Tästä tulee nyt taas avautumispostaus, joten kaikki aurinkoisella mielellä olevat, kannattaa siirtyä lukemaan jotain muuta.
En muista taas koska olisi taas viimeksi harmittanut niin paljon, että tekis mieli vaan huutaa ja löytää joku syyllinen tilanteeseen, jossa syyllistä ei ole. Nyt on just sellainen fiilis. Kerronpa miksi.
Kuten kirjoitin aiemmin, olen siis aloittanut työnhaun ensi vuotta varten. Hakujen joukossa oli kaksi paikkaa ylitse muiden, joista molemmat olisivat mulle periaatteessa kuin unelmien täyttymys. Etenkin se toinen, tiedotusavustajan paikka Suomen Berliinin suurlähetystössä. Niin, no homma kaatui sen osalta sitten siihen, että oon Brasiliassa. Tänään soitin lähetystön lehdistöpäällikölle ja kyselin valintaprosessin etenemisestä. Ei voida haastatella, ei voida tehdä oikein mitään. Ekaa kertaa mua vituttaa olla täällä. Tekis mieli ottaa lento alkuviikosta Suomeen, jos ne sitten ottais mut haastatteluun. Mutta siinä taas ei olis mitään järkeä, koska sadan hakijan joukosta on kuitenkin vain prosentin mahdollisuus tulla valituksi. Totta kai tiedän, että mulla on erinomaiset referenssit kyseistä paikkaa ajatellen, mutta koskaan ei voi tietää, mitä entisiä maailmaa kiertäneitä edustustojen tiedotusavustajia sitä paikkaa on myös hakemassa.
No, ei auta itkeä ja ruikuttaa, itsepä oon valintani tehnyt. Valitan silti. Tuntuu heti vähän paremmalta. Itse asiassa oon motivoituneempi viimeistelemään mun tutkimussuunnitelman kuin varmaan koskaan aiemmin. Ja siitä tulee niin hyvä!
Mitä yhdestä työpaikasta Berliinissä.
Paitsi että se nyt olis vaan mun kaikkien ammatillisten unelmien suurin ja hekumallisin mahdollinen täyttymys...
En muista taas koska olisi taas viimeksi harmittanut niin paljon, että tekis mieli vaan huutaa ja löytää joku syyllinen tilanteeseen, jossa syyllistä ei ole. Nyt on just sellainen fiilis. Kerronpa miksi.
Kuten kirjoitin aiemmin, olen siis aloittanut työnhaun ensi vuotta varten. Hakujen joukossa oli kaksi paikkaa ylitse muiden, joista molemmat olisivat mulle periaatteessa kuin unelmien täyttymys. Etenkin se toinen, tiedotusavustajan paikka Suomen Berliinin suurlähetystössä. Niin, no homma kaatui sen osalta sitten siihen, että oon Brasiliassa. Tänään soitin lähetystön lehdistöpäällikölle ja kyselin valintaprosessin etenemisestä. Ei voida haastatella, ei voida tehdä oikein mitään. Ekaa kertaa mua vituttaa olla täällä. Tekis mieli ottaa lento alkuviikosta Suomeen, jos ne sitten ottais mut haastatteluun. Mutta siinä taas ei olis mitään järkeä, koska sadan hakijan joukosta on kuitenkin vain prosentin mahdollisuus tulla valituksi. Totta kai tiedän, että mulla on erinomaiset referenssit kyseistä paikkaa ajatellen, mutta koskaan ei voi tietää, mitä entisiä maailmaa kiertäneitä edustustojen tiedotusavustajia sitä paikkaa on myös hakemassa.
No, ei auta itkeä ja ruikuttaa, itsepä oon valintani tehnyt. Valitan silti. Tuntuu heti vähän paremmalta. Itse asiassa oon motivoituneempi viimeistelemään mun tutkimussuunnitelman kuin varmaan koskaan aiemmin. Ja siitä tulee niin hyvä!
Mitä yhdestä työpaikasta Berliinissä.
Paitsi että se nyt olis vaan mun kaikkien ammatillisten unelmien suurin ja hekumallisin mahdollinen täyttymys...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti