26. marraskuuta 2010

Saudade fez um samba

Tyhmintä tänään:
Nukkua iltaunia kun joku haluaisi viedä mut samba-konserttiin ja herätessään huomata, että puhelin on täynnä vastaamattomia puheluita :/ Tuntui niin pahalta! Yyh.

Kivointa tänään:
Maalasin seinää turkoosiksi ja vaikka maali loppui kesken, se oli kivaa ja rentouttavaa. Mulla oli vähän aikaa myös puolialaston apumaalari (toi teksti on niin nolo, mutta ei kai mun tarvii enää edes yrittää esittää mitään viileetä tyyppiä).


Tein pari päivää sitten ekaa kertaa ONNISTUNEESTI brasilialaista ruokaa. Paitsi vähän varioituna suomalaisemmaksi, koska en vielä uskaltautunut kokkaamaan maniokkia. Suurin syy siihen oli se, että ruokaa piti saada pian ja jos maniokin keittäminen olis epäonnistunut, olis syöjillä ollut ankeat oltavat. Olisin tanssinut sit ruokailun sijasta heille tanhua. Niin tiedoksi siis, että sen maniokin keittäminen voi epäonnistua ihan keittäjästä riippumattomista syistä, en pelkästään ole siis huono kokki. Niin, se ruoka oli siis escondidinho, josta olen maininnut aiemminkin, ja maniokin sijasta käytin perunaa.


Näyttää lähinnä joltain mössöiseltä kouluruualta, mutta maistui taivaalta. Tässä resepti, joka vielä maailman simppelein. Kokeilkaa!

800g broilerin rintafilettä
kanalientä broilerin keittämiseen

3 isoa tomaattia pilkottuna
purkki tomaattimurskaa
½-1 kanaliemikuutio

1 suuri sipuli hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
mustapippuria
tuoretta persilijaa hienonnettuna
200 g sulatejuustoa (Brasiliassa käytetään tuotetta nimeltä requeijão, joka ei ihan vastaa sulatejuustoa, mutta se on varmaan silti lähin korvaaja)

oliiviöljyä paistamiseen

Maniokkisose:

600g maniokkia (tai perunaa)
2 rkl suolaista voita
1 dl kermaa
1 keltuainen
suolaa
pippuri
muskottipähkinää


250g raastettua mozzarellaa kuorruttamiseen

Keitä broilerin fileitä kanaliemessä kunnes ne ovat kypsiä. Revi fileet pieneksi silpuksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää pilkotut tomaatit ja anna kiehua hetki. Lisää tomaattimurska ja kanaliemikuutio. Kun seos on kiehahtanut, lisää sulatejuusto ja anna sen sulaa kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi revityt broilerit, persilija ja tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.

Kuori maniokki (helpommin sanottu kuin tehty, Google varmaan auttaa). Leikkaa maniokki pieniksi paloiksi ja keitä suolatussa vedessä kunnes palat ovat pehmeitä. Valuta vesi ja muussaa maniokki. Sekoita kuuman soseen joukkoon voi sekä kerma. ja vatkaa tasaiseksi massaksi Jatka sekoittamista voimakkaasti ja lisää keltuainen. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.

Laita voidellun vuoan pohjalle ensin kerros maniokkisosetta, sen jälkeen broilerkastike, ja päälle vielä toinen kerros maniokkisosetta. Kuorruta mozzarellalla ja paista kunnes juusto on sulanut.

NAMI! (Tästä ei silti tuu mitään ruokablogia, lupaan)

Tänään surffasin monta tuntia katsellen vaatteita netissä. Yhtäkkiä havahduin, että mitä mä oon tänään tehnyt...en mitään (harmittaa entistä enemmän se konsertin missaaminen)! Mun pitäisi siis löytää mekko häihin, joihin meidät on kutsuttu. Sen pitäisi olla juhlava, mutta täällä vaatteet on niin...övereitä. En IKINÄ tuu käyttämään Suomessa mitään tissimekkoa, joten sellaista on turha ostaa. Tässä ne vaihtoehdot, joita tällä hetkellä puntaroin.

Olen kallistumassa vasemmanpuoleiseen hyvin vahvasti. Se on juhlavampi. Ja brasilialaisempi. Löysin ihan mahtavan leopardimekon, mutta täällä kuulemma vaan kadunnaiset käyttää leopardikuosia. Joten ei sit sitä. Mut ehkä ton mekon seuraks voisi ostaa hillityn leopardipikkulaukun? Edellyttää harkitusti valittuja kenkiä.

Mutta nyt mä meen katsomaan telkkaria ja paijaamaan pupua. Moikka.

3 kommenttia:

  1. Olen miettinyt, että voiko olla olemassa maailmassa niin kaunis nainen, että sem päällä leopardikuosi on ok.

    VastaaPoista
  2. Olli:

    http://www.asos.com/search/pgeSearch.aspx?q=leopard+dress#parentID=-1&pge=0&pgeSize=-1&sort=-1

    VastaaPoista
  3. Enintään toi lumileopardikuosi. Kaikista muista tulee vaan likainen olo.

    VastaaPoista