Mulla oli eilen mielessä joku suuri ajatus, josta olin aikeissa kirjoittaa. Illalla olin kaupungilta tultuani liian väsynyt tulemaan enää koneelle, joten se on nyt unohtunut. Ei varmaan sittenkään ollut mitään kovin mullistavaa.
Datailun sijaan katsoin eilen Teemalta vihdoin Akira Kurosawan klassikkoleffan Seitsemän samuraita (1954). Itse asiassa vedin hiukan mutkia suoriksi, koska aloitin katsomisen vasta tunnin kohdalta, kun leffa kokonaisuudessaan kestäisi kolme ja puoli tuntia. I consider it seen! Elokuva kertoo siis tarinan kylästä, jota seitsemän eläköitynyttä samuraita tulee suojelemaan rosvoilta, ja opettaa samalla kyläläisiä puolustautumaan. Yksinkertaisuudessaan tarina menee syvälle ihmisyyteen ja sen perimmäisiin tunteisiin ja opittuihin käyttäytymismalleihin. Elokuva oli kauniisti kuvattu ja siinä oli todella hienoja kohtauksia, jotka mukavasti lämmittivät elokuvarunkkarin mieltä. 50-luvun Hollywood-elokuvaan verrattuna Seitsemän samuraita näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta. Missä on Technicolor?! Lol. Mitään en teknisistä yksityiskohdista ymmärrä, visuaalisesta kuitenkin sen verran, että voin noin todeta. Joka tapauksessa Seitsemän samurain visuaalinen rujous on lopulta sen kauneus. Toisaalta elokuva jätti ristiriitaisen fiiliksen, koska olin moneen otteeseen vähällä nukahtaa. Se oli melko raskassoutuinen, vaikka olikin tavallaan kepeä. En tiedä, oliko syy japanilaisessa kerrontatavassa joka poikkeaa länsimaisesta, mutta kaikenmaailman äksöniin, tisseihin ja räjähdyksiin tottuneelle katsojalle hidas maalailu ja dialogi oli...noh, hidasta. Älä siis katso tätä väsyneenä. Mutta katso, se on tärkeintä.
Eilen ennen elokuvan katsomista olin taas, yllätys yllätys, piloxing-tunnilla. Oon jäänyt koukkuun. Kuvailinkin jo syksyllä piloxing-muuveja yhdessä postauksessani. Eilen mua ensimmäistä kertaa hävetti ne. Elielin SATSin sali, jossa tunteja pidetään on keskellä kuntosalia lasiseinän erottamana. Kuntosalilla treenanneet sai naureskella ikkunan edessä "sex salsaa", rodeoratsastusta ja muita enemmän tai vähemmän eroottishenkisiä liikkeitä naamat punaisina hinaaville naisille. Mua niin säälitti, että sinne oli eksynyt myös yksi mies. YHYY! Joku raja sillekin, että poikaystävää pyydetään mukaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Bodypump on ok. Spinning on ok. Body combat on ok. Pilateskin on ok. Mutta pliis, älkää ikinä raahatko vastentahtoista raukkaa piloxingiin. Jos pidät itseäsi kovinkin katu-uskottavana, kehotan siinä tapauksessa itsekin pitäytymään niissä egoturvalliseksi havaituissa lajeissa.
Datailun sijaan katsoin eilen Teemalta vihdoin Akira Kurosawan klassikkoleffan Seitsemän samuraita (1954). Itse asiassa vedin hiukan mutkia suoriksi, koska aloitin katsomisen vasta tunnin kohdalta, kun leffa kokonaisuudessaan kestäisi kolme ja puoli tuntia. I consider it seen! Elokuva kertoo siis tarinan kylästä, jota seitsemän eläköitynyttä samuraita tulee suojelemaan rosvoilta, ja opettaa samalla kyläläisiä puolustautumaan. Yksinkertaisuudessaan tarina menee syvälle ihmisyyteen ja sen perimmäisiin tunteisiin ja opittuihin käyttäytymismalleihin. Elokuva oli kauniisti kuvattu ja siinä oli todella hienoja kohtauksia, jotka mukavasti lämmittivät elokuvarunkkarin mieltä. 50-luvun Hollywood-elokuvaan verrattuna Seitsemän samuraita näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta. Missä on Technicolor?! Lol. Mitään en teknisistä yksityiskohdista ymmärrä, visuaalisesta kuitenkin sen verran, että voin noin todeta. Joka tapauksessa Seitsemän samurain visuaalinen rujous on lopulta sen kauneus. Toisaalta elokuva jätti ristiriitaisen fiiliksen, koska olin moneen otteeseen vähällä nukahtaa. Se oli melko raskassoutuinen, vaikka olikin tavallaan kepeä. En tiedä, oliko syy japanilaisessa kerrontatavassa joka poikkeaa länsimaisesta, mutta kaikenmaailman äksöniin, tisseihin ja räjähdyksiin tottuneelle katsojalle hidas maalailu ja dialogi oli...noh, hidasta. Älä siis katso tätä väsyneenä. Mutta katso, se on tärkeintä.
Eilen ennen elokuvan katsomista olin taas, yllätys yllätys, piloxing-tunnilla. Oon jäänyt koukkuun. Kuvailinkin jo syksyllä piloxing-muuveja yhdessä postauksessani. Eilen mua ensimmäistä kertaa hävetti ne. Elielin SATSin sali, jossa tunteja pidetään on keskellä kuntosalia lasiseinän erottamana. Kuntosalilla treenanneet sai naureskella ikkunan edessä "sex salsaa", rodeoratsastusta ja muita enemmän tai vähemmän eroottishenkisiä liikkeitä naamat punaisina hinaaville naisille. Mua niin säälitti, että sinne oli eksynyt myös yksi mies. YHYY! Joku raja sillekin, että poikaystävää pyydetään mukaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Bodypump on ok. Spinning on ok. Body combat on ok. Pilateskin on ok. Mutta pliis, älkää ikinä raahatko vastentahtoista raukkaa piloxingiin. Jos pidät itseäsi kovinkin katu-uskottavana, kehotan siinä tapauksessa itsekin pitäytymään niissä egoturvalliseksi havaituissa lajeissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti