"I don't know if I'm unhappy because I'm not free, or if I'm not free because I'm unhappy." - Godard's À bout de souffle (1960)
Halusin jatkaa vielä vähän onnellisuudesta...
Tajusin eilen, että en oikeasti ole surullinen krapulan tai väsymyksen vuoksi. Surullisuus on luonteenpiirre. Se on varmaan aina ollut mussa. Tänään mietin, miksi se pitäisi kieltää, enkä keksiny yhtäkään syytä, joka vaikuttaisi suoraan muhun itseeni. Olisinko niin paljon onnellisempi (tai hyväksyttävämpi), jos olisin aina tosi hilpeä?
Päätin olla maailman onnellisin surumielinen tyttö. Tai ehkä kaihoisa, surumielinen on niin dramaattista. Kuten eräs argentiinalainen kirjailija totes, vapaasti suomennettuna "Olen niin onnellinen omassa helvetissäni". Aivan. En tunne intohimoa muuttua paremmaksi ihmiseksi. Eikä kaihoisuus ahdista...luulen, että se ahdistaa paljon enemmän muita ihmisiä. Yritän olla hyvä ja iloinen ympärillä oleville ihmisille. Mutta toisaalta, useimmiten olen ihan oikeastikin tosi tosi iloinen.
Mutta näin elämä on, ja se on ihan ok.
Tajusin eilen, että en oikeasti ole surullinen krapulan tai väsymyksen vuoksi. Surullisuus on luonteenpiirre. Se on varmaan aina ollut mussa. Tänään mietin, miksi se pitäisi kieltää, enkä keksiny yhtäkään syytä, joka vaikuttaisi suoraan muhun itseeni. Olisinko niin paljon onnellisempi (tai hyväksyttävämpi), jos olisin aina tosi hilpeä?
Päätin olla maailman onnellisin surumielinen tyttö. Tai ehkä kaihoisa, surumielinen on niin dramaattista. Kuten eräs argentiinalainen kirjailija totes, vapaasti suomennettuna "Olen niin onnellinen omassa helvetissäni". Aivan. En tunne intohimoa muuttua paremmaksi ihmiseksi. Eikä kaihoisuus ahdista...luulen, että se ahdistaa paljon enemmän muita ihmisiä. Yritän olla hyvä ja iloinen ympärillä oleville ihmisille. Mutta toisaalta, useimmiten olen ihan oikeastikin tosi tosi iloinen.
Mutta näin elämä on, ja se on ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti