetuliaisaamiainen eli mun suosikkela, pão de queijoja ja coxinhoja sekä syntymäpäivälahja, punainen käsintehty käsilaukku!

 

Meidän parveke, alhaalla vasemmalla

Taloa ympäröiviä aitoja koristavat sähköpaimenet