Eilen kirjoittaessani niistä uusista farkuista, "unohdin" kertoa jotain tosi olennaista. Eli siis asia tuli mieleen siitä, että niiden farkkujen ostamisen jälkeen mun ostoslistalla ei oikeastaan ole just nyt mitään "pakko saada" -asioita.
Paitsi kesävaatteet.
Mä nimittäin lähden käymään Brasiliaan!
Syyskuussa, todennäköisesti syyskuun viimeisellä viikolla. Mua alkaa jännittää ja naurattaa nytkin, kun kirjotan tätä! Musta tuntuu, että kaikki hankaluudet johtuu just siitä kommunikoimattomuudesta, josta kirjoitinkin aiemmin. Sunnuntaina me sitten puhuttiin. Melkein neljä tuntia Skypessä. Ja kun asioista alkaa puhua, alkaa myös tajuta, miten vaikeita ne oikeastaan onkaan. Enkä tarkoita tällä mitään dramaattista, vaan sitä, että on helppoa olla hattarapäinen romantikko (kuten eräskin mua kutsui), joka uskoo tunteiden kaikkivoipuuteen, mutta kun asutaan toisilla puolilla maapalloa ja molemmilla on elämässä omat velvollisuutensa hoidettavana, niin happily ever after mutkistuukin hiukan.
Kaikki alkoi siis siitä, kun sanoin S:lle, että meidän pitäis varmaan keskustella, mitä tulee tapahtumaan seuraavien kuukausien aikana ja että millaisia asioita me halutaan ja toivotaan tulevaisuudelta, ja mitä ollaan valmiita tekemään sen eteen. Tultiin siihen tulokseen, että mä menen sinne syksyllä, katsotaan miltä tuntuu, ja sen jälkeen päätetään, mitä seuraavaksi. Se, mikä oli kaikkein parasta siinä sunnuntain keskustelussa oli, että S ei kertaakaan epäröinyt tai epäillyt tai vaiheillut tai muuta vammasta, mitä tää on nyt ollu aina oikeastaan.
Ainoa asia, joka mua ihan vähän mietityttää on, kuinka se antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa itseensä ja päätöksiinsä. Siis lähinnä oman perheensä, etenkin isänsä. Että jos se sanoo, että "älä tee sitä, ei siinä oo järkeä, sun pitää nyt luoda uraa ja keskittyä ihan muihin asioihin", niin sillä saattaa olla yllättävän suuri vaikutus S:n toimintaan. Sanoin, että jos jollain on varaa tulla kritisoimaan meidän ratkaisuja, niin antakoon mielestään paremman vaihtoehdon. Hyviä neuvoja otetaan nimittäin todella mielellään vastaan! Mä en halua ostaa helvetin kallista lentolippua kuullakseni seuraavana päivänä, että ei tarttekaan tulla tänne.
Tää oli tosi iso päätös, vaikka sitä onkin ajatuksen tasolla mietitty jo vähän. Se tarkoittaa sitä, että mun valmistuminen lykkääntyy taas.
Mä oon just nyt onnellinen. Kaikki vaikeudet ei varmasti ole tän päätöksen myötä historiaa, mutta ainakin me saadaan nyt vihdoin mahdollisuus katsoa mitä tapahtuu.
Paitsi kesävaatteet.
Mä nimittäin lähden käymään Brasiliaan!
Syyskuussa, todennäköisesti syyskuun viimeisellä viikolla. Mua alkaa jännittää ja naurattaa nytkin, kun kirjotan tätä! Musta tuntuu, että kaikki hankaluudet johtuu just siitä kommunikoimattomuudesta, josta kirjoitinkin aiemmin. Sunnuntaina me sitten puhuttiin. Melkein neljä tuntia Skypessä. Ja kun asioista alkaa puhua, alkaa myös tajuta, miten vaikeita ne oikeastaan onkaan. Enkä tarkoita tällä mitään dramaattista, vaan sitä, että on helppoa olla hattarapäinen romantikko (kuten eräskin mua kutsui), joka uskoo tunteiden kaikkivoipuuteen, mutta kun asutaan toisilla puolilla maapalloa ja molemmilla on elämässä omat velvollisuutensa hoidettavana, niin happily ever after mutkistuukin hiukan.
Kaikki alkoi siis siitä, kun sanoin S:lle, että meidän pitäis varmaan keskustella, mitä tulee tapahtumaan seuraavien kuukausien aikana ja että millaisia asioita me halutaan ja toivotaan tulevaisuudelta, ja mitä ollaan valmiita tekemään sen eteen. Tultiin siihen tulokseen, että mä menen sinne syksyllä, katsotaan miltä tuntuu, ja sen jälkeen päätetään, mitä seuraavaksi. Se, mikä oli kaikkein parasta siinä sunnuntain keskustelussa oli, että S ei kertaakaan epäröinyt tai epäillyt tai vaiheillut tai muuta vammasta, mitä tää on nyt ollu aina oikeastaan.
Ainoa asia, joka mua ihan vähän mietityttää on, kuinka se antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa itseensä ja päätöksiinsä. Siis lähinnä oman perheensä, etenkin isänsä. Että jos se sanoo, että "älä tee sitä, ei siinä oo järkeä, sun pitää nyt luoda uraa ja keskittyä ihan muihin asioihin", niin sillä saattaa olla yllättävän suuri vaikutus S:n toimintaan. Sanoin, että jos jollain on varaa tulla kritisoimaan meidän ratkaisuja, niin antakoon mielestään paremman vaihtoehdon. Hyviä neuvoja otetaan nimittäin todella mielellään vastaan! Mä en halua ostaa helvetin kallista lentolippua kuullakseni seuraavana päivänä, että ei tarttekaan tulla tänne.
Tää oli tosi iso päätös, vaikka sitä onkin ajatuksen tasolla mietitty jo vähän. Se tarkoittaa sitä, että mun valmistuminen lykkääntyy taas.
Mä oon just nyt onnellinen. Kaikki vaikeudet ei varmasti ole tän päätöksen myötä historiaa, mutta ainakin me saadaan nyt vihdoin mahdollisuus katsoa mitä tapahtuu.
When you come here?
VastaaPoistaOi! In September!
VastaaPoistaMun oma hattara.<3
VastaaPoistat.A