Tänään oli oikeasti kiva herätä maanantaihin! Oon ilmeisesti loppujen lopuksi viikonlopun aikana rentoutunut sen verran, etten oo miettinyt gradun tekemistä kertaakaan. Ei välttämättä ole kovin hyvä asia, koska huomenna palaan taas Jyväskylään ja saatan olla entistä ahdistuneempi kun todellisuus iskee taas vasten kasvoja! Hyvä asia on, että sinne on palannut mun rakas ystävä Catia Italiasta, joka kamppailee itse asiassa samassa kurimuksessa tällä hetkellä. Vertaistukea!
En oo täällä siitä kirjoitellut aiemmin, mutta oon kesän aikana opiskellut peruskurssin portugalin kieltä. Sen kurssin on järjestänyt Brasilian suurlähetystön kulttuurikeskus. Mulla on tänään viimeinen kerta sitä kurssia ja mun pitäis nyt osata perusasiat suht hyvin. Ja itse asiassa, hämmentävää kyllä näin on asian laita! Kerrankin musta tuntuu, että jonkun kielen oppiminen on (tähän mennessä) ollut suht kivutonta. Portugali on esim. italiaan verrattuna helppoa! Ja ainoota tuskaa tähän mennessä on tuottanut ääntäminen. Brasilian portugalin musikaalisina soljuvat nasaaliäänteet on ihan hirveen vaikeita tällaselle töksäyttelevää suomea puhuvalle kömpelykselle. Mutta mulla on onneks vielä muistissa viime talvelta, miltä sen kielen pitäisi kuulostaa, joten sekin auttaa huomattavasti. Sain puhekokeesta 98/100 % oikein ja meidän opettaja, todella räväkkä carioca, kehui mun lausumista! Jee, se oli mukavaa.
Kielikurssin viimeisen kerran kunniaks ajattelin esitellä vähän brasilialaista musiikkia. Löysin itsekin kyseisen artistin ihan äskettäin. Kyseessä on Luísa Maita -niminen nuori (eli mun ikäinen, öh) singer-songwriter Sao Paulosta, jonka debyyttilevy tuli ulos tänä keväänä. Luísan musiikki on pehmeää ja tunnelmoivaa bossa nova -henkistä keinuttelua, sopivan traditionaalista, sopivan modernia. Lisäks sillä on ihanan hauras ääni.
Jos eteläamerikkalainen musiikki kolahtaa, Lero-Lero levyn löytää Spotifysta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti